Vappu Pimiällä on ovela suunnitelma ”yli jäävien” maajussien varalle – ”Jos olisin sinkku, kirjoittaisin itse” - Viihde - Ilta-Sanomat

Vappu Pimiällä on ovela suunnitelma ”yli jäävien” maajussien varalle – ”Jos olisin sinkku, kirjoittaisin itse”

Vappu Pimiä on Maajussille morsian -deittiohjelman uusi juontaja.

Vappu Pimiä ihastui maajusseihin toden teolla.­

17.5.2017 20:36

Rakastettu deittiohjelma Maajussille morsian palaa ruutuihin ensi syksynä juontajanaan valoisa Vappu Pimiä.

Pimiä on innoissaan uudesta työstään ja kertoo ihastuneensa tämän vuoden maajusseihin ensisilmäyksellä.

– He ovat niin sydämellisiä ihmisiä, siellä on todella potentiaalista isäntää ja emäntää, Pimiä hehkuttaa.

”Puhun ensin, mietin sitten”­

Hän ei osaa nimetä suosikkiaan, mutta paljastaa, että voisi itsekin uskaltautua kirjoittamaan ohjelman miehille, jos siis ei olisi jo naimisissa.

– Siellä on parikin, joille voisin kirjoittaa, jos olisin sinkku, nainen sanoo.

Amorin lähettiläänä toimiva Pimiä on ottanut roolinsa varsin vakavasti. Hän kertoo kaavailleensa maajusseja sinkkuystävilleen, mikäli ohjelmaan osallistuminen ei tuota toivottua tulosta.

– Soitin kavereilleni ja sanoin, että jos maajussit eivät löydä rakkautta, niin sitten järjestän heille treffit.

Pimiä on Maajussille morsian -tiloilla kuin kotonaan.­

Sanavalmis Vappu tuli heti kättelyssä mainiosti juttuun rohkeiden maajussien kanssa.

– Olen kertonut jollekin synnytystarinoitani ja sitten miettinyt, että mitähän minä tuollekin selitän omia asioitani. Mutta minä olen sellainen, puhun ensin ja mietin sitten, nainen nauraa.

Pimiä kertoo, että hän on enemmän kotonaan kumisaappaissa, kuin korkokengissä. Hän viljelee mökkipihallaan perunoita jo neljättä kesää ja on maajussiohjelman myötä hän oppinut uutta lypsykarjasta ja sen tuotannosta.

Vappu Pimiä tälläytyy viimeisen päälle juontaakseen Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaa.­

– Te näette minut iltapuvussa, mutta se on vain kahden tunnin ajan. Viiden minuutin päästä kuvauksista olen jo vaihtanut mekon pois ja vetänyt kumisaappaat jalkaan.

Nainen kertoo kinunneensa yrittäjämieheltään Teemu Huuhtaselta kesäkanoja jo useamman vuoden ajan. Ne saisivat tepastella Salon mökillä, jossa perhe viettää käytännössä kaiken vapaa-aikansa.

– Olen sanonut kavereilleni, että kohta me miehen kanssa lopetetaan työt ja laitetaan pientila pystyyn, juontaja vitsailee.

– Voisin ruveta maatalon emännäksi, mutta se vaatisi sen, että mieheni alkaisi isännäksi. Isäntää kun en ole valmis vaihtamaan, nauravainen nainen heittää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?