Me Naiset: Kirsi Salon seksuaalisuus mullistui – ”Tantra vaikutti siihen, mihin tyydyn intiimissä suhteessa” - Viihde - Ilta-Sanomat

Me Naiset: Kirsi Salon seksuaalisuus mullistui – ”Tantra vaikutti siihen, mihin tyydyn intiimissä suhteessa”

Kirsi Salo teki suuren elämänmuutoksen tv-uransa jälkeen. Hyvinvointivalmentajana työskentelevä nainen opiskeli tantraa ja osti tilan Kolumbiasta.

Tantraa opiskellut Kirsi Salo kertoi IS:lle aiemmin tällä viikolla, että hän haaveilee perustavansa Kolumbiaan hyvinvointikeskuksen.­

27.4.2017 8:18

Nelosen uutisankkurina ja Heikoin lenkki -ohjelman alkuperäisenä juontajana tutuksi tullut Kirsi Salo, 50, kertoo tuoreessa Me Naiset -lehdessä, miten tantran opiskelu vaikutti hänen elämäänsä.

Tv-uransa jälkeen Salo teki elämänmuutoksen, opiskeli tantraa ja ryhtyi hyvinvointivalmentajaksi ja tantraohjaajaksi. Tällä hetkellä entinen tv-juontaja on perustamassa ekoyhteisöä Kolumbiasta ostamalleen tilalle.

Salo kertoo Me Naisille, että tantra tarkoittaa hänelle emotionaalista herkkyyttä ja syviä tunteita. Vuonna 2011 lastensa isästä, Sami ”Sammy” Aaltosesta, eronnut Salo toteaa viihtyneensä hyvin yksin ja oppineensa, ettei muita tarvitse miellyttää väkisin.

– Tantra tarkoittaa paljon muutakin kuin makuuhuonetta, Salo kertoo Me Naisille.

– Voin mennä treffeille meikittä ja tukka pystyssä ja listata miehelle syyt, miksi hän todennäköisesti jättäisi minut: olen vaatelias, vähän päällepäsmäri ja uskon tekeväni monta asiaa paremmin kuin hän, hän jatkaa.

Kirsi Salo on viihtynyt yksin eronsa jälkeen.­

Itsenäinen Salo paljastaa, että hänellä on eronsa jälkeen ollut vian kaksi hieman vakavampaa suhdetta. Hän myöntää, että kaipaa silti silloin tällöin läheisyyttä. Avoin ja syvällinen Salo odottaa kumppaniltaan samaa.

– Tantra vaikutti voimakkaasti myös seksuaalisuuteeni, siihen millainen olen ja mihin enää tyydyn intiimissä suhteessa. Minulle intiimiys on henkinen kokemus. Miehen ei tarvitse osata tantraa, mutta hänen pitää uskaltaa olla emotionaalisesti auki ja läsnä. En kestä ympäristöä, jossa keskitytään vain fyysisyyteen ja johon tuodaan vanhat pelot ja epävarmuudet.

Salo puhuu haastattelussa myös suunnitelmistaan Kolumbiassa. Suuren tilan Kolumbian maaseudulta ostanut nainen kertoi aiemmin Instagramissa, että kauppaan kuuluin myös muun muassa muuli, talo, kahviviljelmiä ja kymmeniä hehtaareja maata.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Salon tavoitteena on perustaa alueelle omavarainen yhteisö, jossa hän ja hänen lapsensa voivat asua rauhassa ystävien ympäröimänä.

– 3 kuukautta sitten puhdas johdatus toi minut ihan uudelle mantereelle, uusiin maisemiin Kolumbiaan, Santa Martan maagisille vuorille. Kiipesin kerran Avokadomaaksi ristimäni vuoren ylös ja se oli siinä, Salo kirjoitti Facebookissa päätöksensä taustoja.

– Nyt uusi elämä täällä paratiisissa mangopuiden, kahvipensaiden ja avokadojen keskellä ystävien kera on enää pientä viimeistä nykäystä vaille valmista. Kädet ristissä universumin edessä: kiitos, hän jatkoi.

Salo kertoi IS:lle aiemmin tällä viikolla, että asuisi Kolumbiassa jo pysyvästi, jos hänellä ei olisi lapsia.

– Vuodenvaihteeseen mennessä olisi tarkoituksena saada rakennettua lisää asuntoja perheelle ja ystäville, ex-juontaja totesi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?