Viihde

Veikeän vankilasarjakuvan tekijät toivovat, etteivät lukijat tahdo kalterien taakse

Julkaistu:

Pohjoissavolainen pariskunta tekee sarjakuvaa vankiloiden Huvikummusta.
Ilta-Sanomien heinäkuun kotimainen sarjakuva vie lukijat matkalle leppoisaan vankilaan Äyskärin pienelle saarelle, jossa elinkautisvangit toivotetaan tervetulleiksi tikkareilla ja ainoa valituksen aihe on, että Tex Willer -lehti tulee myöhässä.

Tiilenpää-sarjakuvassa kikkaillaan perinteisten vankilavitsien ympärillä. Mitä tapahtuu, jos laskuvarjoilija laskeutuu vankilaan? Pastillin vankilassa ainakin on niin hauskaa, ettei pieni visiitti raitapaitojen luo niin haittaa.

Sarjakuvan takana on pariskunta, piirtäjä Vesa Lampi ja käsikirjoittaja Marjaana Taskinen, joka tekee sarjakuvaa kotoaan.

– Kaikki on jännää käsityötä, jossa on aina vaaramomenttina mustepullon kaatuminen sarjakuvan päälle, kertoo Vesa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

70-luvun lopulla syntyneellä pariskunnalla on molemmilla takanaan nuoruus sarjakuvan parissa. Vesa on julkaissut strippisarjakuvaa paikallislehdessä Pohjois-Savossa. Töiden ja muiden harrastusten takia piirtäminen oli jäänyt molemmilta pitkäksi aikaa. Sarjakuvat kuitenkin yhdistivät kolme ja puoli vuotta sitten tavannutta pariskuntaa, ja Vesa alkoi taas piirtää.

– Minun kannustamanani tai patistamanani näkökulmasta riippuen, Marjaana sanoo.

Puheissa heitelty idea strippisarjakuvasta konkretisoitui viime joulun alla, kun Vesa päätti ryhtyä toimeen ja alkoi piirtää vankilaan sijoittuvaa sarjakuvaa.

Sarjakuvan käsikirjoitus ja ideointi syntyy parityönä. Lopullisen hionnan käsikirjoitukseen Vesa tekee piirtäessään. Strippisarjakuvassa ei ole tiettyä muottia vaan jokainen strippi voi olla omanlaisensa. Yhden stripin piirtämiseen kuluu 3–4 tuntia.

– Luonnostelen sarjakuvan ensin perinteisesti lyijykynällä ja viimeistelen siveltimellä ja musteella.

Sarjakuvan on tarkoitus miellyttää niin lapsia kuin aikuisiakin. Saarella on trampoliini, ikuinen karkkipäivä ja sopivasti keppostelua.

– Tiilenpään komiikka perustuu siihen, että Pastillin vankila ja vangit ovat täysin päinvastaisia kuin mielikuvat vankiloista ja vangeista ovat. Tiilenpään vangit eivät tosiaan ole mitään koviksia vaan ihanan lutusia heppuleita.

Kesken piirtämisprosessin Marjaana säpsähti: haluavatko lapset isoina vankilaan luettuaan näin sympaattista vankilasarjakuvaa? Ajatuksesta syntyi strippi, jossa lapsena Tiilenpää-sarjakuvaa lukenut saa aikuisena karvaasti kokea, ettei vankilassa olekaan niin hauskaa kuin sarjakuvissa.

– Ei ole tarkoitus viestittää, että Suomen vankiloissa olisi liian mukavat ja leppoisat oltavat. Pastillin vankila on oma maailmansa, jossa kaikki on mahdollista, Vesa toteaa.

Heinäkuussa julkaistava Tiilenpää syntyi, kun Vesalla oli sairaslomalla luppoaikaa piirtämiselle. Stripin piirtäminen on ollut tekijöistä niin hauskaa, että Tiilenpää tulee jatkumaan kuukauden kotimaisen jälkeen myös jossain muussa julkaisukanavassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt