Kauno, Kasperi

Viihde

Se hetki, kun Kiira-myrsky iskee Flow-festivaaleille – katso video säntäilevistä juhlijoista

Julkaistu:

Tunnelma festivaaleilla oli IS:n toimittajan mukaan hetken jopa paniikinomainen.
Ukkosmyrsky yllätti yleisön Helsingin Suvilahden Flow -festivaaleilla. Kun iltapäivällä paistanut aurinko oli joutunut väistymään synkkien pilvien tieltä, moni oli ottanut jo alueella jaetut ilmaiset sadetakit tai suojavaatteet esille.

Taivas kirjaimellisesti repesi runsaaseen sateeseen ja Hornetin ylilentoa muistuttavaan jylyyn. Ihmiset ryntäilivät suojaan katoksien ja telttojen alle sekä kiinteisiin konsertti- ja ravintolatiloihin.

Hetken aikaa tunnelma oli jopa paniikinomainen.

Neljän suurimman esiintymislavan ohjelma keskeytettiin turvallisuussyistä. Muistissa on esimerkiksi Porissa vuonna 2010 tapahtunut myrskyonnettomuus, joka vaati uhreja, kun lavarakennelman puomi osui katsojiin. Riskejä ei nyt otettu.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Päälavalla esiintymisensä oli juuri aloittanut amerikkalaisartisti Danny Brown.

Räväkän aloituksen jälkeen myrsky-show taukosi hetkeksi, mutta tunti alkujylinän jälkeen kuului taas jyrinää ja salamat valaisivat Suvilahden taivaan.

Flow tiedotti hieman ennen yhdeksää, että ulkolavojen ohjelma jatkuu kaikilla paitsi yhdellä lavoista. Luvassa pitäisi vielä lauantain aikana olla muun muassa brittiyhtye XX:n ja suomalaistähti Alman keikat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    2. 2

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    3. 3

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    4. 4

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. 6

      Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

    7. 7

      Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

    8. 8

      Tamperelainen Antti, 30, oli työtön 1,5 vuotta, teki 2–4 työhakemusta viikossa ja lopulta täysosuma tuli suoraan TE-toimistosta

    9. 9

      Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

    10. 10

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    3. 3

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    4. 4

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    5. 5

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    9. 9

      Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

    10. 10

      Yöt lukkojen takana, nälkään koiranruokaa, vaipoissa pakkaseen: Vanhemmat pahoinpitelivät lapsia vuosien ajan Pohjois-Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    2. 2

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    3. 3

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    4. 4

      Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

    5. 5

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    6. Näytä lisää