Viihde

Kirjailija Ilmar Taska koki Neuvostoliiton sosialismin ja Hollywoodin kimalluksen – ”Ei saanut olla lyhyempi tai pidempi kuin muut”

Julkaistu:

kirjallisuus
Ilmar Taskan tie on vienyt tasapäistävästä Neuvosto-Virosta keskelle Yhdysvaltojen elokuvateollisuutta, jossa hän teki yhteistöitä niin Jack Lemmonin kuin Roman Polanskin kanssa. Virossa paljon julkisuutta saaneessa esikoisromaanissaan hän haluaa kertoa totuuden Stalinin Neuvostoliitosta.
Ilmar Taska pukee ylleen takin, vaikka Helsinkiä hellii kevätaurinko. Hän syntyi keskellä Venäjää ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa koleassa Neuvosto-Virossa, mutta yli kymmenen vuoden asuminen eteläisessä Kaliforniassa teki hänestä kylmyydelle herkän.

– Tai sitten se on tämä ikä, pian 64-vuotias Taska nauraa.

On pieni ihme, ettei Taskaa tunneta Suomessa paremmin. Hän on luonut vuosikymmeniä pitkän uran elokuva-, teatteri- ja televisiotuottajana, ohjaajana ja käsikirjoittajana. Ansioluetteloon kuuluvat niin itsenäisen Viron ensimmäinen kaupallinen tv-kanava kuin liuta Euroopassa ja Yhdysvalloissa tuotettuja elokuvia. Taska on tehnyt yhteistyötä niin Jack Lemmonin, Maximilian Schellin ja Roman Polanskin kuin Peter Franzénin kanssa.

Nyt hänen esikoisromaaninsa Pobeda 1946 (2016) on julkaistu suomeksi. Siinä Taska palaa toisen maailmansodan jälkeiseen Viroon eli omille juurilleen. Hänen isovanhempansa karkotettiin Stalinin aikana Siperiaan. Poika syntyi Kirovin alueella 1953. Hirmuhallitsijan kuoltua perhe pääsi takaisin Tallinnaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vaikka tarina tapahtuu heti sodan ja Viron ensimmäisen itsenäisyyden jälkeen, jolloin Taska ei vielä ollut syntynyt, hän sovelsi siihen omia lapsuudenkokemuksiaan.

– Tuttuni, jotka elivät tuolloin, ovat kysyneet minulta, miten kirjani voi olla niin realistinen. Elämä Neuvostoliitossa ei kuitenkaan juuri muuttanut muotoaan. Neuvostoliitto oli vuonna 1946 samanlainen kuin 1956, ja oikeastaan myös vielä 1966.


”Neuvostoaikana emme voineet kirjoittaa koko totuutta”

Romaani perustuu kahden vuoden takaiseen Pobeda-novelliin: kustantaja pyysi Taskalta, että hän kirjoittaisi pienen pojan tarinalle jatkoa. Sivu sivulta tihentyvä juoni kertoo lapsesta, jonka viatonta hyväuskoisuutta Neuvostoliiton turvallisuuspoliisi KGB käyttää hyväkseen. Pobeda oli ajan automerkkejä. Sana on venäjää ja tarkoittaa voittoa.

Pojassa on paljon kirjailijaa itseään, näkihän hänkin Neuvostoliiton totalitarismin lapsen silmin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Neuvostoaikana emme voineet kirjoittaa koko totuutta. Nyt voimme. Asioita lakaistiin maton alle: minunkin vanhempani kielsivät minua kertomasta koulussa, että olin syntynyt Siperiassa. Se kohdisti huomion tuskallisiin menneisyyden vaiheisiin.

Kirjan Neuvosto-Viro on kolkko yhteiskunta, jonka kansalaiset juovat tärpätinmakuista vodkaa ja rämpivät turhautuneina läpi raskassoutuisia poliittisia manifesteja. Töitä ei ole ja kulttuuri kuihtuu: ”sota oli päättynyt ja alkanut ikään kuin uudestaan”, Taska kirjoittaa.


”Kaikkea piti tarkastella ideologian läpi”

Taska on kokenut sekä neuvostososialismin että amerikkalaisen kapitalismin. Hän kävi 1970-luvulla Moskovan filmi-instituutin ja muutti 1990-luvun alussa Hollywoodiin, jossa hänellä oli pitkään pystyssä oma toimisto. Hänelle kumpikaan järjestelmä ei näyttäydy yksituumaisen hyvänä tai pahana.

– Neuvostoliitossa kaikkea piti tarkastella ideologian läpi. Filmi-instituutissa saatoimme katsoa hienon suomalaisen elokuvan, mutta emme saaneet sanoa sitä oikeasti hyväksi, koska se oli porvarillinen. Toisaalta systeemissä oli puolensa. Jos esimerkiksi sairastui, piti vain soittaa sairaalaan ja lääkäri tuli käymään kotona.

 

On ymmärrettävä myös heitä, joiden tekojen vuoksi kärsimystä ja karkotuksia tapahtui.

Pyrkimys asioiden tarkastelemiseen kaikilta kanteilta ulottuu Pobeda 1946:n hahmoihin, joista paljastuu tarinan edetessä arvaamattomia ulottuvuuksia.

– On nähtävä koko kirjo: ihmiset, jotka kärsivät ja ihmiset, jotka karkotettiin – mutta myös heidät, joiden tekojen vuoksi kärsimystä ja karkotuksia tapahtui. On ymmärrettävä heidän motiivejaan, kirjailija sanoo.

”Yksilön nimikään ei ollut tärkeä”

Hän huomauttaa, että Stalinin Venäjällä kukaan ei ollut turvassa, eivät edes kenraalit. Ihmiset olivat osa järjestelmää ja yksilö oli aina korvattavissa – kansalainen oli luotu valtiota varten eikä valtio kansalaista.

Taska päätyi symboloimaan tasapäistävää politiikkaa siten, että kolmea lukuun ottamatta kaikki henkilöt jäävät nimettömiksi.

– Neuvostoliitossa yksilön nimikään ei ollut tärkeä. Länsimaat olivat individualistisempia. Siksi briteillä Alanilla ja Simonilla on nimet, samoin Johannalla, joka on virolainen mutta kansainvälinen, koska hän voi matkustaa ja olla yhteydessä ulkomaailmaan.

Taska muistaa yhä, kuinka pahalta hänestä tuntui, että hänen punertavat hiuksensa poikkesivat massasta.

– Ei saanut olla lyhyempi, pidempi tai isompi kuin muut. Se on aika kiinnostava ajattelumalli.

Ilmar Taska

Ikä: 63.

Ammatti: Ohjaaja, tuottaja, käsikirjoittaja ja kirjailija. Perusti Viron toisen itsenäisyyden ensimmäisen kaupallisen tv-kanavan Kanal 2:n.

Plus: Tuotti 1990 Oscar-gaalaan osion, jossa Jack Lemmon jakoi palkinnon Moskovasta käsin.

– Lemmon oli jo iäkäs mutta yhä erittäin hauska. Hän ei valittanut, vaikka joutui aikaerorasituksessa torkkumaan puupenkillä lyhyet unet ja aamuyön tunteina ponnahtamaan siitä suoraan lähetykseen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt