Lola Odusoga 40 vuotta – kaunotar muistelee elämänsä käännekohtia ja rankimpia hetkiä: ”En usko, että minusta tuli kohujen kohde sattumalta” - Viihde - Ilta-Sanomat

Lola Odusoga 40 vuotta – kaunotar muistelee elämänsä käännekohtia ja rankimpia hetkiä: ”En usko, että minusta tuli kohujen kohde sattumalta”

Lola Odusoga täyttää 40 vuotta. Ilta-Sanomien haastattelussa hän muistelee vaikeimpia ja sykähdyttävimpiä hetkiä vaiherikkaan elämänsä varrelta.

Lola juhlii 40-vuotispäiväänsä 30. kesäkuuta.­

30.6.2017 7:15

Lola Odusoga täyttää tänään 30. kesäkuuta 40 vuotta. Hän tuli julkisuuteen voitettuaan Miss Suomi -kisan vuonna 1996. Samana vuonna Lola sijoittui Miss Universum -kilpailussa kolmanneksi. Noista päivistä asti luultavasti jokainen suomalainen on yhdistänyt nimen Lola nimenomaan Lola Odusogaan.

Neljänkympin rajapyykin lähestyessä on sopivaa muistella Lolan elämän käännekohtia lapsuudesta tähän päivään. Haastatteluun saapuu rento Lola, joka on juuri tehnyt lastensa kanssa automatkan Eurooppaan. Yhdessätoista päivässä kymmenen maata. Sellainen hän on, toimelias ja aikaansaava.

Lapsuus

– Olin noin vuoden vanha, kun isä lähti.

Suhde isän kanssa on ollut mutkikas ja erikoinen. Isä lupasi kaikenlaista, maksaa matkat Nigeriaan, mutta ei koskaan maksanut, joten reissut kariutuivat. Kun olin vanhempi, hän lupasi ostaa missiauton minulle omaksi. Sekään ei toteutunut.

Sen seurauksena minun on aina ollut vaikea luottaa ihmisiin, ja on edelleen.

Jos luotan ja luottamuksen rikkoo, se on siinä. Olen poikkaissut ison määrän ihmissuhteita tästä syystä.

Olen huono niitä sen jälkeen korjaamaan. Se on ollut kantava asia elämässäni.

Lola harrasti nuorena ratsastusta. Kesällä 1999 Lola oli vaeltamassa islanninhevosella.­

Minulla ei ole mitään tarvetta olla yhteydessä isään. Hän on joskus minuun, ehkä kerran kymmenessä vuodessa.

Äidin kanssa kaikki on sujunut aina hyvin. Olemme edelleen yhteydessä melkein päivittäin. Äiti on fiksu tapaus, jonka kanssa on helppo tulla toimeen. Hän on äiti, isä, hyvä ystävä, tuki ja kannustaja.

Lapsuus oli onnellinen. Oli paljon hevosia, tanssia, menemistä ja tekemistä.

Olin hevostyttö ysiluokalle asti. Sen jälkeen tuli ongelma, kun oli ratsastus, tanssi ja koulu. Kaikki ei mahtunut kalenteriin, jostain piti luopua. Koulusta ei voinut. Tanssin kilpatasolla, joten luovuin pitkin hampain ratsastuksesta.

Ajattelin, että siihen voin palata myöhemmin.

Kilpatanssiura

– Kilpatanssiura osaltaan määrittelee sitä, minkälainen olen. Kasvoin pienestä asti esiintyjäksi ja kilpailuhaluiseksi.

Se on laji, jossa ei paljon kehuta. Tanssissa puututaan virheisiin, jotta ne saadaan pois, jotta voi kehittyä. Se oli kurinalaista, ja olen sitä kautta tullut tosi kriittiseksi kaiken sen suhteen mitä teen, ja mitä muut tekevät. En ole koskaan oppinut siihen, että voi vaan olla. Aina pitää tehdä täysillä.

Joskus on tosi vaikea olla tilanteissa, joissa näkee, että ihmiset eivät välitä siitä mitä tekevät. Mutta en lähde toisille sanomaan. Ruoskin lähinnä itseäni. Sitä en pysty sulattamaan, jos itse teen asiat hyvin, ja joku toinen saman huonommin, mutta silti tätä toista kiitellään. En tosin osaa itse ottaa kehuja vastaan. Epäilen, että niissä on aina jokin taka-ajatus.

Aloitin tanssin 6-vuotiaana. Siinä viehättivät musiikki ja liike. Ja olihan se jännää, kun joutui pojan lähelle. Kun valmentaja työnsi yhteen niin, että navat koskivat, se oli ihan järkyttävää. Tietysti se siitä muuttui nopeasti pelkäksi tanssimiseksi.

Tanssiin liittyivät hienot puvut ja glamouri. Se oli kiehtova maailma. Innostuin itsekin suunnittelemaan pukuja. Mun ymmärrys ei riitä siihen, että nykyään pistetään vapaa-ajallakin irtoripset ja itseruskettavaa. Ajattelen asian niin, että kun esiintyy, vain silloin laitetaan kaikki systeemit.

Lola Odusoga tanssiparinsa ja silloisen poikaystävänsä Tomi Pohjankukan kanssa tanssikisoissa 1997.­

Tanssiura kesti 16 vuotta. Paras sijoitus oli kymppitanssien SM-kisojen 11. sija. Lopetin vuonna 2000, kun erosin silloisesta paristani ja poikaystävästäni. Meillä oli siinä vaiheessa ihan eri käsitykset kaikesta, myös tanssiin liittyvästä.

Parhaimmillaan se, että tanssipartneri oli poikaystävä, oli hyvä asia. Tanssissa oli paljon tunnetta ja yhteisymmärrystä. Pahimmillaan riita tuli mukaan lattialle.

Olisin halunnut lopettaa jo aikaisemmin, mutta äiti pakotti jatkamaan. Ongelma oli aika. Kun oli paljon töitä, ei ollut aina mahdollisuutta treenata.

Lopettamiseen vaikutti myös missivuosi. Kun tulin missinä takaisin tanssimaan, sitä ei pidetty positiivisena asiana. Olisi pitänyt menestyä vain tanssijana.

Miss Suomi

– Pohdin pitkään, onko Miss Suomi -kisoihin meno hyvä juttu. Piti selvittää, voinko osallistua, kun isäni ei ole suomalainen. En halunnut mukaan, jos ei ollut mahdollisuutta voittaa.

Kävin harjoittelemassa Suomen Neito -kilpailussa ja parissa muussa kisassa. Media tottui ajatukseen, että mukaan oli tulossa vähän tummempi tyttö.

Lola Odusoga kruunattuna Ikaalisissa järjestetyissä Miss Suomi -kisoissa 17. helmikuuta 1996.­

Ennen Miss Suomi -kilpailua lopetin lukion abivuoden alussa. Menin kisaan mukaan täysillä ja sehän lähti käsistä.

Voitosta tuli tosi iso juttu. Elämä muuttui kerta heitolla. Töitä missikisoihin menin etsimään ja niitä sain.

Tuntui tosi hyvältä voittaa. Olen aina ollut hyvin työ- ja uraorientoitunut. En lähtenyt mukaan hakemaan frendejä, vaan hoitamaan hommani.

Sillä tiellä olen tavallaan vieläkin. Misseydestä ihmiset minut tietävät edelleen. Tosin on tullut uusi sukupolvi, joka tuntee telkkarin kautta.

Miss Universum -kilpailu

– Kun sijoituin Miss Universum -kilpailussa kolmanneksi, homma lähti totaalisesti lapasesta. Jos oli sitä ennen ollut kiire, sen jälkeen oli vielä hurjempaa. Kaikki halusivat olla huumassa mukana.

En muista niistä vuosista oikein mitään. Menin keikoille sinne, tänne, tonne. Jaoin nimmareita, tein mainoksia, annoin haastatteluja. Jokainen halusi minusta jonkin osan.

Itse kisa oli mieletön kokemus. Siltä matkalta on perua Las Vegas -rakkauteni. Se kaupunki vei sydämeni.

Miss Universum -kilpailu Las Vegasissa toukokuussa 1996: Lola Odusoga turkoosissa uimapuvussaan, vieressä Miss Ranska, Laure Belleville, edessä Miss Brasilia Maria Joana Parizotto.­

Maailmalta tuli tarjouksia mallintöistä, mutta en ollut halukas lähtemään. En tähdännyt huippumalliksi, vaikka olin mallina hyvä. Olen sosiaalinen tyyppi ja haluan tehdä töitä ihmisten parissa.

Olin myös tietoinen kropastani. Tiesin, että minulla ei ollut mallivartaloa. Missikisoissa en stressannut reisien paksuutta tai ihonväriä vaan hiuksiani. Ne olivat koko ajan kiinni, koska kukaan ei osannut kammata kiharaa tukkaa.

Kohut

– En usko, että minusta tuli kohujen kohde sattumalta. Sanoin ääneen asioita, joista nykyisin ei tulisi kohuja, mutta aika oli silloin erilainen. En ole pelännyt kertoa mielipiteitäni.

Olen myös ollut rehellinen ja myöntänyt tekemiäni asioita, kuten silikonien laittamisen. Ihmiset joko tykkäävät tai eivät.

Monet kohut ovat myös median tarkoituksellisin sanakääntein tekemiä.

Maskun vuodemainoksessa 2001.­

En ole halunnut herättää kohua. Kun tein Maskun mainoksen, en ajatellut sitäkään etukäteen kohuna, vaikka tiesin, että se tulee herättämään huomiota. Olin idean takana. Minusta se oli räväkkä juttu ja niin oli tarkoituskin.

Kohut elävät julkisuusmaailmassa. Ne ovat kuin juoruja, eivätkä liity omaan arkeeni millään tavoin.

Se otti aikoinaan päähän, kun minusta tehtiin miestennielijä, vaikka minulla oli ollut siinä vaiheessa vain kaksi poikaystävää.

Avioliitto ja ero

– Avioliitto on iso ja merkittävä asia. Sanoin Jarkon (Wallinkoski) kanssa naimisiin mennessäni, että se antaa suhteelle viimeisen sinetin. Sellaista parisuhdetta olin aina toivonut ja odottanut.

Pitkän parisuhteen jälkeen, ja kun meillä oli lisäksi lapset, ero oli tosi iso juttu. Eropäätös oli minun, mutta ehdottomasti hyvä asia, jota en kadu hetkeäkään. Syitä en ole julkisuuteen kertonut enkä kerro. Jos huomaan, että joku juttu ei enää toimi eikä sitä pysty korjaamaan, en voi elää sellaisessa tilanteessa.

Lola ja Jarkko Wallinkoski avioituivat elokuussa 2005.­

Ero tietenkin harmitti. Olin ajatellut, että tämä on ideaali tilanne, mutta en halunnut pitää pelkistä seinistä kiinni. En ajattele, että ero on epäonnistuminen. Lapsillani on mahtava isä, ja olemme edelleen hyvissä väleissä.

Eron jälkeen oli ajatus, että elämäni seurustelut olivat ehkä nyt tässä. Enää en helpolla parisuhteeseen lähde, kun takana oli 13 vuoden suhde.

Parisuhteet

– Minulla on ollut kolme pitkää parisuhdetta. Parisuhteet ovat isoja käännekohtia, koska olen ollut niissä täysillä mukana. Ne ovat aina heijastaneet sen hetkistä elämääni ja sitä mitä elämässä olen silloin tarvinnut. Jonkun kanssa haluaa perheen ja lapsia, jonkun kanssa jotain ihan muuta.

Koskaan en ole halunnut seurustella toisen julkisuuden henkilön kanssa. Saan tarpeekseni siitä huomiosta, joka itseeni kohdistuu. En halua sitä yhtään lisää toisen kautta. Olen semierakko. Kun en ole töissä, haluan olla poissa kaikesta.

Nyt olen parisuhteessa, ollut jo pitkään. Olemme tavanneet oikeassa elämässä, emme Tinderissä. Hän ei ole julkinen ihminen eikä sellaiseksi tule. Hän ei liity mitenkään töihini tai uraani. Meillä on meidän juttumme, ja se on hyvä juuri niin. En ole tuomassa häntä julkisiin edustustilaisuuksiin. Julkisuus ei ole asia, jota tarjoaisin tai suosittelisin ihmiselle.

Äitiys

– Lapsia ajatellessa mietin, unohdetaanko minut tässä työssä, jos menen vauvalomalle. Voinko tehdä vielä mallintöitä? Onko lapsi terve.

Kun lapset (Denise 2004 ja Sylvester 2006) sitten syntyivät, he muuttivat aivan kaiken.

Sitä ennen olin hylännyt itseäni miellyttäviä asioita uran takia. Nyt tein saman lasten vuoksi.

Lolalla ja Jarkko Wallinkoskella on kaksi lasta, 2004 syntynyt Denise ja 2006 syntynyt Sylvester.­

En muista ensimmäisistä lapsivuosista mitään. Ne olivat sellaista sekamelskaa.

Olin täysin uppoutunut omaan lapsikuplaan, ja samaan aikaan tein töitä. On vaikea kaivaa esiin muistoja, jos niitä ei ole valokuvina.

Jossain kohtaa lapset ajoivat kaiken muun edelle, parisuhteenkin. Niin se minun kohdallani meni.

Koen olevani huolehtivainen äiti. Lapsilla on selkeät rajat. Yliselitän kaikki asiat ja perustelen ne.

Olen vahvasti läsnä heidän elämässään. Lapset uskaltavat avautua minulle ongelmistaan.

Selkäleikkaus

– Minulla oli välilevyn pullistuma, ja menin pian Sylvesterin syntymän jälkeen selkäleikkaukseen vuonna 2007.

Se oli itselleni todella iso asia ja pisti miettimään pystynkö enää ottamaan edes yhtä tanssiaskelta. Olen aina ollut superliikunnallinen, ja se olisi ollut kaiken loppu.

Selkää särki, ja välillä meni tunto. Lopulta se äityi niin kipeäksi, etten pystynyt istumaan. Pelkäsin, että elämä muuttuu ja masennun täysin. Halusin itse leikkaukseen.

Lapsien takia olin jo ollut paljon poissa töistä. Nyt pelotti, pääsenkö enää töihin kiinni ollenkaan. Kun tuli pieni tv-työ, otin sen. Kaksi kertaa viikossa kuljin Helsinkiin. Koska en saanut istua, Jarkko ajoi ja itse makasin farmari-Volvon takatilassa patjan päällä.

Luojan kiitos, selkä parani, mutta vieläkin se rajoittaa hiukan elämää. On liikkeitä, joita en pysty tekemään.

Elämä nyt

– Kun lapset ovat minulla joka toinen viikko, olen pystynyt ajattelemaan erilaisia vaihtoehtoja. Kun olin Folke Westin kanssa kuukauden työkeikalla Kuubassa, tajusin siellä ollessani, että minun ei tarvitse pelkästään palvella lapsiani ja miellyttää miestäni, voin olla minä itse. Se asia oli ollut hukassa monta vuotta.

Olen aina ollut ihminen, joka tarvitsee yksinoloa. Otin omaa aikaa avioliitossakin, mutta Kuubassa ollessa muistin, kuinka mukavaa on matkustaa ja tehdä asioita yksin. Siellä sain olla myös pois julkisuudesta.

–Minulla ei ole mitään tarvetta olla yhteydessä isään. Hän on joskus minuun, ehkä kerran kymmenessä vuodessa, Lola Odusoga sanoo.­

Olen koko aikuisuuteni elänyt julkisuudessa. Jos teen jotain, täytyy aina ajatella, että teoilla on seuraamuksia. Mietin kaikki sen kautta, että joku voi aina ottaa kuvan mitä tahansa teenkin. Siksi minulle tulee paniikkikohtaus, jos en pääse välillä ulkomaille.

Heti eron jälkeen olin lasten takia tosi tarkka, etten seurustele edes leikilläni, saati tutustuta heitä uuteen ihmiseen. Nyt lapset ovat tavanneet nykyisen kumppanini. Olen onnellinen, että olen löytänyt ihmisen, jonka halusin heille esitellä. Se ei ole itsestäänselvyys. Asun kuitenkin edelleen yksin.

Kaikki on nyt enemmän kuin hyvin.

Lola haastatteli hallitsevaa tangokuningasta Jari Sillanpäätä Seinäjoen Tangomarkkinoilla vuonna 1996.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?