HS: Erika Vikman, 24, luuli ensin Dannyn, 74, olevan eläkkeellä – möläytti asian hölmösti viihdelegendan kuullen - Viihde - Ilta-Sanomat

HS: Erika Vikman, 24, luuli ensin Dannyn, 74, olevan eläkkeellä – möläytti asian hölmösti viihdelegendan kuullen

Laulaja Erika Vikman muistelee HS:n haastattelussa, kuinka tutustui Dannyyn.

22.6.2017 8:40

Tangokuningatar Erika Vikman, 24 ja laulaja Ilkka ”Danny” Lipsanen, 74, kertovat elämästään ja parisuhteestaan Helsingin Sanomien haastattelussa. Lehdessä Vikman muistelee kaksikon tapaamista vuoden 2015 tangomarkkinoilla.

Tuolloin Vikman oli juuri valittu tangoprinsessaksi. Vikman muistelee HS:n haastattelussa, kuinka Danny oli tullut ojentamaan käyntikorttinsa, mikäli musiikkiala kiinnostaisi Erikaa vakavasti.

  • Yllä olevalla videolla Erika Vikman kertoo, miksi alun perin ihastui Dannyyn.

Vikman muistelee lehdelle, kuinka vahingossa möläytti viihdelegendalle: ”Mitä sä teet nykyään?” Lehden mukaan tuolloin 22-vuotias Erika oli ajatellut, että häntä 51 vuotta vanhempi Danny olisi eläkkeellä.

– Enhän minä edes tiennyt Dannysta muuta kuin sen, että hän on tehnyt sen Tahdon olla sulle hellä -kappaleen, Vikman muistelee HS:lle.

Erika Vikman kruunattiin tangokuningattareksi viime heinäkuussa. Pian hän luopuu kruunustaan.­

Seurustelun myötä Erika on tietenkin tutustunut Danny maineikkaaseen uraan paremmin. Lehden mukaan ensimmäistä kertaa Dannyn keikalla ollessaan Erika yllättyi siitä, kuinka moni tunnettu kappale oli hänen miesystävänsä.

– Mä en tiennyt, että se on ollut niin kova, Erika sanoo HS:lle.

Lehden haastattelussa Danny sanoo Erikan sydämellisyyden, hyvän luonteen ja arvojen lähentäneen kaksikkoa ikäerosta huolimatta. Pariskunnan suhde paljastui viime syksynä aiheuttaen suuren kohun. Vikman on kertonut Apu-lehden haastattelussa alkaneensa saada paljastuksen myötä hyvin ikäviä henkilökohtaisuuksiin meneviä viestejä sosiaalisessa mediassa.

HS:n mukaan pariskunta asuu kesän Dannyn Raumalla sijaitsevalla kesämökillä.­

Vikman kertoi huhtikuussa myös IS:lle saamistaan viesteistä.

– Parisuhteen julkistamisen aikaan tuli paljon sellaisia asiattomia ja sivistymättömiä viestejä kirjoitusvirheineen. Niissä ei ollut mitään järkeä, laulaja kertoi IS:lle.

Kun Vikman esiintyi keväällä Iholla-ohjelmassa, palautteiden olemus muuttuikin yhtäkkiä päinvastaiseksi.

– Nykyään viestien pääteema on tsemppaava. Ihmiset on olleet nolostuneita ennakkoluuloistaan ja haluavat pyytää anteeksi, tangokuningatar kertoi toukokuussa IS:lle

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?