23 vuotta piti odottaa ennen kuin vuoden 1994 myydyin sinkku Mixet tahdo olla munkaa ylsi platinaan. Sinä aikana pepperonibootsit ovat lentäneet roskiin, Harrikka vaihtunut Triumphiin ja bemari Volvoon. Burton-lumilauta on sentään yhä jäljellä sekä vaatekaapin kätköistä löytyvä fleeceruutupaita, mutta sekin on jäänyt liian pieneksi.
Maanantaina Universal Music Finlandin tiloissa luovutettiin platinalevyt ysäribändi 2. Maanantain jäsenille Petri Flanderille (Peter Bottne), Jari Saloselle (Jon Landlord) sekä Henry Kolarille (Harry Triton). Platinalla palkittiin myös Pyhimys ja Mäkki, jotka laittoivat kappaleen uuteen uskoon alkuvuodesta ja ylsivät Mixet tahdo -biisillään neljän miljoonan striimauksen rajaan.
– Tämä on yksi tämän vuoden isoimpia biisejä selkeästi… tämän vuoden myös, Mikko Kuoppala eli Pyhimys myhäilee ja viittaa alkuperäiseen menestysvuoteen.
Mixet tahdo olla munkaa -kappaleen uudelleenlämmitys alkoi vuonna 2015. Pikku G:nä paremmin tunnetun Henri Vähäkainun luotsaama tuontantoyhtiö Premium tarjosi kappaletta ensin Pyhimyksen bändille Teflon Brothersille. Koska se ei ottanut tulta alleen, Universalilla A&R:nä työskentelevä Pyhimys päätti tarjota sitä eteenpäin omalle artistilleen Mäkille, joka innostui.
– Mulla on vahva side alkuperäiseen biisin. Olen soittanut aika paljon levyjä ennen artistibreikkiäni ja biisi on tullut tutuksi. Totta kai junnuna fiilistelin alkuperäistä versiota ja sitä musavideota. Paljastui, että Mikolla on uudempi versio demotettuna koneelleen ja se oli jäänyt käyttämättä. Tartuin tilaisuuteen ja nyt ollaan tässä pisteessä, Mäkki selittää.
Hän tiesi ottavansa riskin, mutta se kannatti. Vanhempaa väkeä on alkanut valua keikoille, ja nostalgia-arvo osunut kohdilleen.
– Me tehtiin sama stoori, mutta vain tässä ajassa, Pyhimys huomauttaa.
2. Maanantai ammensi sanoituksensa suomalaisen miehen surkeasta olotilasta. Tarkemmin sanottuna Petri Flanderin, jolle oli käynyt jälleen huonosti parisuhteessaan.
– Mixet tahdo olla mun kaa syntyi surkean parisuhteen kriisitarinasta. Terveisiä vaan Miialle Jyväskylään, Flander toteaa.
Kun Flanderin kaveri Jari Salonen (taiteilijanimeltään Jon Landlord) kuunteli aikansa valitusta, hän teki klassikkosanoituksen. Miehet ottivat yhteyttä Henry Kolariin (Harry Triton), joka teki sävellyksen. Kaikki olivat sitä mieltä, ettei tässä nyt mestariteosta tehty. Pikemminkin mitä huonompi kappale, sitä paremmalta se alkoi kuulostaa.
Studiossa kertosäkeen laulanut naislaulajakin puuskahti jättäytyvänsä irti projektista, koska kappale oli tämän mielestä täysin paska.
Biisi oli, mutta sitten piti päättää nimi. Salonen ehdotti Maanantaita.
– Musta se oli vähän tylsä, joten pannaa siihen vaikka toinen (2.) eteen, Flander muistelee.
Flanderin parisuhteet toimivat useimpien 2. Maanantain kappaleiden innoittajina.
– Ekalla levyllä on esimerkiksi biisi nimeltä Sohva. Hän taisteli ex-mimmin kanssa sohvasta ja mä seurasin sitä jupakkaa vierestä ja tein siitä makoisat sanat, Salonen nauraa.
Mixet tahdo olla munkaa tuo 2. Maanantaille Teosto-korvauksia yhä joka vuosi. Keikkaakin tehdään, ja tänä kesänä yhtye kiertää Go 90s -festareita.
– On kuljettu hieno matka Kuokkalan soluasuntostudiosta näihin päiviin. Meillä on hieno 23-vuotias erilainen nuori, joka osaa uudistua aika-ajoin, he summaavat.