Tuttavat muistelevat lämmöllä Seija Simolaa – Pepe Willberg oli saada laulajan esiintymään vielä muutama vuosi sitten: ”Ihana ihminen” - Viihde - Ilta-Sanomat

Tuttavat muistelevat lämmöllä Seija Simolaa – Pepe Willberg oli saada laulajan esiintymään vielä muutama vuosi sitten: ”Ihana ihminen”

Läheiset ja tuttavat muistelevat Seija Simolaa lämmöllä.

31.8.2017 20:42

Legendaarinen iskelmämusiikin laulajatähti Seija Simola on kuollut. Simola kuoli 72-vuotiaana reilu viikko sitten.

Simola kuului 1960- ja 1970-lukujen suosituimpiin kotimaisiin naislaulajiin. Hän teki pitkän uran musiikin parissa, joten hänelle on kertynyt myös pitkä lista nimekkäitä ystäviä ja tuttavia, jotka jäävät suremaan hänen kuolemaansa.

Näin Seija Simola poseerasi Pepe Willbergin Niin vähän on aikaa -levyn ja Jukka Tolosta esittävän julisteen kanssa vuonna 1973.­

Yksi heistä on laulaja ja säveltäjä Pepe Willberg. Willberg kertoo olevansa hyvin surullinen ystävänsä kuolemasta, vaikkei hän tavannutkaan Simolaa muutamaan vuoteen.

– En muista tarkkaan, mutta se oli ehkä vuoden 2010–2011 paikkeilla, kun olin Seijan kanssa viimeksi yhteyksissä. Yritin houkutella häntä mukaan, kun minulla oli konsertti Helsingin kulttuuritalolla. Halusin hänet laulamaan kanssani. Suunnitelma etenikin aika pitkälle, kunnes hän ilmoitti, ettei hänellä ole mitään sopivia vaatteita ja päätti ettei tule mukaan, Willberg muistelee.

Simola ja Willberg tutustuivat toisiinsa ”1970-luvun tienoilla”.

– Se taisi olla silloin, kun Seija aloitteli uraansa todenteolla. Muistelisin, että tapasimme ehkä Skandia-levy-yhtiön studiolla, Willberg muistelee.

Pepe Willberg tutustui Seija Simolaan 1970-luvun tienoilla.­

Simola ja Willberg lauloivat yhdessä Pepe & Paradisessa 1970-luvulla. He osallistuivat myös euroviisukarsintoihin vuonna 1973 kappaleella One, two, three.

– Se oli sellainen yhteinen hauska kulttuurimatka. Siinä samalla syntyi myös Lauluyhtye Fyrkka, joka ei tehnyt yhtään oikeaa varsinaista keikkaa, vaan teimme merkittävän kantanauhasarjan Yleisradiolle. Minun ja Seijan lisäksi Fyrkkaan kuului myös Pave Maijanen, Kalle Fält ja Markku Johansson.

– Siinä tuoksinnassa saatiin paljon kaikkia muitakin mahtavia ajatuksia, Willberg muistelee naureskellen, mutta ei paljasta näitä ideoita.

– Seija oli erittäin hauska ja ihana ihminen. Tilanteiden vaikeutuessa hän saattoi välillä muuttua vähän hankalaksi, mutta minä tulin hänen kanssaan aina tosi hyvin toimeen.

Ossi Runne kertoo ihmetelleensä usein, että Simolan ura jäi hänestä ihmeellisellä tavalla kesken.­

Myös musiikkineuvos Ossi Runne kuului Simolan tuttavapiiriin.

Runne tapasi Simolan ensimmäisen kerran jo 1950-luvulla ennen kuin Simola nousi parrasvaloihin. Ensikohtaaminen tapahtui hyvin harvinaislaatuisella tavalla.

– Oman orkesterini kanssa soitimme 50–60-luvulla Kirjan Talossa Helsingin Siltavuorenrannassa. Seija oli siellä hyvin ahkerasti mukana nuorena tyttönä ja soitteli levyjä silloin, kun orkesteri oli tauolla, Runne muistelee.

Runne sanoo, ettei tuolloin ollut vielä puhetta Simolan laulutaidoista tai innostuksesta kevyen musiikin pariin. Muutamia vuosia myöhemmin Simolan taidot tulivat esille, kun hän kävi Skandia-levy-yhtiön harjoituksissa. Simolan erityinen lahjakkuus ja luontainen musikaalisuus nousivat esille hyvin nopeasti.

– Hänhän sai laulettavakseen varsin vaativia, hienoja ja hyvin menestyneitä lauluja.

Runnen mukaan Simolan kappaleet edustivat tyylillisesti enemmän ranskalaisuutta, mikä ei kuulunut sen ajan nuorisomusiikin suosituimpiin genreihin.

– Musikaalisesti ja teknisesti Simolan kappaleet olivat ansiokkaita levytyksiä.

Runne on ihmetellyt, miksi Simola hävisi julkisuudesta niin aikaisin, koska hänen kappaleensa olivat hyvin korkeatasoisia. Se saattoi johtua hänen mukaansa siitä, että levy-yhtiön oli vaikea löytää Simolalle sopivaa ohjelmistoa.

– Monta kertaa olen myöhemmin ajatellut, että Simolan ura jäi ihmeellisellä tavalla kesken. Siinä olisi ollut paljon potentiaalia vielä.

Lasse Liemola kehuu Seija Simolan karismaa.­

Myös iskelmälaulaja Lasse Liemola muistelee Simolaa lämmöllä.

– Seija oli kyvykäs ja upea laulaja.

– Hänessä oli karsimaa ja omalla tavallaan hän mielestäni muistutti Carolaa. Molemmat naiset olivat hienoja laulajia, Liemola toteaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?