Iskelmälegenda Lea Laven, 69, palaa keikkalavoille: ”Välillä saa olla vähän liikaakin omassa rauhassa”

Julkaistu:

Himoksella tänä viikonloppuna pidettävä Finnhits Festivaali marssittaa lavalle uskomattoman tähtikaartin.
Liuta iskelmämusiikin kulta-ajan tähtiä nousee viikonloppuna festarilavalle. IS selvitti, miltä legendojen arki nykyään näyttää.

Kesä on tapahtumien parasta aikaa, ja Suomen suvessa on voinut käydä katsomassa lukuisten eri artistien keikkoja erilaisilla festivaaleilla.

Tulevana viikonloppuna Himoksella järjestetään hieman erilaisempi festari, jossa pääsee nauttimaan nostalgiasta. Finnhits Festivaalin lavalle nousee nimittäin pitkä liuta artisteja, jotka eivät enää kierrä lavoja - ja varsinkaan festareita - yhtä aktiivisesti kuin ennen, mutta he ovat silti todellisia legendoja Suomi-musiikin saralla.

Yhteislaulua on varmasti luvassa, kun festarilavalle nousevat koko kansan rakastamat artistit kuten Taiska, Matti Esko, Juhamatti, Markku Aro, Fredi, Lea Laven ja Kai Hyttinen. Toki tapahtumassa on myös festarilavoiltakin tutumpia laulajia muun muassa Juha Tapio, Laura Voutilainen, Lauri Tähkä ja Kaija Koo.

Lea Laven on viihdyttänyt suomalaisia iskelmämusiikin ystäviä 1960-luvun puolesta välistä lähtien.

69-vuotiaan Lavenin tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat muun muassa Tumma nainen, Ei oo, ei tuu ja Rotunainen.


Tummasta ja matalasta äänestään tunnettu laulajatar jäi eläkkeelle jokunen vuosi sitten. Vai jäikö sittenkään?

– Kyllähän mä eläkkeellä olen ja elämä etenee omalla painollaan. Välillä tulee kuitenkin tehtyä erilaisia keikkoja. Esimerkiksi syksyllä ja talvella minut nähdään taas laivakeikoilla.

Laven elää nykyään rauhallista elämää Naantalissa 8-vuotiaan Dino-koiransa kanssa.

– Mitään muita suuria rakkaustarinoita elämässäni ei nyt ole. Hän on ihanin ja armain asuinkumppanini, Laven toteaa.

Nainen on ollut aikaisemmin naimisissa kolme kertaa, mutta kaikki liitot ovat päättyneet eroihin.


Vaikka rauhallinen elämä ja pitkä kävelylenkit ovatkin Lavenin mieleen, hän kaipaa myös musiikkiuran tuomaa jännitystä ja menoa.

– Kyllähän nämä tapahtumat, kuten Finnhits Festivaali, tuovat sellaista kaivattua mielenvirkistystä. Välillä saa olla vähän liikaakin omassa rauhassa.

Parhaiten oman uransa huippuajoilta Lavenille ovat jääneet mieleen lavoilla tavatut ihmiset, pitkän keikkamatkat ja kiertäminen ympäri Suomea.

– Kyllä ne matkat rasittivat todella paljon. Mutta kun jäin eläkkeelle, niin minulle tuli ikävä maanteille ja aloin ajella huvikseni eri paikkoihin. Ihan vain, että sain kilometrejä tiellä, Laven paljastaa naureskellen.

Laven muistelee mielellään uransa kulta-aikoja.

– Suosittelen laulajan uraa ihan kaikille! Valitettavasti keikkapaikat alkavat olla nykyään aika vähissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt