Gösta Sundqvistin viimeiset vuodet olivat ahdistavaa aikaa – talous ja luovuus sakkasivat: ”Siinä prässissä hän ei enää ollut terävimmillään” - Viihde - Ilta-Sanomat

Gösta Sundqvistin viimeiset vuodet olivat ahdistavaa aikaa – talous ja luovuus sakkasivat: ”Siinä prässissä hän ei enää ollut terävimmillään”

Levymyynnin lasku ja taloudelliset vaikeudet varjostivat Gösta Sundqvistin viimeisiä vuosia.

16.8.2017 10:44

Leevi and the Leavingsin levyjen myynti alkoi sakata vuosituhannen vaihteessa. Bulebule ylitti vielä vuonna 2000 kultalevyrajan, mutta tämän jälkeen ilmestyneet albumit keräsivät enää muutamia tuhansia ostajia.

Gösta Sundqvistille oli kertynyt 1990-luvulla verovelkoja, jotka aiheuttivat taloudellisia paineita. Myös terveys alkoi näyttää huononemisen merkkejä.

Gösta päätti selättää ongelmat tekemällä entistä enemmän töitä. Albumeiden julkaisulla tuli kiire ja niiden sisältö kärsi. Viimeisten levyjen yhdistäviä piirteitä olivat tasapaksuus, yllätyksettömyys, vanhan kierrättäminen ja seksiaiheisten biisien lisääntyminen. Ilmapiiri studiossa kiristyi. Hittejä ei enää syntynyt.

Samalla Gösta teki biisejä laulavalle ratikkakuskille Aarne Tenkaselle, sekä käsikirjoitti, ohjasi ja näytteli radiohupailu Koe-eläinpuistoa ja myöhemmin Teinitalo-ohjelmaa.

– Gösta loi itselleen tilanteen, jossa hänellä oli monta rautaa tulessa, kitaristi Juha Karastie kertoo kirjassa Gösta Sundqvist - Leevi and the Leavingsin dynamo (Into, 2017).

– Hänelle tuli tietyllä tavalla aikamoinen myllynkivi kaulaan, oli lähes pakko olla luova ja tuottelias. Minusta tuntuu, että tavaraa piti saada lähes pakolla ulos, ja Gösta ei siinä prässissä enää ollut terävimmillään.

Gösta laittoi myös suuren määrän omia rahojaan kiinni pyörittämäänsä jalkapallojoukkueeseen Johanneksen Dynamoon.

Levy-yhtiötä pyörittänyt Atte Blom muistaa nähneensä viimeisinä vuosina hikisen ja stressaantuneen miehen.

– Hän oli kuullut varoituksia sydämensä tilasta, ja verenpaine oli korkealla. Vaikka Gösta liikkui paljon, hänellä oli kova stressi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?