Lähteet: Beyonce ja Jay Z saivat kaksoset! - Viihde - Ilta-Sanomat

Lähteet: Beyonce ja Jay Z saivat kaksoset!

Nimettömät lähteet ovat vahvistaneet kaksosten syntymän useille yhdysvaltalaislehdille.

Yhdysvaltalaismedialle ovat nimettömät lähteet paljastaneet, että Beyonce ja Jay Z ovat saaneet kaksoset.­

18.6.2017 5:51

Yhdysvaltalaismedian mukaan laulaja Beyonce, 35, ja tämän puoliso, rap-artisti Jay Z, 47, ovat saaneet kaksoset. Asiasta uutisoivat muun muassa People ja US Weekly nimettömiin lähteisiin nojaten.

– Bey ja Jay ovat innoissaan ja ovat alkaneet kertoa uutista perheilleen ja lähimmille ystäville, lähde kertoi People-lehdelle.

Lähteiden lapset syntyivät aiemmin tällä viikolla.

Beyonce paljasti helmikuussa Instagram-tilillään odottavansa kaksosia. Laulaja ei kuitenkaan paljastanut kaksosten laskettua aikaa.

– Haluamme jakaa rakkautemme ja onnemme. Meitä on siunattu kaksin kerroin. Olemme uskomattoman kiitollisia, että perheemme kasvaa kahdella, ja kiitämme teitä onnentoivotuksistanne, Beyoncé kirjoitti kuvatekstissä.

Beyoncen tuorein kuva on julkaistu toukokuun lopussa. Siinä hänen sylissään on vuonna 2008 avioituneen parin 5-vuotias tytär Blue Ivy. Laulajatar päivitti sosiaaliseen mediaan useita kuvia raskautensa varrelta.

Beyonce ja Jay Z eivät ole vielä vahvistaneet kaksosten syntymää.

😁🇺🇸 Henkilön Beyoncé (@beyonce) jakama julkaisu 29. 05ta 2017 klo 23.43 PDT

Jos kuva ei näy oikein, voit katsoa sen täältä.

Henkilön Beyoncé (@beyonce) jakama julkaisu 21. 05ta 2017 klo 15.35 PDT

Jos päivitys ei näy oikein, voit katsoa sen täältä.

Henkilön Beyoncé (@beyonce) jakama julkaisu 18. 03ta 2017 klo 17.14 PDT

Jos päivitys ei näy oikein, voit katsoa sen täältä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?