Sensuelleja alastonkuvia julkaisevan bloggaajan Instagram-tili suljettiin – tulisieluinen kampanja sai someyhtiön muuttamaan mielensä - Viihde - Ilta-Sanomat

Sensuelleja alastonkuvia julkaisevan bloggaajan Instagram-tili suljettiin – tulisieluinen kampanja sai someyhtiön muuttamaan mielensä

Jessa O’Brien ei siedä sensuuria.

27.8.2017 16:28

Jessa O’Brien on nakubloggaaja. Hän esiintyy Instagramissa alastomana, puhuu kehopositiivisuudesta, ei häpeile itseään eikä tuomitse muita. Jessa on kerännyt postauksillaan jo yli 47 000 seuraajaa ja fania.

Elokuun alussa Jessan tili kuitenkin suljettiin ilman varoitusta, Metro kertoo.

– Kyllä vai, tämä tapahtui viime yönä. Enkä saanut asiasta minkäänlaista ilmoitusta, Jessa kirjoittaa blogissaan.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Jessa tietää, että hänen kuvansa menevät juuri ja juuri niillä rajoilla, jotka Instagramin yhteisönormit sallivat. Hän kuitenkin korostaa, etteivät hänen kuvansa sisällä seksiä tai muutakaan sopimatonta.

– Alastomuus on blogini aihe, mutta korostan: kuvani eivät ole pornografiaa. Ne eivät ole millään tasolla loukkaavia.

– Meidän täytyy lopettaa ihmiskehon seksualisoiminen. Ja juuri tämä onkin kuvieni tarkoitus. Useimmat kuvani esittävät minua kaikkien luonnollisemmassa muodossa. Ne eivät ole seksuaalisesti kiihottavia ja tämän asian olen tehnyt selväksi useaan otteeseen.

– Julkaisen nakukuvia, koska haluan normalisoida alastomuuden.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kun Instagram-tili meni kiinni, Jessa pyysi seuraajiaan puolustamaan itseään sosiaalisessa mediassa ja lisäämään jokaiseen julkaisuun hästähgin, jossa vaaditaan avaamaan uudestaan alastoman bloggarin tili.

Viesti levisi somessa kulovalkean tavoin. Jessaa pyydettiin lopulta esiintymään TV-ohjelmiin ja hänen tarinansa kerrottiin useassa lehdessä.

Jessa perusti toisen tilin Instagramiin, ja päätti jatkaa kuviensa julkaisua, kunnes yllättäen Instagram myönsi virheensä avasi myös vanhan tilin.

Tämä ei riittänyt bloggaajalle, vaan hän julkaisi ensimmäisen kerran kuvan, jossa hänen kasvonsa näkyivät. Kuvan yhteyteen hän kirjoitti kitkerän viestin:

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Haista paska, Instagram. Tässä olen. Minä loin alastoman bloggaajan. Kuten varmaan tiedätte, tämä tili suljettiin ilman varoitusta noin kolme viikkoa sitten. Siitä lähtien olen käynyt yhden naisen sotaa sosiaalisen median jättiläisiä vastaan ja nostanut esiin, kuinka typeriä ja kaksinaismoraalisia heidän sääntönsä ovat.

– Tilin uudestaan avaaminen on mahtava voitto kehopositiivisuudelle ja se on myös Instagramilta askel oikeaan suuntaan.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?