Viihde

Yön ex-jäsen paljastaa yhtyeen välirikon taustat – Hakulinen otti hatkat: ”Ja niin Jussi sitten lähti bändistä”

Julkaistu:

välirikko
Jani Viitanen vahvistaa Jussi Hakulisen muistikuvat muiden Yö-muusikoiden suhtautumisesta 1980-luvun klassikkobiisiin.
Tänään perjantaina Nelosella kuullaan ja nähdään uusi versio Yö-yhtyeen klassikkokappaleesta Joutsenlaulu. Sunrise Avenuen Samu Haber esittää biisin, jonka uustulkinnasta on riittänyt kohua: Joutsenlaulun säveltäjä, sanoittaja ja alkuperäinen tulkitsija Jussi Hakulinen halusi estää kappaleen uuden version.

Hakulisen mukaan kappale on hänen henkilökohtainen teoksensa, eikä sillä ole mitään tekemistä Olli Lindholmin, Vain elämää -ohjelman artistikaartiin kuuluvan Yö-solistin kanssa. Kappale kuullaan Haberin versiona ohjelmassa, mutta sitä ei julkaista erikseen striiminä tai äänitteenä.

Yön alkuperäisjäsen, bändissä vuodet 1981-2000 soittanut Jani Viitanen ”ymmärtää tavallaan” Hakulisen ratkaisun. Viitanen kertoo IS:lle, miten Hakulinen erottui Yön muista jäsenistä jo 1980-luvulla.


Jussi Hakulinen sanoi Suomen Kuvalehdessä, että ”muu bändi vihasi Joutsenlaulua niin paljon, että ei suostunut esittämään sitä keikoilla”.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Viitanen vahvistaa tarinasta puolet – ja täsmentää toisen puoliskon:

– Vihasin Joutsenlaulua. En ole koskaan soittanut sitä kuin kerran. En missään muualla kuin studiossa silloin, kun se levytettiin, Viitanen kertoo.

– Keikoilla se toteutettiin niin, että Jussi jäi yksin lavalle ja musiikki tuli c-kasetilta. Siihen aikaan 1980-luvulla ei ollut läppäreitä, ei ollut edes DAT-nauhuria. Mutta se, että emme soittaneet sitä, ei johtunut biisin vihaamisesta. Bändin kokoonpano oli kitara, basso ja rummut. Piano on kuitenkin oleellisessa osassa Joutsenlaulussa. Kuka meistä muka olisi soittanut jotain kusenpolttamaa kiipparia (kosketinsoittimia) silloin, kun Jussi lauloi?


Viitanen kertoo, että 1980-luvun punkista ponnistaneet rokkisoittajat kavahtivat muutenkin Joutsenlaulun hittipotentiaalia. Yhtye ei esimerkiksi suostunut esittämään sitä Hittimittarissa, koska ”biisi oli liian ilmeinen hitti”. Mikko Alatalo sai siis juontaa Hittimittarin lavalle porilaisen teinisuosikin esittämään kappaleensa Napoli.

Mikä sitten oli Jussi Hakulisen asema Yö-yhtyeessä? Hän oli säveltäjä ja lahjakkain biisintekijä, mutta myös muita nuorempi. Neljä, viisikin vuotta on iso ikäero, kun ollaan parikymppisiä rokkitähtiä.

– Jussi oli nuori ja herkkä taiteilijapoika, me muut oltiin lähinnä vinettonjuojaporukkaa, Viitanen naurahtaa.

Ja tähän ilmeiseen, ulkopuolisillekin näkyneeseen luonne-eroon vetosivat myös Hakulisen ”neuvonantajat”, muistaa Viitanen:

– Toimittajat ja muut, joita Jussi kuunteli ja kunnioitti, sanoivat: ”Miksi vedät perässäsi tuollaista juopporetkuetta?” Ja niin Jussi sitten lähti bändistä. Sehän oli meille muille kova paikka: ”Kukas nyt tekee biisit?”


Biisintekijöitä löytyi, mutta Hakulisen ja Yön jojo-suhde jatkui. Hakulinen vieraili kirjoittamassa Yölle myös yhtyeen toisen ison biisin Rakkaus on lumivalkoinen.

Mistä Hakulisen reaktio mahtaa johtua? Miksi hän tahtoo kieltää Joutsenlaulun uudet versiot? Rahallakaan se kappale ei ole myytävissä, vaikka Suomen Kuvalehden mukaan Rakkaus on lumivalkoiseen heltisi esityslupa 15 000 eurolla.

– Ehkä kyse on vallankäytöstä? Vaikka ei Jussi kyllä ole mikään ”vallankäyttäjä”, Viitanen miettii.

Viitanen sanoo, että Joutsenlaulun merkitys Hakuliselle selvisi muulle bändille tuoreeltaan. Olli Lindholmin hän muistaa ilmoittaneen saman tien, ettei voi esittää kappaletta.

– Olli on ollut tuollaisissa asioissa nöyrä ja kunnioittava Jussia kohtaan. Hän kannusti tekemään biisejä ja sanoi, että me kyllä vedetään niitä. Jostain he sitten kuitenkin riitautuivat.

Viitanen ihmettelee, miksi julkisuudessa Olli Lindholmia on kritisoitu viime aikoina niin paljon ja niin kovin sanakääntein.

– Olli on suora ja äärimmäisen rehellinen tyyppi. Ja on sanottava, että ilman Ollia aika vähiin olisivat jääneet Jussin levytetyt biisit. Kun Jussi lähti Yöstä, aika vähän on kuultu Kinsky-yhtyeestä tai on kuultu hänen soolotuotannostaan. Se on vaan fakta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Noora ihmetteli yhtäkkiä ilmestyneitä punaisia näppylöitä – lääkäri tunnisti yleisen vaivan heti

    2. 2

      Kimi Räikkösen F1-ura loppuu? Näin Toyotan rallitalli vastasi kuumaan huhuun

    3. 3

      Rikkoutunut putki suihkutti vaarallista höyryä S-marketiin puoli tuntia – kauppa evakuoitiin

    4. 4

      Ilkka ja Pohjalainen: Susanna Koski aikoo äänestää sote-uudistusta vastaan

    5. 5

      Ilmakuva Helsingistä yllättää täydellisesti – uskoisitko mihin kellonaikaan se on kuvattu?

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Suvin postiluukusta kolahti tyly heippalappu: ”WC:n hanaa ei saa käyttää kello 21–08”

    2. 2

      Maailmankuulu aikuisviihdetähti bongattiin helsinkiläiskahvilassa – aikoo peuhata Suomen tunnetuimman pornokeisarin kanssa: mukana kaksoissisko

    3. 3

      Sipoossa kaupataan taloa, joka on kuin suoraan suuresta maailmasta: ”Omistaja halusi rakentaa jotain hulppeaa”

    4. 4

      Arvuutteleva kuulutus sai suut hymyyn Helsingin metrossa – kuljettaja nolasi matkustajan tarkoituksella

    5. 5

      Onko sinulla joku näistä laitteista? Viranomainen: Nollaa asetukset, tarkista päivitykset ja vaihda salasana

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    2. 2

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    3. 3

      Entinen Playboy-malli päätyi järkyttävään tekoon: hyppäsi pilvenpiirtäjästä pienen poikansa kanssa

    4. 4

      Meghanin elämä mullistuu täysin häiden jälkeen – nämä kaikki arkiset asiat ovat häneltä nyt jatkossa kiellettyjä

    5. 5

      Heikki, 61, jätti puhelimensa autoon – näytölle ilmestyi Suomessa harvinainen varoitus

    6. Näytä lisää