Laura Voutilainen kamppaili Vain elämää -kuvauksissa: kamerat vaikuttivat persoonaan – ”Olisi pitänyt olla oma itsensä”

Julkaistu:

vain elämää -konsertti
Työminän jättäminen taka-alalle oli Laura Voutilaiselle vaikeaa.
Laura Voutilainen odottaa innolla lauantaista Vain elämää -konserttia. Laulaja uskoo, että lauantainen areenakonsertti Helsingissä on hänelle huippukokemus.

– Siellä on paljon tuotannon puolesta väkeä, paljon esiintyjiä lavalla ja paljon yleisöä. Olen saanut vuosien varrella esiintyä Hartwall-areenalla muutaman kerran. Ne on aina olleet ikimuistoisia keikkoja, Voutilainen muistelee Ilta-Sanomille.

Kesän aikana ahkerasti keikkailleen laulajan ohjelmistoon on kuulunut uuden, kesäkuussa ilmestyneen Miks ei -albumin kappaleiden lisäksi kaksi tai kolme Vain elämää -ohjelmasta tuttua biisiä.

Kulunut keikkakesä on mennyt laulajasuosikilta hujauksessa. Poikkeuksellisen viileä kesä on vähentänyt uimista, josta laulaja on keikkojen välissä yleensä päässyt nauttimaan missä ja milloin vaan.

– Oon yrittänyt käydä uimassa jorpakossa, mutta vesi on ollut sen verran viileää, että ei se ole houkutellut.


Vain elämää -ohjelman kuvaukset kävivät Voutilaisen mukaan työstä. Kuvauspäivä alkoi seitsemältä aamulla ja hyvällä lykyllä iltayhdentoista aikaan pääsi vaipumaan uneen. Kameroiden paljouteen suosikkiohjelman kuvauksissa oli Voutilaisella totuttelemista.

– Olen ehkä vähän hidas. Uusiin juttuihin heittäydyn todella mielelläni, mutta kun kyseeseen tulee kamerat, niin tulee se työmoodi päälle. Kamera tarkoittaa mulle esiintymistä, mutta olisi pitänyt olla oma itsensä, ilman duuniminää.

– Kun höpiset ja horisetkin jotain ihan omia kameralle, niin onhan se uusi tilanne, Voutilainen nauraa.

Ohjelman jälkimainingeissa perustettu yhteinen keskustelu- ja huumoriryhmä on ollut tärkeä, Voutilainen kertoo.

– Keskusteluryhmässä heitetään kaikenlaista läppää siitä, mitä läppää meistä heitetään. On ollut hyvä juttu, että tiimi on saanut olla yhdessä vielä kuvausten jälkeenkin, Voutilainen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt