Melkoinen kypärä: Sauli Niinistön Lennu-koira sai kunnianosoituksen – ”Idea tuli Kokkolan hotellinjohtajalta” - Viihde - Ilta-Sanomat

Melkoinen kypärä: Sauli Niinistön Lennu-koira sai kunnianosoituksen – ”Idea tuli Kokkolan hotellinjohtajalta”

Lennuhan se siinä!

Julkaistu: 9.6.2017 11:41

Urjalalainen taiteilija sai erikoisen tilauksen.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio vierailivat torstaina muun muassa Kokkolassa osana presidentin itsenäisyyden juhlavuoden maakuntakiertuetta.

Vierailu sai säpinää aikaan Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksessa, ja paikallinen hotellinjohtaja päätti teettää presidentille arvoisensa lahjan: kypärän, jossa komeilee Niinistöjen velmuileva Lennu-koira. Kypärästä kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

– Idea tuli Kokkolan hotellinjohtajalta Jaki Silvennoiselta. Hän kysyi: onnistuuko? maskimaalari Teemu Sipilä kertoo Ilta-Sanomille saamastaan maalausurakasta.

– Presidenttipari yöpyi Silvennoisen johtamassa hotellissa, joten hän ajatteli kypärän lahjaksi.

Sipilä ei vielä tiedä, millaisen reaktion kypärä herätti.

– Alustavasti oli puhetta, että kypärä luovutettaisiin torstai-iltana. Toivon, että se todellakin on mennyt Niinistölle, Sipilä sanoo vaatimattomasti.

Mikään eilisen teeren maalari Sipilä ei ole. Hän on maalannut lukuisia jääkiekkomaalivahtien maskeja.

– Homma lähti isommin käyntiin, kun tein Noora Rädylle maskin Sotshin olympiakisoihin 2014.

Noora Räty pelasi Sotshin olympialaisissa Sipilän maalaama kypärä päässään.

Sipilä kertoo olleensa ennen Rädyn maskin tekoa pelkkä harrastelija.

– Tein muutamia maskeja, mutta silloin aloitin maskien tekemisen sivutoimisena. Nyt olen tehnyt niitä päätyökseni jo vuoden verran.

Maski on aina yksittäinen taideteos. Jokainen projekti ottaa aikansa, mallista riippuen.

– Lennu-kypärään mulla meni viikko.

Niinistön rullaluisteluinnostus on tiedossa, joten taiteilija ja hotellinjohtaja toivovat kypärän keräävän paljon hikisiä kilometrejä kantajansa turvana.

 

Millaisia tavoitteita tai unelmia sinulla on maskien tekijänä?

– Jos saisi tehdä maskin jollekin NHL-pelaajalle. Pekka Rinne olisi hienoin. Hän on oma suosikkiveskarini.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?