Viihde

Rakastettu Armi Kuusela jäi suomalaisille kimaltelevaksi arvoitukseksi – kaunottaren näkemisestä jopa maksettiin

rac

Julkaistu:

Kaunotar
Maailman kauneimmaksi naiseksi valittu Armi Kuusela oli kimalteleva arvoitus, joka sai 50-luvun suomalaisten silmissä lähes kuninkaallisen sädekehän.
Helsingin vuoden 1952 olympiakisojen kaunein ja kiinnostavin henkilö saapui kaupunkiin aivan karnevaalien loppuvaiheessa.

Muhoksella kasvanut 17-vuotias Armi Kuusela oli valloittanut Miss Universum -kruunun kesäkuun lopussa 1952 Long Beachissä Kaliforniassa. Suomalaisneidon valinta ”maailmankaikkeuden kauneimmaksi naiseksi” sai kotimaassa valtavan huomion, ja hänen paluutaan Suomeen odotettiin kuumeisesti. Helsinkiin hän saapui 1. elokuuta eli viimeisellä kisaviikolla.

Seutulan uusi lentoasema täyttyi ihmisistä, jotka halusivat nähdä maailman ihanimman daamin. Helsingin Sanomien reportaasi Kuuselan saapumisesta kotimaahan lähenteli uskonnollista hurmosta.

”Armi sulki hetkeksi siniset silmänsä. Mutta seuraavassa sekunnissa yleisön valtava riemu tarttui häneen ja säteilevä hymy kirkasti hänen kauniit kasvonsa, jännitys laukesi, ja hän käyttäytyi juhlahumun keskellä niin luonnollisesti ja herttaisesti, niin kuin hän ei olisi koko elämässään muuta tehnytkään kuin leikkinyt juhlittua prinsessaa.”

Seremonioiden jälkeen Kuusela vietiin ulkopuolella odottavaan autoon. Tuhatpäinen väkijoukko villiintyi, sillä ihmiset halusivat nähdä edes vilauksen sankarittaresta. Armi nousi auton katolle ja vilkutti minuuttikaupalla ihailijoilleen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hotelli Vaakunassa järjestettyyn tiedotustilaisuuteen mahtui vain osa sinne pyrkineistä lehtimiehistä ja valokuvaajista. Kansa pääsi ihailemaan sankaritarta Töölön Pallokentällä järjestetyssä tilaisuudessa.

Jutun pääkuvana Armi Kuusela kuulumisia vuodelta 2014.


Innokas Armi-fani Pirkko Mannola pääsi pikkutyttönä seuraamaan tuoreen Miss Universumin juhlaparaatia Tampereella olympiakisojen jälkeen.

– Kaikki ryntäsivät Pyynikin urheilukentälle katsomaan hänen saapumistaan. Kun hän saapui ja kiersi rataa valkoisen sporttiauton kyydissä, yleisö hullaantui täysin, Mannola muistelee IS:lle.

Idolinsa näkemisestä haltioitunut Mannola ei päässyt aivan lähietäisyydelle, mutta muistaa yhä Kuuselan kiiltokuvamaisen olemuksen.

– Aurinko lävisti hänen hiuksensa, mikä loi satumaisen tunnelman. Minusta hän oli jotain enkelin ja prinsessan väliltä.

Tietokirjailija Maarit Niiniluodon mukaan Armi Kuuselasta tuli myyttinen hahmo, koska hän muutti Filippiineille pian valintansa jälkeen.

– Hänestä tuli vähän kuin kuninkaallinen, mutta maantieteellisen etäisyyden takia hän jäi kimaltavaksi arvoitukseksi, sanoo 1950-luvun viihteeseen ja populaarikulttuuriin perehtynyt Niiniluoto IS:lle.

Vaikka Armia ihailtiin yli kaiken, osa kansasta suhtautui hieman varautuneesti hänen tuoreeseen aviomieheensä, filippiiniläiseen Gil Hilarioon.

– Ei hänen ulkomaalaisuutensa tai ulkoisen olemuksensa takia, vaan siksi, että he avioituivat niin nopeasti Armin ollessa alle 20-vuotias, Niiniluoto perustelee.

Mikä oli Armin charmin salaisuus? Lehtikirjoitusten mukaan hän oli joustavaälyinen ja sanavalmis, mutta kaikkein aseista riisuvin ominaisuus oli puettavissa yhteen lauseeseen: ”Hän rakastaa kaikkia ihmisiä.”


Kuusela viihtyi uudessa kotimaassaan Filippiineillä eikä vieraillut kovin usein Suomessa. Hän oli hylännyt tuoreeltaan Hollywoodista tulleen tarjouksen elokuvanäyttelijän urasta eikä nauttinut valtavasta huomiosta myöhemminkään.

Armin vieraillessa Suomessa 1955 hän joutui jälleen kaikkien katseiden kohteeksi. Kaukomailta saapunutta Kuuselaa kuljetettiin miehensä kanssa junalla ympäri maata seitsemän viikon ajan.

– Juna pysähtyi asemilla ja ihmiset pääsivät maksua vastaan katsomaan ihailemaansa kaunotarta lähietäisyydeltä, Niiniluoto kertoo.

Hän oli itse yksi innokkaista ihailijoista.

– Olen nähnyt myöhemmin televisiossa filminpätkän, jossa minä olin taustalla pipo päässä.

Myös Mannola vieraili Armi-junassa sen pysähtyessä Tampereella.

– Asetelma oli kummallinen. Armi ja Gil istuivat vaunussa narulla eristettynä kuin eläinnäyttelyssä, Mannola kummastelee järjestelyä.


Jos Helsingin olympiakisat ja Armi olivat 1950-luvun Suomen valopilkkuja, millaista elämä oli muuten? Monessa suhteessa hyvin erilaista kuin nyt, sanoo Niiniluoto.

Sotien jälkeen syntyvyys oli korkea, ja Niiniluotojenkin pihalla pyöri miltei sata lasta. Pommituksissa tuhoutuneiden kerrostalojen tilalle rakennetuissa taloissa asui hyväosaista väkeä, mutta samassa korttelissa oli vanhoja asumuksia, joiden väki oli usein vähävaraisempaa.

– Elämä oli aika rehevää. Kerran äidin taluttaessa minua kouluun Perämies-ravintolasta lensi humalainen mies suoraan syliini.

Monikulttuurisuus kukoisti ihmisten arjessa.

– Oli turkkilaistataareja, jotka myivät turkiksia, juutalaisia, joilla oli omia liikkeitä ja venäläisiä emigrantteja, jotka pitivät puoteja. Äiti teki tilauksen setä Lubukoffin sekatavarakaupasta, jonka juoksupoika toimitti tavarat meille. Sedällä oli tapana laittaa päällimmäiseksi kolme jäätelöä meille lapsille.

Elämän ja kuoleman välillä ei ollut kuilua. Ihmisen privatisoituminen ei vielä näkynyt.

– Ovikello soi, oven takana seisoi perhe, joka ilmoitti tulevansa nyt kylään.


Vaikka aikakauden viihde oli lempeää ja runollista, sitäkin kontrolloitiin.

– En tiennyt silloin, että valvontakomissio oli 1940-luvulla kieltänyt kaikki Karjala-aiheiset laulut, vaikka niiden näkökulma olisi ollut epäpoliittinen, Niiniluoto sanoo.

– Ilta Kannaksella tai Vienan kuutamolla laulut olivat pannassa, koska niissä mainittiin paikannimiä.

Annikki Tähti levytti Muistatko Monrepos’n vuonna 1955. Kappaleessa haikailtiin vanhoja aikoja alueella, joka ei enää kuulunut Suomeen. Siinä ei kuitenkaan mainittu nimeltä Viipuria tai Karjalaa. Kappaleen kautta Karjala-kaihosta tuli koko kansan yhteistä omaisuutta, ikään kuin myyttinen laskeutuminen menetettyyn paikkaan.


Karjala-teeman esilletuonti johtui ainakin osittain Neuvostoliiton diktaattorin Josif Stalinin kuolemasta maaliskuussa 1953.

– Jos Stalin olisi elänyt pidempään, eivät Tuntematon sotilas (1954) tai Muistako Monrepos’n olisi ilmestyneet niin aikaisin, Niiniluoto uskoo.

Niiniluoto oli 16-vuotias 1950-luvun vaihtuessa uuteen vuosikymmeneen. Mikä oli 1950-luvun tärkein perintö?

– Maailma muuttui koko ajan ja mentiin eteenpäin optimismin hengessä.

Voit lukea lisää Armi Kuuselasta ja 1950-luvun tapahtumista Ilta-Sanomien juhlalehdestä: 1950-luku.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt