Viihde

Marjatta Leppänen täyttää 80 vuotta – kipeät muistot puolisosta: ”Elämäni suurin tragedia oli hetki, jona Jaakko kuoli lavalle”

Julkaistu:

Suomalaisen viihteen grand mama Marjatta Leppänen, kohta 80, on elänyt elämän kaikki kirjot: tehnyt pitkän musiikillisen matkan ja kokenut kaksi avioliittoa.
Marjatta Leppänen, pian 80 vuotta, on juuri tullut sukulaisten haudoilta Malmilta. Vaikka hän on jo kunniakkaassa iässä, hänellä riittää energiaa ja iloa. Leppänen tosin naurahtaa, että hänen kuulumisensa on nopeasti kerrottu.

– Ei tässä iässä paljon ole enää päivisin tekemistä. Onhan tämä aika tylsää elämää. Tosin pyrin pitämään itseni kiireisenä ja äskettäin kävin vielä laulamassa sotaveteraaneille, Leppänen kertoo.

Hän käy usein myös teattereiden ensi-illoissa.

– Joutilaisuus on kaiken pahan alku ja juuri, sen olen vuosien varrella oppinut.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Laulaminen on ollut Leppäsen elämä 17-vuotiaasta. Hän laskee jääneensä uraltaan eläkkeelle oikeastaan vasta keväällä 2016, kun hänen, Pirkko Mannolan ja Vieno Kekkosen 31 konsertin kiertue päättyi.

– Manageri Tommi Liimatainen teki meille hienon työn. Me vanhat leidit pääsimme esiintymään ja olo oli kuin Feeniks-linnulla, hän sanoo.


Sodan syttyessä 1939 Marjatta Leppänen muutti armeijassa työskennelleen Lauri-isän, Anna-äidin ja neljän sisaren kanssa Helsingistä Tyrväälle. Hän muistelee, että stadilaiset siirrettiin Vammalaan, jossa keskikoulukin käytiin.

– Tein koulun jälkeen hanttihommia kunnes tuli kiva kysely. Matti Heinivaho nimittäin joutui lähtemään sotaväkeen ja minut pyydettiin hänen Pelimannipojat-orkesterinsa solistiksi, Marjatta muistelee.

Laulettuaan aikansa Marjatta päättikin lähteä sairaanhoitajaksi Lontooseen. Englannissa hän ymmärsi, että haluaa takaisin Suomeen. Matkarahat säästettyään hän palasi juhannuksena 1960 kotiin, äidin hoiviin.

Marjatta velmuilee, että hyvien säärien ja kauniiden hampaiden ansiosta hän pääsi töihin KarAirille Tampereelle. Sitten oli vuorossa matkatoimistotöitä, mutta laulaminen pysyi takaraivossa.

– Laulaminen ei ollut intohimoni, mutta minulla oli pienestä asti halu esiintyä. Voisin näin vanhemmalla iällä sanoa, ettei laulaminen ole ollut suuren intohimon tulos, sillä en ole osannut muuta kuin laulaa, hän sanoo.


Artistin elämä ei ollut alkuaikoina auvoista. Matkat olivat pitkiä ja esiintymispaikat talvella kylmiä. Bassokin kiinnitettiin keikka-auton katolle, kun ei muualle mahtunut.

– Kyllähän esiintyminen tuolloin ihan työstä kävi. Vaikka oli lähetetty bändille nuotit kirjekuoressa etukäteen, eivät muusikot olleet kuoria edes avanneet. Sitten yleisölle esitettiin vain bändin jo osaamia kappaleita. Pientä oli silloin suuren tähden anti, Marjatta muistelee.

Musiikilliseen matkaan on mahtunut paljon. Marjatta on muun muassa ravintolashow-kulttuurin uranuurtaja maassamme. Hän alkoi esiintyä ravintoloissa 1968 ja teki viimeisen show’nsa 2000-luvun alussa. Esitysten aikana estradilla nähtiin Marjatan seurassa Jukka Virtanen, Matti Kuusla ja monia muita.

Kuuluisuutta tuli ja töitä riitti. Sitten Marjatta tapasi Ruotsalaisen teatterin johtajan Carl Öhmanin ja se oli menoa. Pariskunta avioitui 1972. Marjatta kuvailee heidän liittoaan hyväksi ja innostavaksi. Öhmanin työn vuoksi he tapasivat niin kuninkaallisia kuin presidenttejä sekä muita arvovaltaisia ihmisiä.

– Olen kiitollinen noista vuosista, pitkälle yli 20 vuotta Öhmanin kanssa aviossa ollut Leppänen sanoo.


Ero tuli, kun Öhman löysi Leppästä kymmenen vuotta nuoremman, filosofiasta kiinnostuneen purserin. Öhman oli tuolloin Tampere-talon johtaja, mutta pikkuhiljaa jäämässä eläkkeelle.

– Edustusten päätyttyä ja Callen jäädessä eläkkeelle tämän naisen mielenkiinto miestään kohtaan laantui, ja he erosivat, Marjatta muistelee.

Marjatan ja Callen ystävyys on säilynyt. Mies elää nykyään palvelutalossa, sillä liikkuminen on hankalaa. Marjatta kertoo käyvänsä usein katsomassa rakasta ystäväänsä.

– Hänellä on siellä hyvät oltavat, on jopa samppanjaa jääkaapissa, Marjatta kertoo 87-vuotiaan Öhmanin elämästä.

Callen entisillä työpaikoilla on perustettu omat eläkeläisryhmät. Finlandia-talon joukon nimi on Vanhat marmorit ja Tampere-talon Kallen klubi.

– Näiden kerhojen jäsenet käyvät ajoittain ilahduttamassa Callea, Marjatta kiittelee.

 

Me vanhat leidit pääsimme esiintymään ja olo oli kuin Feeniks-linnulla.

Kun Marjatta Leppäseltä kysyy hänen elämänsä onnellisinta aikaa, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä: Uusi Iloinen Teatteri. UIT:ssa hän esiintyi vuodesta 1979, 25 vuotta. Jättäydyttyään pois hän teki vielä muutaman vierailun teatterin produktioihin.

UIT:ssa Marjatta myös rakastui vanhaan ystäväänsä, kapellimestari-säveltäjä Jaakko Saloon. He olivat tehneet yhdessä töitä jo vuosia, mukaan lukien useita ravintolaesityksiä, ja nyt he olivat tiivis tiimi UIT:ssa.

– UIT-aikaan sisältyy kaikkea ihanaa uutta ja kivaa. Harjoitusaikakin oli aina meillä kuin lomaa. Toki oli vaikeaa, kun piti kuukaudessa opiskella koko revyy, mutta me tekijät rakastimme sitäkin aikaa.


Energiapakkaus myös iloitsi siitä, että produktioon tuli mukaan nuoria. Se antoi Marjatan mukaan vanhemmille tekijöille uudenlaista voimaa.

– Suuri kunnia ja kiitos revyystä kuuluu käsikirjoittajien lisäksi myös Tiina Brännarelle ja Jaakolle, hän sanoo.

Marjatalle UIT oli kuin toinen koti. Sitä ennen hän oli matkannut maatamme ristiin rastiin ja nyt tuntui hyvältä saada olla yhdessä kaupungissa.

– Aika oli hieno, mutta toki siihen liittyy suruakin, Marjatta sanoo viitaten Jaakko Salon kuolemaan.

 

Surusta pääsee yli elämällä, sillä joka aamu silmät aukeavat. Minulla oli kuitenkin alussa hyvin vaikeaa Jaakon kuoleman jälkeen.

Jaakko ja Marjatta olivat olleet jo tovin yhdessä ja ehtineet rakentaa yhteisen, kauniin kodin. He avioituivat marraskuussa 2001 ja olivat äärimmäisen onnellisia. Ystävienkin mielestä oli hieno asia, että kaksi aikuista ihmistä oli löytänyt toisensa romanttisessa mielessä.

Sitten kohtasi suuri suru: Jaakko Salo menehtyi harjoituksissa UIT:n lavalle kesäkuussa 2002. He olivat ehtineet olla aviossa vain kuukausia.

– En unohda sitä hetkeä. Se oli elämäni suurin tragedia. Minun vuoteni jakautuvat hetkeen ennen sitä ja sen jälkeen. Pitkä matkahan tämä on ollut ja kaikkea on matkan varrelle mahtunut.

Pikku hiljaa Marjatta alkoi päästä yli rakkaan miehen kuolemasta, mutta oman aikansa se otti. Hän myöntää, että vieläkin on ikävä.

– Surusta pääsee yli elämällä, sillä joka aamu silmät aukeavat. Minulla oli kuitenkin alussa hyvin vaikeaa Jaakon kuoleman jälkeen. Vuosien saatossa suru muuttaa muotoaan, mutta ikävä ja kaipuu eivät koskaan häviä, hän sanoo kaipauksella.


Vaikka Marjatan elämään on mahtunut koko kirjo, hän ei valita. Päinvastoin, hän on kiitollinen.

– Elämä, kokemukset, ilo, suru, kaikki on ollut sen arvoista, 24. elokuuta 80 vuotta täyttävä Leppänen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt