Jari, Jalmari

Viihde

Raittiuslupauksen tehnyt povipommi Katie Price törttöili humalassa – “Ei ollut naimisissa olevan naisen käytöstä”

Julkaistu:

Katie Price lupasi jättää alkoholin esiinnyttyään humalassa hyväntekeväisyysgaalassa.
The Daily Mail raportoi, ettei povipommi Katie Price ole pysynyt selvällä polulla, vaan hänet nähtiin juhlimassa ankarasti Miamiin suuntautuneella lomamatkallaan.

The Sun kertoo puolestaan, että viiden lapsen äiti vietti herkkiä hetkiä tuntemattoman miehen kanssa ollessaan juhlimassa ystävänsä Gary Cockerillin kanssa.

– Katie oli todella päissään. Hän oli ulkona ystäviensä kanssa, mutta yhdessä vaiheessa hän sekoili ympäri baaria, silminnäkijä kertoo lehdelle.

– Hän oli silmin nähden humalassa, mutta hän vaikutti skarppaavan hieman jutellessaan vieraan miehen kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Se ei ollut naimisissa olevan naisen käytöstä

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Vuoden 2016 lopulla Price esiintyi Loose Women -talk show’ssa ja ilmoitti olevansa raitis.

Hänet oli aiemmin kuvattu esittelemässä rintojaan firman pikkujouluissa, jonne hänet oli palkattu esiintymään.

– Minulta otti 38 vuotta tehdä tämä päätös: aion viettää tipattoman tammikuun. Enkä juo koko ensi vuonna, Price lupaili joulukuussa.

– Sillä kun juon, minusta tulee hirviö.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

IS kertoi viime lokakuussa, että Pricen ja aviomiehensä Kieran Haylerin liitto on ollut koetuksella sen jälkeen, kun Hayler jäi kiinni pettämisestä.

Price ilmoitti myös haluavansa pysytellä poissa julkisuudesta selvittääkseen avio-ongelmansa.

Mikäli kuva ei näy, voit katsoa sen tästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. 6

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    7. 7

      Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

    8. 8

      Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

    9. 9

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    10. 10

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    3. 3

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    4. 4

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    5. 5

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    6. 6

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    7. 7

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    8. 8

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    9. 9

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    10. 10

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

    2. 2

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    3. 3

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    4. 4

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    5. 5

      Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

    6. Näytä lisää