Satu, Luukas

Viihde

”Nuo hetket syntymästä kuolemaan, kun...” Luulitko osaavasi Joutsenlaulun sanat – testaa

Julkaistu:

Perjantai-illan puhutuin laulu on Yö-yhtyeen Joutsenlaulu. Miten hyvin muistat klassikkobiisin sanat?
Joutsenlaulu julkaistiin alun perin vuonna 1984. Tänä keväänä Yö-yhtyeen klassikko on ollut runsaasti esillä Vain elämää -ohjelman uuden kauden takia: tänään perjantaina nähtävässä jaksossa Samu Haber esittää laulusta oman versionsa.

Kohu kuohahti, kun Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen kertoi Suomen Kuvalehden haastattelussa huhtikuun alussa, että ei aio sallia Yön Joutsenlaulu-megahitin uuden version julkaisemista tämän vuoden Vain elämää -ohjelman yhteydessä.

Joutsenlaulu on Suomen oma Stairway to Heaven, Bohemian Rhapsody tai Let It Be – kaikkien suomalaisen tuntema, ajaton rock-klassikko. Laulu on esitetty satoja kertoja pelkästään yhtyeen itsensä toimesta. Lisäksi se on suosittu cover, radioasemien soittolistojen vakiokalustoa ja laulu, jonka joku jossain vaiheessa aina kaivaa karaoke-illassa.

Uskaltaa väittää, että kaikki vähänkin vanhemmat suomalaiset ovat kuulleet kappaleen – halusivat he sitä tai eivät.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Mutta osaatko kylmiltäsi vastata, miten sen lyriikat oikein menevät? Pelaa Joutsenlaulu-visaa!

Jos testi ei näy yllä, katso se täältä.

Visa on tehty vuonna 2015 Joutsenlaulun säveltäjän ja sanoittajan Jussi Hakulisen luvalla. Kuvakaappaukset ovat kappaleen alkuperäisestä musiikkivideosta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 16-vuotiaan puukolla uhaten – ilmoitti itse poliisille

    2. 2

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    3. 3

      40 vuotta sitten kadonnut ilmavoimien sotilas löytyi – eli kaksoiselämää Floridassa uuden henkilöllisyyden turvin

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. 6

      Kommentti: Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta kunniamerkit – mitaleilla on kääntöpuolensa

    7. 7

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    8. 8

      Tommi Mäkisen rallitalli vahvistuu tähtikuljettajalla

    9. 9

      Kun ei irtoa, niin ei irtoa – Timo Jutila ja kumppanit joivat 56 pulloa olutta dopingtestissä

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    4. 4

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    9. 9

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    10. 10

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    5. 5

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Niklas Herlin on kuollut

    10. 10

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies raiskasi 16-vuotiaan puukolla uhaten – ilmoitti itse poliisille

    2. 2

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    3. 3

      40 vuotta sitten kadonnut ilmavoimien sotilas löytyi – eli kaksoiselämää Floridassa uuden henkilöllisyyden turvin

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    6. Näytä lisää