53 vuoden odotus ohi – Portugali voitti euroviisut 2017!

rac

Julkaistu:

Euroviisut 2017
Salvador Sobral, 27, villitsi yleisön lauantai-iltana Kiovassa.
Portugali on voittanut 62. Eurovision laulukilpailun Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. Tulokset ratkesivat yöllä puoli kahden jälkeen Suomen aikaa.

Portugalia edusti 27-vuotias Salvador Sobral melankolisella balladillaan Amar Pelos Dois, jonka hänen sisarensa Luisa on kirjoittanut.

Pisteet jaettiin jokaisen maan virallisen juryn ja yleisöäänten perusteella, ja Portugali oli ykkönen molemmissa.

– Musiikki ei ole ilotulitusta, musiikki on tunnetta, Sobral tunnelmoi voiton ratkettua.

Finaalissa toiseksi sijoittui Bulgaria ja kolmanneksi Moldova. Paras Pohjoismaa oli Ruotsi, joka ylsi viidennelle tilalle.



Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Yleisö osoitti villiintyneenä suosiotaan Sobralille, jota ylistettiin myös sosiaalisessa mediassa. Uutistoimisto AFP ja esimerkiksi Mirror-lehti kertoivat viisufinaalin alla, että Sobral odottaa paraikaa sydänsiirtoa.

Euroviisuvoitto oli Portugalille kaikkien aikojen ensimmäinen. Historian paras viisumaa on Irlanti seitsemällä ykkössijallaan.

Lauantain finaalissa oli mukana yhteensä 26 maata. Suomen edustaja Norma John putosi jatkosta viime tiistaina järjestetyssä ensimmäisessä semifinaalissa.

Tämän vuoden viisuissa eniten keskustelua herätti Venäjän puuttuminen. Ukraina kielsi maan osallistumisen, koska sen edustaja Julia Samoilova vieraili Krimin valloitetulla niemimaalla.



Jos yllä oleva twiitti ei näy, voit käydä katsomassa sen täältä.

Finaalin loppupisteet

1. Portugali, Salvador Sobral – Amar Pelos Dois: 758 p.

2. Bulgaria, Kristian Kostov – Beautiful Mess: 615

3. Moldova, SunStroke Project – Hey, Mamma: 374

4. Belgia, Blanche – City Lights: 363

5. Ruotsi, Robin Bengtsson – I Can't Go On: 344

6. Italia, Francesco Gabbani – Occidentali's Karma: 334

7. Romania, Illinca feat. Alex Florea – Yodel It!: 282

8. Unkari, Joci Papai – Origo: 200

9. Australia, Isaiah – Don't Come Easy: 173

10. Norja, JOWST – Grab The Moment: 158

11. Alankomaat, OG3NE – Lights And Shadows: 150

12. Ranska, Alma – Requiem: 135

13. Kroatia, Jacques Houdek – My Friend: 128

14. Azerbaidzhan, Dihaj – Skeletons: 120

15. Britannia, Lucie Jones – Never Give Up On You: 111

16. Itävalta, Nathan Trent – Running on Air: 93

17. Valko-Venäjä, NaviBand – Story of My Life: 83

18. Armenia, Artsvik – Fly With Me: 79

19. Kreikka, Demy – This Is Love: 77

20. Tanska, Anja – Where I Am: 77

21. Kypros, Hovig – Gravity: 68

22. Puola, Kasia Mos – Flashlight: 64

23. Israel, IMRI – I Feel Alive: 39

24. Ukraina, O.Torvald – Time: 36

25. Saksa, Levina – Perfect Life: 6

26. Espanja, Manel Navarro – Do It For Your Lover: 5

Euroviisujen voittajat 2000–2017

2000 Tanska (Olsen Brothers, ”Fly on the Wings of Love”)

2001 Viro (Tanel Padar, Dave Benton & 2XL, ”Everybody”)

2002 Latvia (Marie N, ”I Wanna”)

2003 Turkki (Sertab Erener, ”Everyway That I Can”)

2004 Ukraina (Ruslana, ”Wild Dances”)

2005 Kreikka (Helena Paparizou, ”My Number One”)

2006 Suomi (Lordi, ”Hard Rock Hallelujah”)

2007 Serbia (Marija Serifovic, ”Molitva”)

2008 Venäjä (Dima Bilan, ”Believe”)

2009 Norja (Alexander Rybak, ”Fairytale”)

2010 Saksa (Lena, ”Satellite”)

2011 Azerbaidzhan (Ell & Nikki, ”Running Scared”)

2012 Ruotsi (Loreen, ”Euphoria”)

2013 Tanska (Emmelie de Forest, ”Only Teardrops”)

2014 Itävalta (Conchita Wurst, ”Rise Like a Phoenix”)

2015 Ruotsi (Måns Zelmerlöw, ”Heroes”

2016 Ukraina (Jamala, ”1944”)

2017 Portugali (Salvador Sobral, ”Amar Pelos Dois”)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt