Lempi

Viihde

Suomalaiskirjailija avautuu syömishäiriöstään – kontrollintarve johti runsaaseen päihteidenkäyttöön: ”Yleensä ravinto tuli alkoholista”

Julkaistu:

Radiohaastattelu
Kirjailija Miki Liukkonen puhui Radio Aallon haastattelussa suorasanaisesti syömishäiriöstään.
Hiljattain toisen romaaninsa ”O” julkaissut runoilija ja kirjailija Miki Liukkonen vieraili torstaina Radio Aallon haastattelussa. Liukkonen kertoi sairastamastaan syömishäiriöstä.

Hänen ahdistuksensa purkautui syömättömyytenä ja runsaana alkoholinkäyttönä.

– Musta tuntui, että sillä oli paljon tekemistä sen kanssa, että mulla on aina ollut huono itsetunto. Minusta tuntui silloin, että teen itsestäni parempaa versiota kun rajoitan itseäni – tavallaan, että onnistun kun en syö.

– Se oli askeettisuuden ihannointia ja tietyllä tavalla myös ahdistuksen ja taiteellisen paineen purkamista. Aloin rajoittaa omaa maailmaani ja se piti sen ahdistuneisuuden poissa ja sen paineen.

Liukkonen kertoi tunteneensa asettaneensa itselleen liian korkeat tavoitteet kirjan suhteen. Hän myös keikkaili bändinsä kanssa paljon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Tein paljon juttuja, mutta söin vähän. Söin yleensä aamuisin aamupalan, mutta siinä se taisi ollakin. Yleensä ravinto tuli niihin aikoihin alkoholista; join aika paljon, varsinkin kiertueilla.

– Se oli huono, tosi huono yhdistelmä – että on nälkä ja sitten juo. Siinä oli katastrofin ainekset ja monet keikat menivätkin sitten ihan päin helvettiä sen takia.

Pahimmaksi hetkeksi Liukkonen nimeää hermoromahduskohtauksen, jonka sai vuonna 2014, kun kyseisenlaista käytöstä oli jatkunut jo pitkään.

– Ruumis vaan antoi periksi. Tärisin ja en pysynyt enää tolpillani. Soitin isälle, ja isä vei minut päivystykseen. Siellä todettiin jonkinasteinen hermoromahdus tai ylikuumenemistila.

Siitä alkoi paranemisprosessi. Liukkonen sanoo syömishäiriön siemenen itäneen hänessä jo pienestä pitäen, eikä sairastuminen tullut täytenä yllätyksenä.

– Olen aina ollut tosi tarkka esimerkiksi siitä, että miltä näytän tai miten pukeudun. Syömishäiriö on tietynlaista omaan napaan tuijottamista myös; sitä tehdään, että näyttäisi paremmalta myös muiden silmissä.

– Minulla ei ollut laihtumisen suhteen tavoitteita, paitsi pitää kontrollissa se kaaos, mitä siinä ympärillä elämässä oli.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  5. 5

    Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

  6. 6

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  7. 7

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  8. 8

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  9. 9

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  10. 10

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  5. 5

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  6. 6

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  7. 7

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  8. 8

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  9. 9

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  2. 2

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  3. 3

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  4. 4

    Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

  5. 5

    Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

  6. Näytä lisää