Paula Koivuniemi täyttää 70 vuotta – paljastaa elämänsä suuren kriisin hetken: ”Mietin jopa urani lopettamista” - Viihde - Ilta-Sanomat

Paula Koivuniemi täyttää 70 vuotta – paljastaa elämänsä suuren kriisin hetken: ”Mietin jopa urani lopettamista”

Julkaistu: 18.6.2017 17:05

Maanantaina 70 vuotta täyttävä Paula Koivuniemi puhuu erikoishaastattelussa muun muassa ikääntymisestä ja ystävyydestä. Onnittele syntymäpäiväsankaria Ilta-Sanomien välityksellä.

Kun suomalaisten kestosuosikki laulaja Paula Koivuniemi muistelee pitkää uraansa, hän myöntää, etteivät vuosikymmenet ole olleet pelkkää nousukiitoa. Hänen huikea uransa on kestänyt jo yli 50 vuotta, mikä on maassamme ainutlaatuinen saavutus.

– Urallani sekä yksityiselämässäni on ollut vuosikymmenten aikana niin hyviä kuin huonoja hetkiä, Paula Koivuniemi sanoo IS:lle tutulla käheällä äänellään.

Paula Koivuniemi on aina pitänyt huolen kunnostaan. Hän on jo vuosia käynyt ystävättäriensä kanssa Keski-Euroopassa vaeltamassa ja sauvakävelemässä. Hän myös pyöräilee ahkerasti.

Karismaattinen Koivuniemi sanoo, että yksi iso aallonpohja oli silloin, kun hän täytti 40 vuotta. Paulalle iski ikäkriisi. Hän mietti aidosti, kelpaako hän enää mihinkään.

– Neljänkympin rajapyykin kohdalla tuli notkahdus ja ajattelin, etten enää kelpaa mihinkään. Mietin jopa urani lopettamista, hän myöntää.

Paula selvisi tuosta ajasta ystävien tuella ja keskustelemalla heidän kanssaan.

– He sanoivat, että kuljetaan vuosikymmen yhdessä ja kyllä se ohi menee. Täytettyäni 50 vuotta totesin elämäni olleen hieno veto ja sama tunne toistui, kun saavutin 60 ikävuotta, hän kertoo.

Puhuessaan Paula painottaa useasti ystävien merkitystä elämässään. Ne aidot ystävät ovat kulkeneet rinnalla, kuunnelleet, tukeneet ja kannustaneet.

Paula Koivuniemi esiintyi uudenvuodenaattona Kansalaistorilla Suomi 100 -konsertissa.

–Ihmisen on itse soviteltava virheensä ja hyväksyttävä ne, jonka jälkeen on jatkettava elämässä eteenpäin, Paula Koivuniemi on oppinut elämässään.

Maanantaina Paula täyttää 70 vuotta. Hän haluaa kannustaa kaikkia samanikäisiä naisia, sillä mitä enemmän ikää tulee, sitä paremmalta elämä Paulan mielestä tuntuu.

Paulasta voisi sanoa, että hän on iätön. Pitkä matka musiikkitaivaamme tähtenä on jatkunut, koska hän on pystynyt aina uudistumaan. Hän on pitänyt mielensä avoimena, kun levy-yhtiön ihmiset tai säveltäjät ovat tarjonneet uudenlaisia kappaleita.

– Olen kyllä kysynyt ystäviltänikin, että laulanko Senaatintorin konsertissa vaikkapa Anna mulle piiskaa -kappaleen. Kaikki kannustivat silloin niin tekemään ja olen onnekseni luottanut heidän mielipiteisiinsä, Paula kertoo.

Toni Wirtanen ja Paula Koivuniemi ovat esittäneet yhdessä Apulannan Anna mulle piiskaa -kappaletta.

Vaikka Paula on ollut jo kauan suosion huipulla, hän ei ole jäänyt asiaa ihastelemaan. Laulaja on heittäytynyt rohkeasti uusiin asioihin mukaan ja uskaltanut ajoittain poiketa omasta iskelmällisestä skaalastaan jopa poprokkiin.

– Ihmisellä on oltava oma vahva halu ja tunne tehdä asioita. Olen tehnyt työtäni tosissani ja huolellisesti sekä uskaltanut ottaa neuvoja vastaan. En ole pelännyt ottaa riskejäkään ja jos sitten olen horjahtanut, ystävät ovat olleet tukena, hän kiittelee.

Lähetä omat syntymäpäiväonnittelusi 70 vuotta täyttävällä Paula Koivuniemelle alla olevassa kommenttikentässä.

Lue koko Paula Koivuniemen erikoishaastattelu viikonlopun Ilta-Sanomista.

Supersuosittuun Leidit lavalla -ryhmään kuuluivat Koivuniemen lisäksi Marion Rung, Lea Laven ja Katri Helena Kalaoja.

Kamera on aina rakastanut Paulaa. Kuva vuodelta 1976.

Paula Koivuniemi uransa alussa vuonna 1966. Perhonen-kappale oli Koivuniemen ensimmäinen hitti.