Viihde

Tiesitkö? Tv:stä tuttujen tähtien oikeat työpaikat yllättävät – IS selvitti 15:n julkkiksen salaiset työt

Julkaistu:

julkkisten työpaikat
Myös tv:stä tutut tähdet tekevät niitä paljon puhuttuja oikeita töitä.
Tosi-tv:n läpimurto Suomessa tapahtui 2000-luvun alussa, kun amerikkalainen Selviytyjät alkoi pyöriä MTV3-kanavalla viikonloppuisin. Sarjaa on näytetty Suomessa vuodesta 2001 eteenpäin. Se nousi heti supersuosituksi suomalaisten keskuudessa.

Selviytyjien vanavedessä suosiota niitti kotimainen Suuri seikkailu, jota esitettiin vuosina 2001–2005. Sitten alkoi Big Brother Suomi vuonna 2005. BB:n osallistujista nousi varsinkin ohjelman ensimmäisinä vuosina koko kansan tuntemia julkkiksia.

Useat tv:stä tutut julkkikset tekevät ihan oikeitakin töitä julkkiksena olemisen lisäksi. IS otti selvää, miten 15 tv:stä tuttua ”tavis-julkkista” elättävät itsensä.

Diilin Susanna opiskelee nollabudjetilla


Diilistä ja Viidakon tähtösistä tv-katsojille tutuksi tullut Susanna Ruotsalainen, 43, teki vuosi sitten hyppäyksen tuntemattomaan ja luopui töistään markkinointi- ja viestintäalalla. Nykyään Susanna opiskelee urheilujohtamista maisteriohjelmassa Jyväskylässä.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Minulla on kuitenkin vielä parikymmentä vuotta työelämää jäljellä, joten ajattelin, että on parempi tehdä sitä mitä oikeasti rakastaa, Ruotsalainen pohtii.

Koska hän on ollut vuosia työelämässä, säästöt mahdollistivat opiskelut. Vaikka hän opiskeleekin täyspäiväisesti, aivan pelkällä kaurapuurolla tai nuudeleilla ei tarvitse elää.

– Kyllä lompakkoni tämän pari vuotta kestää. On kivaa, että opiskeluporukassa on nuorempia ja vanhempia henkilöitä. Meillä on mielettömän hyvä yhteishenki ja porukka, Ruotsalainen ylistää.

– Olen perheetön, joten työ on minulle tärkeää ja haluan panostaa siihen. Haluan tehdä työtä, josta nautin täysillä, ennakkoluuloton nainen sanoo.

Missikisat ja tosi-tv vaihtuivat rahoitusalaan



Miss Suomi -kisassa perintöprinsessaksi vuonna 2011 sijoittunut ja sen jälkeen kesällä 2013 Viidakon tähtösiin osallistunut Niina Lavonen on työskennellyt jo seitsemättä vuotta vakituisesti rahoitusalalla. Hänen koulutustaustansa on tradenomi. Nyt Lavonen on ollut neljä vuotta töissä Danske Bankissa asiakkuuspäällikkönä, uusasiakashankinnassa.

– Tässä työssä tv-julkisuudesta ei ole ollut haittaa. En tiedä, onko siitä sitten haittaa, että on vaaleahiuksinen nuori nainen. Olisiko tilanne erilainen, jos olisin samanikäinen mies, joka on ollut tv:ssä? Hän analysoi.

Asiakkaat saattavat välillä tunnistaa Lavosen, mutta hän ohittaa sen jo tottuneesti sen enempää taustaansa selittämättä.

– Harvemmin asiakkaat tunnistavat minut. Joskus joku sanoo, että oletpa tutun näköinen – siinä vaiheessa sanon vain, että aijaa, jännä juttu. En ala sen enempää avaamaan taustaani asiakkaille.


Parasta työssä on Lavosen mukaan se, että hänellä ei ole ollenkaan toimistotyöaikoja, ja päivät ovat todella vaihtelevia.

– Tavallisen päivän aikana tapaan asiakkaita eri paikoissa ja näen yhteistyökumppaneita. Iltaisin on monesti verkostoitumistilaisuuksia, joihin osallistun. Se tässä on kivointa, että en ole pelkästään konttorilla jumissa kello yhdeksästä kello viiteen.

Juhana Helmenkalastaja muistetaan Diilistä


Juhana Helmenkalastaja osallistui Diili-ohjelmaan vuonna 2005, ja sen jälkeen julkkis-Diiliin vuonna 2013.

– Pähkinänkuoressa jos sanotaan, niin olen Suomen paras vähittäiskaupan ja palvelualan myynti- ja asiakaspalveluvalmentaja. Minulla on asiakkaita ympäri Suomea erilaisilla toimialoilla, mies kehaisee.

Helmenkalastajan mukaan hänen työssään parasta on tuloskeskeisyys ja erilaisten ihmisten kanssa työskenteleminen.

– Saan tehdä töitä omasta työstään innostuneiden ihmisten kanssa. Tykkään siitä, että valmentamisessa pääsee näkemään ne oman työn tulokset. Pääsen konkreettisesti vaikuttamaan yritysten myyntiin ja asiakaspalveluun, kehittämällä niitä, hän avaa.

Tv-julkisuudesta ei ole ollut Helmenkalastajalle ainakaan mitään haittaa, joskaan ei suurta erityistä hyötyäkään.

– Ehkä konkreettisin hyöty julkisuudesta on ollut se, että ehkä joissakin tapauksissa se voi helpottaa yhteydenottoa, esimerkiksi. Lopulta se rooli on kuitenkin todella pieni. Kun teen hyvin työni, se markkinoi sitä eteenpäin. Tv-tausta on sellainen hauska pieni nyanssi siinä, hän analysoi.

Kohukaunotar tekee töitä kaupan kassalla


Tv-kaunotar Cheyenne Järvinen nousi tutuksi salarakkaana ja Temptation Island Suomi -ohjelman kuumana sinkkuna. Nykyään tiiviisti varattu kaunotar hankkii elantonsa työskentelemällä kaupan kassalla ja tekemällä promootiokeikkoja aina tilaisuuden tullen.

– Haen opiskelemaan liiketaloutta, ja toivon, että pääsisin. Haluaisin perustaa joskus oman yrityksen, kaunotar paljastaa IS:lle.

Järvisen Instagram-tilillä on yli 26 000 seuraajaa, joten some-työskentely on lähellä hänen sydäntään.

– Yritykseni liittyisi työhöni sosiaalisessa mediassa. Keskittyisin siihen, hän toteaa.

Edes potkut eivät lannistaneet Elina Tervoa


Entinen Miss Helsinki ja Martina ja Hengenpelastajat -ohjelmasta tuttu Elina Tervo asuu Maltalla, ja tekee päivätöitä joogaohjaajana. Toukokuun puolivälissä nousi pienimuotoinen kohu siitä, että Tervo sai blogiportaalista potkut julkaistuaan portaalista vastaavien henkilöiden mielestä liian paljastavia some-kuvia. Potkut eivät Tervoa lannistaneet.

– Jotta bloggaaminen olisi kannattavaa, pitää olla tosi paljon yhteistyökumppaneita, tai niin paljon seuraajia, että voisi saada kuukausipalkkaa. Jotta joku maksaa kirjoittamisesta, niin pitää olla paljon kaupallista näkyvyyttä, Tervo kuvailee työtä bloggaajana.

– Olen aina nähnyt, että julkisuus on pelkästään hyödyllistä. Olen hyvinvointialalla, eikä minun tarvitse markkinoida itseäni mitenkään. Olen aina saanut paljon asiakkaita sillä, että ihmiset tietävät minut tv:stä tai julkisuudesta. Asiakkaat löytävät luokseni helpommin.

Julkisuudesta on ollut Tervolle lähinnä pelkkää hyötyä.

– Monet sanovat, että sähän olet ihan erilainen kuin siellä telkkarissa. He ymmärtävät, että sieltä näkee vain murto-osan toisen persoonasta.

BB-Aso tekee töitä puhelinoperaattorilla



Aso Alanso voitti Big Brotherista 50 000 euroa vuonna 2009. Sen jälkeen hän on tehnyt täyspäiväisesti töitä teleoperaattoreilla: DNA:lla seitsemän vuoden ajan, ja nyt hän aloitti vuodenvaihteessa Telialla esimiestehtävissä.

– Olen aina tykännyt olla ihmisten kanssa tekemisissä. Asiakaspalvelu on lähellä sydäntä, hän sanoo.

Alanson työpäivä kuluu Telian eri konttoreissa ja palavereissa. Työssä olennainen osa on, että hän on tavoitettavissa vuorokauden jokaisena tuntina.

– Niitä riittää vaikka muillekin jakaa, hän naurahtaa.

Muita tunnettujen tv-tähtien työpaikkoja:

BB-Jenna (kaudelta 2014): Kauneusalan yrittäjä ja kosmetologi

BB-Perttu: Kiinteistövälittäjä

BB-Andte: Poroyrittäjä

Maajussien Sika-Harri: K-Maatalous-kaupan myyjä

Miss Helsinki ja tosi-tv-tähti Rosanna Kulju: Host-emäntä, malli ja promootiotyöt

Susanna Ingerttilä: Egorazzi-lehden päätoimittaja

Niko Saarinen: Tv-persoona Niko oli IS:n tietojen mukaan pitkään töissä koruliikkeessä Helsingin Forumissa.

Bachelor-Juha: Juha Rouvinen työskentelee mainostoimistossa liiketoimintajohtajana.

Miss Miljoona Marianne Harjula: Kertoo kotisivuillaan tekevänsä töitä viestinnän ja tapahtumien ammattilaisena. Tarjoaa toiminimen kautta meikkaajan, esiintymisvalmentajan, juontajan ja puhujan palveluita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt