Kai Lind ja Arja Tuomarila muistelevat Olavi Virtaa: ”Lorautti siskonmakkarakeittoon aina puoli pulloa Jaloviinaa” - Viihde - Ilta-Sanomat

Kai Lind ja Arja Tuomarila muistelevat Olavi Virtaa: ”Lorautti siskonmakkarakeittoon aina puoli pulloa Jaloviinaa”

Pariskunta on sopinut hyvin yhteen, vaikka eräässä asiassa he ovat aivan erilaisia. – Minä lähden kaikkialle etuajassa ja Kaitsua saa aina odottaa, Arja nauraa.

Julkaistu: 20.8.2017 15:42

Kai Lind ja Arja Tuomarila avioituivat salaa ruokatunnilla 53 vuotta sitten. Pitkä liitto kesti, vaikkei ystävä Olavi Virta siihen uskonutkaan.

Laulaja Kai Lind, 79, ja tv-kuuluttajana tutuksi tullut Arja Tuomarila, 76, juhlistivat 50-vuotishääpäiväänsä käymällä suosikkikaupungeissaan New Yorkissa, Pekingissä ja Amsterdamissa. Juhlamatkoista on nyt kolme vuotta, sillä viime lauantaina he viettivät jo 53. hääpäiväänsä. Tällä kertaa reissataan vähän hillitymmin.

– Lähdemme lähiaikoina Amsterdamiin, siellä kävimme myös häämatkalla. Se on suosikkikohteemme Euroopassa, pariskunta perustelee.

Matkustelu kuuluu luontevasti parin elämään, sillä 20 vuotta tv-kuuluttajana toiminut Arja Tuomarila oli myös lentoemäntä, jolla työkenttänä oli koko maailma. Moni muistaa hänen esiintyneen myös laulajana.

Kai Lind oli aikansa nuorisoidoli, joka sai sukat pyörimään ensin nuorten naisten ja sittemmin kaiken ikäisten naisten jaloissa.

Ystävät suuttuivat avioitumisesta

Pariskunta on ollut viihdealalla vuosikymmenestä toiseen hyvänä esimerkkinä onnellisesta avioliitosta. Liitto on kestänyt, vaikka kaikkien tuntemilla kuuluisuuksilla riitti ihailijoita ja houkutuksia.

Kai Lindin ja Arja Tuomarilan liitto on kestänyt, vaikka kaikkien tuntemilla kuuluisuuksilla riitti ihailijoita ja houkutuksia.

Kummankin työ vaati myös paljon matkustelua ja erillään oloa.

– Luottamusta on ollut aina, muuten emme olisi olleet 53 vuotta naimisissa. Arja tuntee viihdealan itsekin, joten hän ei ole ollut naisten silmäniskuista mustasukkainen, Lind sanoo.

– Arja on aina optimistinen ja joustava. Hänen kanssaan on helppo olla. Itse olen välillä vähän hankala. Olen äkkipikainen, saatan tulistua ihan pikkuasioista, Lind myöntää.

– Se menee kyllä ohi yhtä nopeasti, vaimo lisää.

Kaikki eivät parin avioliiton kestävyyteen uskoneet. Vihille mentiin salaa ruokatunnilla Töölön kirkon kappelissa. Vain morsiamen vanhemmat olivat paikalla todistajina.

– Kaikki kaverit suuttuivat. Vain Olavi Virta lähetti onnittelusähkeen, mutta hänkin sanoi Kaitsulle, että mahtaako tämä liitto kestää viikkoa kauempaa, Arja hymyilee.

–Olen äkkipikainen, saatan tulistua ihan pikkuasioista, Kai Lind myöntää.

Olavi Virran mielipide saattoi olla osittain toiveajattelua, sillä Kaitsun avioituessa hän menetti kämppäkaverin. Laulajien pari vuotta kestänyt yhteiselo alkoi Virran saatua asunnostaan häädön, jolloin Lind otti hänet asumaan luokseen.

Kun Kaitsu toi tyttöystävänsä ensimmäisen kerran kyläilemään, Virta valmisti siskonmakkarakeittoa.

– Olavi kokkasi usein. Hän laittoi keittoon aina kokonaisen sipulin kuorineen ja lorautti joukkoon puoli pulloa Jaloviinaa, pariskunta muistelee.

– Olavi oli tarkka sisustamisen kanssa. Meillä oli hienot huonekalut ja taulut seinillä. Olavilla oli hyvä maku, Lind huomauttaa.

Pyöreät vuodet

Hääpäivän lisäksi kunnioitettavan korkeita vuosilukuja on tiedossa muitakin, sillä tämän vuoden viimeisenä päivänä Lindillä tulee täyteen 80 vuotta.

– Syntymäpäivääni ei ole ollut tapana viettää mitenkään erityisesti, koska nuorempana olin uudenvuodenaattona aina keikalla, Lind perustelee.

– Poikamme ihmetteli pienenä, miksi vietimme juhlapäiviä eri aikaan kuin muut. Oli vappu tai juhannus, Kaitsu oli aina keikalla, joten juhlistimme niitä usein jo ennalta.

Lind ei usko juhlivansa merkkipäiväänsä tälläkään kertaa.

– Taidamme lähteä matkalle. Pojan perheen kanssa käymme syömässä, mutta sekään tuskin tapahtuu juuri vuoden viimeisenä päivänä, pariskunta ennakoi.

Harvinainen esiintyminen

Lind tekee soolokeikkoja enää vain erikoistapauksissa. Niinpä tarjolla on harvinaista herkkua, kun hän vierailee Lasse Liemolan 80-vuotisjuhlakonsertissa Helsingin Savoyssa syyskuun alussa.

– En ole ollut lavalla itsekseni pariin vuoteen. Nyt laulan kolme sellaista suosikkikappaletta, joita aina pyydetään esittämään, Lind väläyttää tulevaa.

Takavuosien suursuosikki ei enää hevin taivu esiintymisiin.

– Vaikka puhelin soi usein ja häntä kysellään keikoille, vaimo paljastaa.

Lind lähtee keikalle vain silloin, kun ikisuosikki Four Cats päättää esiintyä jossain. Nelikolle olisi jatkuvasti kysyntää, mutta herrat keikkailevat vain satunnaisesti. Neljän laulajan ja kolmen soittajan ei ole kovin yksinkertaista löytää kalenterista kaikille sopivaa ajankohtaa.

– Meitä ei ole myöskään ihan halpaa liikutella, koska lavalle nousee seitsemän miestä, Lind lisää.

Lindin lisäksi Four Cats -klassikkoyhtyeessä lauloivat Martti Metsäketo, Pentti Lasanen ja Esa Nieminen. Pari vuotta sitten menehtyneen Metsäkedon korvaa nykyään Timo Turpeinen.

Hänen lisäkseen klassikkoyhtyeessä laulavat Pentti Lasanen, Esa Nieminen sekä Martti Metsäkedon nykyään korvaava Timo Turpeinen. Metsäketo menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen pari vuotta sitten.

– Viimeinen keikkamme yhdessä oli Someron lavalla heinäkuussa 2015. Hautajaiset olivat sitten syksyllä. Minulla on hirveä ikävä Marttia. Hän on usein mielessä, Lind miettii.

Ei unta eikä alkoholia

Vähäiset esiintymiset eivät johdu voimien hiipumisesta, sillä laulajaa on vaikea uskoa ikäisekseen. Myös Tuomarila on aina yhtä energinen. Vaikka ei edes nuku.

– En ole koskaan nukkunut kuin muutaman tunnin, korkeintaan neljä tuntia. Pitkät lennot olivat minulle helppoja, koska en kärsinyt aikaerosta.

Tuomarilan vähäunisuutta ovat tutkineen useammat lääkärit, mutta selityksiä ei ole löytynyt.

Arja Tuomarila pärjää poikkeuksellisen lyhyillä yöunilla – jopa lääkärit ovat tutkineet hänen nukkumistaan.

Lind hoitaa kuntoaan pitkillä kävelylenkeillä eikä nykyään käytä lainkaan alkoholia. Siitä on ollut liian monta varoittavaa esimerkkiä.

– Viina ei koskaan ole saanut minusta otetta, mutta 95 prosenttia muusikkokavereistani on jo kuollut ja siihen suuri syy on ollut alkoholi. Tässä iässä en enää halua myrkyttää kehoani.

Uudistunut Bumtsibum suututti

Kai Lind kuului aikanaan Bumtsibum-ohjelman taustajoukkoihin. Hän oli mukana valitsemassa kilpakappaleita ja niihin liittyviä vihjeitä.

Uusiutuneen Bumtsibumin seuraaminen on ollut lähinnä tuskaa.

– Olin suuttuneen pettynyt, kun näin ohjelman. Siinä hosutaan ja hypitään niin, että homma menee ihan överiksi. Olen todella ihmeissäni, jos ohjelma saa vielä jatkoa, Lind lataa.

Hänen mielestään ohjelmalla pitäisi olla eri nimi.

– Sehän on ihan erilainen kuin entinen Bumtsibum. Ohjelmaa on kai pyritty suuntaamaan nuoremmille katsojille, mutta eiväthän nuoret istu katsomassa televisiota. Nuorilla on ihan omat riennot, Lind muistuttaa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?