Varo juonipaljastuksia! Kaksi Uusi päivä -sarjan päähenkilöä kirjoitettiin ulos suosikkisarjasta – huomenna tunteikas lähtö - Viihde - Ilta-Sanomat

Varo juonipaljastuksia! Kaksi Uusi päivä -sarjan päähenkilöä kirjoitettiin ulos suosikkisarjasta – huomenna tunteikas lähtö

Kaksi alusta asti mukana ollutta näyttelijää jättää Uusi päivä -tv-sarjan.

Kuvassa Haavistot: Tuija (Fanni Suomi, vas.), Vilma, Asko, Minna (Anu Raipia) ja Osku (Atte Reunanen, oik.)­

15.5.2017 20:01

Asko Haavisto (Antti Majanlahti) ja Minna Alajoki (Anu Niemi) ovat olleet mukana sarjassa sen alusta asti - vuodesta 2010.

Yle Areenan videoklipissä nähdään Haavistojen viimeinen kohtaus.

Televisiossa lähtöjakso esitetään tiistaina 16.5. 2017 Yle TV2:ssa klo 20.00.

Lähtöjaksossa Haavistot muuttavat Kittilään hoitamaan Minnan muistisairasta äitiä. Tosielämässä Antti Majanlahti ja Anu Niemi tekevät seuraavaksi töitä teatterin parissa. Lisäksi Niemi perustaa joogakoulun. Molemmat kuvailevat tuntemuksiaan haikeiksi, mutta myös vapautuneiksi.

– Seitsemän vuotta on pitkä aika tehdä. Samaan aikaan on irtipäästämisen haikeus ja toisaalta ajattelee, että “Jes, mä oon vapaa”, Niemi kertoo.

Tekijät vakuuttavat, että vaikka keskeiset henkilöt lähtevät, niin henki säilyy samana. Uusi Päivä -sarja jatkuu vuoden 2018 loppuun asti. Onko sarjaan odotettavissa uusi perhe?

– Idylliseen pikkukaupunkiin on aina tulijoita, toteaa sarjan tuottaja Samu Reijonen.

Uusi Päivä on joka viikko yksi Yle Areenan katsotuimpia sarjoja. Esimerkiksi viime viikolla Uutta Päivää käynnistettiin Areenassa 589 000 kertaa. Jopa suursuosion kerännyt Skam jäi kakkoseksi 456 000 käynnistyksellä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?