Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko” - Viihde - Ilta-Sanomat

Michael Monroe kävi laskemassa kukkia Turun puukotuksen uhreille – ”Mielisairas teko”

Michael Monroe kävi puolisonsa Johanna Fagerholmin kanssa kunnioittamassa perjantaisen puukotuksen uhreja Turun kauppatorilla.

Julkaistu: 19.8.2017 17:46

Lauantaipäivän aikana kukka- ja kynttilämeri Turun Kauppatorilla on kasvanut, kun kymmenet ovat tulleet muistamaan perjantain hyökkäyksen uhreja.

Myös laulajatähti Michael Monroe kävi laskemassa kukat Turun perjantaisen puukkohyökkäyksen uhreille.

– Tulin osoittamaan kunnioitusta menehtyneitä kohtaan, Monroe sanoo.

Monroe kertoi perjantaisen hyökkäyksen herättävän surua ja järkytystä.

– Tämä on mielisairas teko, eikä tämä tai minkäänlainen väkivalta auta mitään asiaa millään tavalla, Monroe sanoo.

– Käsittämätöntä ja kauheata, että tällaista voi tapahtua. Toivottavasti näin ei käy enää koskaan.

–Toivottavasti näin ei käy enää koskaan, Monroe sanoo.

Turun puukkohyökkäys

Puukotuksen sarja käynnistyi Turun keskustassa perjantaina. Poliisi sai hälytyksen klo 16.02 Kauppatorille, tekijä jäi kiinni Puutorilla klo 16.05.

Epäilty on 18-vuotias Marokon kansalainen.

Kaksi puukotuksen uhreista kuoli ja kahdeksan loukkaantui.

Kuolleet ovat Suomen kansalaisia, loukkaantuneiden joukossa on yksi Italian ja kaksi Ruotsin kansalaista.

Poliisi tutkii tapauksia terroristisina murhina ja niiden yrityksinä.

Epäilty marokkolainen on sairaalahoidossa, mutta ei hengenvaarassa. Poliisi ampui häntä alavartaloon.

KRP:n mukaan pääepäillyn lisäksi neljä muuta marokkolaismiestä on pidätetty. Heidän osallisuuttaan joukkopuukotukseen selvitetään. Kuudes epäilty on etsintäkuulutettu, sillä hän on ulkomailla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?