Kuva: Diana kosti Charlesin syrjähypyn häikäisevästi – pelmahti pettämisuutisen jälkeen median eteen minimekossa, jonka aiemmin tuomitsi liian rohkeaksi

Julkaistu:

kuninkaalliset
Prinsessa Diana teki rohkealla pukeutumisellaan historiaa ja toimii muotivaikuttajana vielä tänäkin päivänä.
Prinsessa, äiti, maailmanlaajuinen tyyli-ikoni. Rakastetun prinsessa Dianan kuolemasta tulee kuluneeksi tässä kuussa 20 vuotta.

Harvat tyylitrendit vaikuttavat läpi vuosikymmenten, puhumattakaan 80-luvusta: kukapa muistelisi erityisellä lämmöllä olkatoppauksia, takatukkia ja neonvärejä.

Lyhyessä polkkatukassaan ja vankkumattomassa tyylitajussaan Diana oli kuitenkin imarteleva, uskalias ja kertakaikkisen lumoava. Yli 30 vuoden jälkeen hän on sitä yhä. Prinsessa tasapainotti rohkeita sekä klassisia asuja kuninkaalliseen muottiin sopivaksi muuttaen siniveristen pukeutumisen historiaa.



Vain 20-vuotias Diana avioitui Walesin prinssi Charlesin kanssa vuonna 1981. Nuoruudessaan lastentarhassa työskennellyt Diana oli ensimmäinen palkkatyössä ollut kuninkaallinen morsian. Hän ei myöskään luvannut vihkivalassaan totella aviomiestään, kuten normaalisti oli tapana.

Vaikka kuninkaallisia häitä seurasi televisiossa yli 750 miljoonaa ja Lontoon kaduilla yli 600 000 ihmistä, monet muistavat satuhäistä vain Dianan jumalaisen hääpuvun. Miltei kahdeksanmetrinen laahus, näyttävä röyhelökaulus sekä muhkeat pussihihat olivat jotain hyvin erilaista kuin aiemmat kuninkaalliset hääpuvut.



Avioitumisensa jälkeen Diana pukeutui jonkin aikaa kuin moni pikkutyttö unelmissaan. Pastellivärit, kiiltävät pinnat ja näyttävät prinsessamekot olivat turvallinen valinta tuoreelle kuninkaalliselle.

– Dianan tyyli oli aluksi hyvin varovainen, kertoi prinsessan entinen stylisti Anna Harvey.


Harveyn mukaan hiljalleen prinsessa rohkaistui asemassaan, ja hänen tyylinsä muuttui rohkeampaan suuntaan. Toisin kuin Cambridgen herttuatar Catherine takuuvarmassa ja ajattoman elegantissa tyylissään, Diana leikitteli, kokeili uutta ja rikkoi rajoja – ainakin kuninkaallisten mittakaavassa.

– Viimeisimmät trendit ja muotivillitykset eivät juurikaan vaikuttaneet Dianan pukeutumiseen. Hän vaikutti muotitaloihin eikä toisinpäin, Vogue-lehden varapäätoimittajanakin toiminut Harvey totesi.


Prinsessan tyylissä nähtiin käännekohta vuonna 1985, kun Dianan ylle valikoitui Amerikan vierailulla tummansininen Victor Edelsteinin luomus. Valokuvaajat ikuistivat merenneitomallisen iltapuvun hameiden liehuvan tanssin tiimellyksessä, kun Diana pyörähteli näyttelijä John Travoltan kanssa yli puoli tuntia.

– Tuolloin Diana jo tiesi, millaisista vaatteista hän piti. Hän ajatteli ja käytti aikaa siihen, mitä pukisi ylleen, Harvey selitti.

Myös Dianan ja Charlesin myrskyisä suhde vaikutti prinsessan pukeutumiseen. Hänen kenties kohauttavin leninkinsä näki päivänvalon samana päivänä, kun Charles oli myöntänyt syrjähyppynsä nykyiseen puolisoonsa Camilla Parker Bowlesiin.

Äitimme prinsessa Diana -uutuusdokumentti paljastaa, että Diana miltei jätti pukeutumatta ikoniseen, kurveja nuolevaan iltapukuun. Prinsessa oli nimittäin tuominnut kreikkalaissuunnittelija Christina Stambolianin tummanpuhuvan ja hyvin avonaisen iltapuvun aiemmin liian rohkeaksi.


Dramaattisena päivänä päivänvalon nähnyt leninki sai lempinimen ”kostomekko”, sillä siihen pukeutuminen epämiellyttävien uutisten jälkeen oli hyvin dianamainen tapa toimia.

– Monet olisivat jättäneet osallistumatta iltamenoihin Charlesin uutisten jälkeen. Diana kuitenkin päätti edustaa tilaisuudessa häikäisevänä. Se oli hänen kannanottonsa asiaan, useita Dianan iltapukuja jälleenmyynyt Kerry Taylor totesi.

– Diana halusi näyttää tyrmäävältä. Ja hän näyttikin, Harvey taasen tuumi.

 



Lähteet: The Telegraph, Marie Claire, Huffington Post

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt