Jättiyllätys! Michael Monroe lavalla Foo Fightersin kanssa – David Grohl hehkutti suomalaislaulajaa: ”Sellaisia tyyppejä ei ole paljon” - Viihde - Ilta-Sanomat

Jättiyllätys! Michael Monroe lavalla Foo Fightersin kanssa – David Grohl hehkutti suomalaislaulajaa: ”Sellaisia tyyppejä ei ole paljon”

Keikka Helsingissä on 22-vuotiaan Foo Fightersin neljäs esiintyminen Suomessa.

Julkaistu: 19.6.2017 22:01

Suomalaisen rockin legenda Michael Monroe kiipesi lavalle soittamaan huuliharppua ja laulamaan.

Helsingin Hietarannan Rock The Beach -tapahtumassa tehtiin rockin historiaa klo 21.30 maanantaina 19.6.2017. Foo Fighters esitti vuoden 2007 hittiään The Pretender, kun laulaja Dave Grohl spiikkasi, että heillä on yllätys.

Ja niin todella olikin: Michael Monroe harppoi tutun touhukkaaseen tyyliinsä lavalle. Suomalaislaulaja rutisti Grohlia ja antoi mennä. Huuliharppu sai kyytiä. Biisiin lisättiin pitkä instrumentaaliosuus.

Ja kyllä, Monroe osallistui myös biisin laulamiseen.

Yleisö oli innoissaan. Tuntui olevan selvää, että nyt todistetaan jotain, mitä nähdään harvoin.

Grohlille muutaman vuoden häntä vanhempi Monroe on nuoruusvuosien suosikki.

– Kun tuo kaveri kävelee huoneeseen, hänen tiedetään heti olevan rocktähti. Sellaisia tyyppejä ei ole paljon, Grohl hehkutti biisin jälkeen.

Jokin muukin Grohlia ja Monroeta yhdistää kuin musiikki: molemmat ovat harvinaisen mukavan miehen maineessa. Monroe on valittu Suomen "mukavimmaksi julkkikseksi". Myös Grohlilla riittää yhteistyökumppaneita, eikä kukaan ole tainnut häntä moittia.

Ehkä lavalla siis kohtasivat rockmaailman Suomen ja maailman mukavimmat miehet?

Juttua korjattu 19.6.2017 kello 23.40: Jutussa mainittu Foo Fightersin kappale ei ole nimeltään Pretending vaan The Pretender. Kappale on julkaistu vuonna 2007, ei 2010.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?