Rita Tainola Show - Waltteri Torikalla on jengitausta: ”Yritin olla kova jätkä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Waltteri Torikalla on jengitausta: ”Yritin olla kova jätkä”

Laulaja Waltteri Torikka paljastaa ISTV:n Tainola Show’ssa liikkuneensa nuorempana huonoissa porukoissa.


13.5.2017 7:48

Kapinallisesta nuoresta miehestä kasvoi kaikkien rakastama oopperalaulaja ja esiintyjä. Näin voisi kuvailla Waltteri Torikan elämää, sillä hän on valloittanut laulullaan lukuisat suomalaiset. Miehellä on platina- ja kultalevyjä ja nyt hän on purkittanut ikilegenda Tapio Rautavaaran tyttärien suostumuksella Rautavaaran kappaleita.

– Keskustelin heidän kanssaan laulujen sovituksista ja heidän mielestä esittämäni kappaleet tekevät heidän isälleen kunniaa, Waltteri sanoo.

Äitienpäivänä tämä entinen kapinallinen menee tervehtimään omaa äitiään ja ehkäpä jopa laulaa äidin lempikappaleen, Tapio Rautavaaran Lauluni aiheet. Miettiessään lapsuuttaan Waltteri uumoilee olleensa kaikesta huolimatta aika kiltti poika.

– Teininä liikuin huonoissa porukoissa ja yritin olla jengeissä kova jätkä. Kun mietin asiaa näin jälkeenpäin, uskoisin silti olleeni päällisin puolin helppo ja kiltti. Näin äiti on minulle sanonut, Waltteri sanoo ISTV:n Tainola Show’ssa.

Waltteri Torikka, 32, kertoo esiintyneensä jo pienestä pojasta. Waltteri naurahtaa, että kotona hänet saatiin hiljennettyä sillä, että hän sai esiintyä vieraille.

– Äiti oli onnellinen, kun poika esiintyi. Nyt vanhempani ovat onnellisia siitä, mikä minusta on tullut. Asiat olisivat (teini-iän) jälkeen voineet mennä huonomminkin, Waltteri sanoo.

  • Katso koko haastattelu oheiselta Tainola Show’n videolta!

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?