Viihde

IL: Simo Silmu ja Päivi-rakas naimisiin – häitä juhlitaan ruotsinlaivalla

Julkaistu:

Iltalehti kertoo Simo Silmun avioituvan tänään perjantaina Päivi-rakkaansa kanssa.
Yölintu-yhtyeen Simo Silmu, 39, astelee tänään alttarille. Iltalehti kertoo Silmun ja tämän Päivi-puolison avioituvan maistraatissa. Häitä juhlitaan ruotsinlaivalla.

– Häitä emme ole kauheasti suunnitelleet. Vasta kuukausi sitten päätimme hääpäivän. Kumpikaan meistä ei halunnut mitään pönötysjuhlia. Emme myöskään kuulu kirkkoon, joten kirkkohäät eivät tulleet kysymykseen, Silmun puoliso Päivi Räisänen, 41, sanoo.

Kuten Ilta-Sanomat on aikaisemmin kertonut, on Päivi-rakas tuonut seesteisyyttä Silmun elämään. Laulaja on haastatteluissa kertonut avoimesti elämänsä vaikeista hetkistä.

Toukokuussa 2009 Silmu myönsi Ilta-Sanomille, että hurja suosio ja liika työnteko olivat tuolloin viedä häneltä voimat.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ensimmäiset keikkaelämän rankat puolet tulivat esiin keikkalavoilla kesällä 2011. Silloin Silmun väitettiin olleen humalassa keikalla Jyväskylässä.

Kesällä 2012 Silmu hakeutui katkaisuhoitoon. Huhut solistin ongelmasta olivat sitä ennen kestäneet jo yli vuoden.

Silmun raittius ei kestänyt. Vain reilun puolen vuoden kuluttua, keväällä 2013, Yölintu ilmoitti, että keikkoja on jälleen jouduttu perumaan. Silmu jäi tuolloin sairauslomalle saadakseen itsensä kuntoon.


Syksyllä 2015 Yölintu-yhtye joutui perumaan useita keikkoja Silmun terveysongelmien takia. Lokakuun alussa Silmu myönsi esiintymisen keskeytyneen hänen humalatilansa takia.

Simo Silmu ja Päivi-rakas kirjoittavat yhteistä Päivin silmukat -blogia, jossa pari on kertonut arjestaan. Päivi on kirjoittanut blogissa parin tunteneen toisensa jo vuosikausien ajan. Ystävyys oli syventynyt hiljalleen rakkaudeksi. Simoa Päivi kuvailee blogissa lahjakkaaksi ja rauhalliseksi pohtijaluonteeksi, hän itse on temperamenttisempi. Päiviä Silmu on kuvaillut blogissa ”pelastajakseen”.

– Päivihän on mulle rakas, semmoinen huolehtija, semmoinen "vara-äiti", pelastaja, enkeli, ymmärtäjä, monen taitaja ja toimeentarttuja, Silmu on kuvaillut rakastaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Talosta löytyi kolme salaista virhettä vuosia kaupan jälkeen – myyjälle liki 100 000 euron lasku

    2. 2

      Dianan salskea veljenpoika varasti huomion kuninkaallisissa häissä – sinkku-Louis, 24, sai somen hurmokseen: ”Well, hello!”

    3. 3

      Maistelimme kesän uutuussiiderit – voittajasta ei jäänyt mitään epäselvyyttä

    4. 4

      VR myy Bruce Oreckille osan kiistellystä konepaja-alueesta

    5. 5

      Avoimesti Kalun kanssa kiehnännyt Eve kohtaa vihdoin Dani-rakkaansa – murtuu heti lohduttomaan itkuun: ”Noi pari viimeistä yötä...”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    2. 2

      Junamatkustaja ikuisti Pendolinon ikkunasta kanssamatkustajien järjettömän tempun Tampereella – VR: konduktööri oli vielä erikseen kieltänyt

    3. 3

      Miltä eri rintaliivit näyttävät avonaisen mekon alla? Testasimme nänniteipit ja 7 muuta mallia

    4. 4

      Tästä 16-vuotiaasta tytöstä tulee miljonääri ennen täysi-ikäisyyttä – sai lapsena ääniroolin, joka muutti hänen elämänsä: Elää hiljaiseloa maaseudulla

    5. 5

      Tunnettu hääkuvaaja ihmettelee Meghanin ja Harryn hääpotretin useita teknisiä virheitä: ”Olisi mielenkiintoista kuulla kuvaajan perustelut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    2. 2

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    3. 3

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    4. 4

      Mikael Jungner uskoo ymmärtävänsä, miksi Susanna Koski ohitti työttömän haasteen: ”Kuussa ei mene välttämättä kuin muutama sata euroa”

    5. 5

      Huomenna jyrisee: katso, mihin ukkonen iskee laajimmin

    6. Näytä lisää