Huutokauppakeisarin apumies-Markku esittelee vaimonsa – naiset piirittävät tv-tähteä: ”Kahtoo saa, muttei koskea!”

Julkaistu:

huutokauppakeisari
Naisten ihailema Palsanmäkien hanslankari on varattu mies – ja omasta mielestään vielä ruma: –Tv-kuva vääristää!
Jos joku ei vielä tiennyt, niin ukkomies se on. Se Suomen huutokauppakeisarista tuttu Markku.

Televisiosarjan myötä julkkikseksi noussut Markku Saukko on erityisesti naiskatsojien suosikki. Komeaksi kehuttu, käsistään taitava – siinähän sitä miehelle meriittiä!

Mutta, valitettavasti, Palsanmäkien remppareiskalla on jo omansa. Ennen kuin ohjelman suosio lähti lentoon Markku otti puolisokseen Annen.

Unelmat pian 48 vuotta täyttävästä stetsonpäästä on siis syytä haudata. Valitettavasti.

Annen ja Markun yhteinen tarina alkoi – ei ehkä yllättäen – Palsanmäkien huutokaupassa.

– En minä Annea kuitenkaan itselleni huutanut, iskin vain silmää, Markku kertoo.

Suurimman osan elämästään Uuraisilla asunut Anne ystävystyi Heli ja Aki Palsanmäen kanssa jo ennen Markkua. Anne autteli silloin tällöin huutokaupan kahviossa, kun tuleva mies astui kuvaan. Tutustuminen johti rakastumiseen.

– Muutimme yhteen joulukuussa 2013, kirjastovirkailijana Uuraisilla työskentelevä Anne kertoo.


Annea ei haittaa Markun maine hurmurina.

– Kahtoo saa, muttei koskea! Huomaahan sen, kun nettiä lukee, miten naiset ihailevat Markkua. Enkä yhtään ihmettele: osaava mies – ja vielä hyvännäköinen.

Muutenkaan televisio ei Annen mukaan valehtele.

– On se tosi pitkäpinnainen ja rauhallinen, kun minä taas olen temperamenttinen. Jos joku menee pieleen ja Markku sanoo ”paska”, niin silloin asiat on oikeasti huonosti.


Molemmilla on aiempi elämänsä, mutta menneitä ei ole syytä kaivella. Myös Äänekosken Markkamäessä sijaitsevan 1960-luvun omakotitalonsa Saukot haluavat pitää yksityisalueenaan.

– Puolet talosta alkaa olla nyt neljässä vuodessa rempattu. Pian tulee kattoremonttikin. Eläkepäiviä varten on hyvä saada paikat kuntoon, Markku kertoo.

– Suurimman osan olen tehnyt itse, mutta putki- ja sähkötyöt pitää jättää ammattilaisille – vaikka osaisin minä niitäkin tehdä. Sähköalan opiskelu kiinnostaisi, jos tässä työttömäksi jäisi.

Saukkojen yhteisiin harrastuksiin kuuluvat puutarhanhoito ja asuntovaunu. Lapsuusmaisemissaan Pohjanmaalla sijainneesta kesämökistään Markku luopui muutama vuosi sitten.


”20 vuotta sama hattu”

Markun suosio käy nopeasti selville, kun menee paikalle tv-ohjelman kuvauksiin. Lämpöä – tai ainakin makkarankäryä – on ilmassa jo ennen porttien avautumista, kun sadat huutokauppaan tulevat ihmiset seuraavat lähietäisyydeltä Markun toimia grillin äärellä.

Makkarajono syntyy heti, kun kansa pääsee sisälle. Karkeasti jako on selvä: miehet ostavat einestä, naiset kaivavat esille kännykkänsä ja ikuistavat grillimestarin kameran muistiin.

– Nykyisin tulee niin paljon väkisinnaurettua juttua, mutta Markusta aistii, että hän on aito, sympaattinen ihminen, kokemäkeläinen Anja Koivisto kertoo.

– Sinappia saa annostella itse käsilypsyllä. Puristele, niin se ruikkaa, Markku heittää makkaraa ostaneelle naiselle – ja saa hymyn, ehkä vähän punakan sellaisen, asiakkaan kasvoille.

Raisiolaiset Mirja ja Martti Väihkönen kehuvat kilpaa Markun huumorintajua ja kekseliäisyyttä.

– Onhan se vähän naistenmies, Martti sanoo.

– Markku on miellyttävä puheissaan ja hänellä on hauskoja ajatuksia. On kiva nähdä hänet näinkin eikä vain televisiossa, Mirja jatkaa.

– Mutta on täällä kivannäköisiä tyttöjäkin, aviomies muistuttaa ja vilkaisee myyntikojun sisälle.


Puheita komeudestaan Markku kummeksuu.

– Olen pitänyt itteä aina rumana. Tv-kuva vääristää, Markku nauraa.

– Vielä rumempi on tämä minun hattuni. 20 vuotta sama hattu.

Tv-työ sujuu Markulta luontevasti ja helposti. Moista hän ei pikkupoikana olisi uskonut.

– Ennen Huutokauppakeisaria esiinnyin vain ala-asteen joulujuhlissa luokan mukana, Markku muistelee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt