Annemari Sandell ja Mika-rakas joutuivat julman kiusaamisen kohteiksi – tv-ohjelma paljastaa: Oma kotikylä käänsi selkänsä

Annemari ja Mika joutuivat rankan kiusaamisen vuoksi muuttamaan kodistaan.

Liv-kanavan Kielletty rakkaus palaa ruutuihin. Toisen kauden avausjaksossa rakkaustarinansa jakavat Annemari (o.s. Sandell) ja Mika Kiekara.

Maasto- ja kestävyysjuoksijana tunnettu Annemari, 40, tottui urheilu-urallaan saamaan osakseen pelkkää ihailua. Kun hän eronsa jälkeen alkoi avoimesti tapailla ”maailman ihaninta miestä”, Mikaa, pari joutui laajan kiusaamisen kohteeksi kotikylässään Kalannissa.

Annemari ja hänen ex-miehensä jättivät avioeropaperit lokakuussa 2015. Marraskuussa Annemarin valmentajana toiminut Mika, 51, muutti Annemarin ja hänen kolmen lapsensa luo.

Uuden rakkauden myötä alkoi raskas ajanjakso, johon kumpikaan heistä ei osannut mitenkään varautua. Lopulta kiusaamisen vuoksi pariskunta joutui muuttamaan pois kotitalostaan, Annemarin lapsuudenkodista.

  • Katso yllä olevalta videolta Annemarin ja Mikan mietteitä raskaasta tilanteesta!

Annemari ja Mika ovat kokeneet rankkaa kiusaamista suhteensa takia.

– Jos muuttoa olisi suunniteltu aiemmin, niin olisimme monelta välttyneet, liikuttunut pariskunta kertoo ohjelmassa.

– Tuntui, että koko Kalanti omistaa minut. Tällainen olo välillä tuli, Annemari kuvailee kohtaamaansa kiusaamista kotikunnassaan.

Kiusaamisen kohteeksi joutuminen ylitti monessa mielessä pariskunnan ymmärryksen. Vaikean ajanjakson muisteleminen vetää onnellisen pariskunnan hiljaiseksi. Erityisen pahalta Annemarista tuntui, kun hänen lapsistaan tehtiin nimetön lastensuojeluilmoitus.

– Lapset on olleet mulle aina kaikki kaikessa. Kun pidin omista ja muidenkin lapsista huolta, niin se (lastensuojeluasia) satutti mua tosi kovasti. Ne pahat puheet joita lähdettiin levittämään, oli mun mielestä tosi ilkeetä, herkistynyt Annemari kertoo.

– Tuntui, että meidän yhdessäolosta tuli muiden ongelma. Sitä ei tähän päivään mennessä tajua. Että jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan yli kaiken, niin mitä pahaa siinä on, Annemari ihmettelee.

Mikaa satutti eniten ulkopuolisten epäilyt siitä, että hän olisi Annemarin kanssa jonkun muun kuin rakkauden takia. Hän epäilee, että lähipiiriä ärsytti ja ihmetytti se, että Annemarilla olikin ”oma pää ja oma tahto”, mitä ei ennen ollut Mikan mukaan ollut.

Pariskuntaa kiusatakseen myös Mikan entisiin suhteisiin oli tuntemattomien taholta otettu puhelimitse yhteyttä ja kaiveltu yksityiskohtia. Kiusaajat soittivat samalla Mikan veljet läpi.

– Oli se raskasta aikaa. Vieläkin ottaa koville se, mitä jouduttiin kokemaan, ne muutot ja kaikki... toisten ihmisten takia, hiljainen Mika kertoo liikuttuneena.

Juoksija Annemari Sandell ja valmentaja Mika Myöhänen, nykyisiltä sukunimiltään Kiekara.

Annemari murtuu kyyneliin isänsä haudalla. Hän toteaa, että isä olisi varmasti hyväksynyt heidän rakkautensa.

– Isä olisi varmasti ollut siinä täysillä mukana, itkuinen Annemari sanoo.

– Minäkin uskon, että hän olisi ollut mun ja meidän puolella. Uskon, että me oltaisiin oltu niin kuin isä ja poika, Mika lisää.

Annemari Sandell on yksi Suomen menestyneimpiä kestävyysjuoksijoita. Hän on ratamatkoilla 11-kertainen Suomen mestari ja maastojuoksun 10-kertainen SM-kultamitalisti.

Maastojuoksussa hän on saavuttanut MM-pronssia naisten lyhyeltä matkalta Belfastista 1999 sekä tyttöjen MM-kultaa vuonna 1995 ja MM-hopeaa 1996. Hänellä on hallussaan 10 000 metrin Suomen ennätys sekä 10 000 metrin nuorten Euroopan ennätys.

Kielletty rakkaus -ohjelman toisen kauden juontaa parisuhdebloggaajana tunnettu Sami Minkkinen. Hän erosi keväällä vaimostaan ja pienen tyttärensä äidistä. Parisuhdebloggaajan ero ja uusi rakkaus aiheutti laajan somemyrskyn.

Kielletty rakkaus Livillä maanantaisin 4.9. alkaen klo 21.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?