Tauolle jäävä Robin puhuu suorasanaisesti faneistaan – ei saa olla Suomessa rauhassa: ”Minua ahdistavat ihmiset, jotka ottavat kuvan” - Viihde - Ilta-Sanomat

Tauolle jäävä Robin puhuu suorasanaisesti faneistaan – ei saa olla Suomessa rauhassa: ”Minua ahdistavat ihmiset, jotka ottavat kuvan”

Robin toivoo, että fanit tulisivat juttelemaan hänelle.

Robin pitää faneistaan.­

26.8.2017 12:51

Määrittelemättömän mittainen tauko. Sellaiselle vain 13-vuotiaana uransa aloittanut poplaulaja Robin Packalen, 19, on jäämässä lokakuussa.

Paljon tähden teinivuosiin on mahtunutkin, vaikka normaaleiksi niitä ei voi kutsua. Yli 400 keikkaa, kuusi Emma-patsasta ja viisi studioalbumia, jotka ovat kaikki myyneet vähintään nelinkertaista platinaa.

Haastattelumme keskeytyy säännöllisin väliajoin, kun vanhemmat tulevat pyytämään lapsilleen nimikirjoituksia. Kuulemme tarinoita pojista ja tyttäristä, jotka tunnustautuvat kaikki Robinin suurimmiksi faneiksi.

Millaista on olla koko kansan esikuva, kun on itse vielä aikuisuuden kynnyksellä?

– Oikeastaan koko nuoruusikäni on mennyt tässä, enkä oikein tiedä mistään muusta. Vuosien varrella on monia tilanteita, joita en edes muista. Olisi kiva tutustua omaan historiaansa, jotta pystyy keskittymään myös omaan tulevaisuuteensa.

Robin on hyvin menestynyt nuori artisti.­

Innokkaat fanit ja heidän vanhempansa eivät häiritse, päinvastoin. Uskomattoman kohtelias ja hyväkäytöksinen poptähti ei välitä muiden mielipiteistä. Sen sijaan hän haluaisi mielellään kuulla, mitä ihmiset ajattelevat elämästä ylipäätään.

– On kivaa, kun joku tulee juttelemaan. Minua ahdistavat ihmiset, jotka tulevat vain ottamaan kuvan ja lähtevät pois. Haluaisin jutella heidän kanssaan vaikka mitä, mutta he vain haluavat sen kuvan.

– Ei täällä Suomessa saa kauhean rauhassa olla, enkä sitä oletakaan. Veikkaankin, että lokakuun viimeisen keikan jälkeen lentokone nousee ilmaan aika äkkiä, tähti vitsailee.

Tauolle jääminen kaikkien artistien unelmoimasta asetelmasta ei ollut helppoa.

– Päätös oli ylivoimaisesti elämäni vaikein, vaikka se oli täysin omani. Tämä on se ainut asia, mitä osaan ja ainut asia, mitä rakastan yli kaiken. Nyt olen heittämässä kaikkea hetkeksi pois, ja se tuntuu tosi pelottavalta.

– Voin silti rehellisesti sanoa, että on varaakin pitää vähän taukoa. On tässä aika kauan painettu menemään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?