Elonkerjuu-yhtyeen miehillä uusi bändi – katso tuore musavideo - Viihde - Ilta-Sanomat

Elonkerjuu-yhtyeen miehillä uusi bändi – katso tuore musavideo

Lenni Paarma ja Antero Naali eivät ole jääneet pyörittelemään soittosormiaan.

6.5.2017 14:12

Elonkerjuu-yhtyeestä tutut rumpali Lenni Paarma ja basisti Antero Naali ovat lyöneet kasaan uuden yhtyeen, joka kantaa nimeä Lenny & The New Wings.

Kitaristina kokoonpanossa toimii John J.Kulju, ja rumpupenkille on istahtanut Hank Mannio.

Bändin uusi single ja musiikkivideo on nimeltään In the stillness of the night.

Videon on ohjannut Suomen tämän hetken kuumimpiin ohjaajiin lukeutuva Dave Berg.

In the stillness of the night -single on Lenny Paarman käsialaa, johon tuottaja-velho Mikko ”Tamu” Tamminen on antanut kultaisen kosketuksensa.

In the stillness of the night palauttaa mieleen 80-luvun popin kulta-ajat. Aikaan jolloin oltiin ikuisesti nuoria ja kuolemattomia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?