”Yksi rankimmista aiheista, mitä oon ikinä käsitellyt” – Arman Alizad avoimena uransa vaikeimmasta työtehtävästä - Viihde - Ilta-Sanomat

”Yksi rankimmista aiheista, mitä oon ikinä käsitellyt” – Arman Alizad avoimena uransa vaikeimmasta työtehtävästä

Arman Alizad on käsitellyt uransa aikana useita vaikeita ja rankkoja aiheita, mutta uudella Arman Pohjantähden alla -kaudella hän kohtasi ehkä vaikeimman aiheensa ikinä.

11.4.2017 8:56

Tammikuussa Arman Pohjantähden alla -sarja palkittiin Kultainen Venla -gaalassa viime vuoden parhaana ajankohtais- ja asiaohjelmana. Nyt keskustelua ja kohua herättänyt sarja saa jatkoa, kun Arman Alizadin isännöimän ohjelman toinen tuotantokausi käynnistyy tiistaina.

Kuten ensimmäisellä, myös sarjan toisella kaudella käsitellään hyvin rankkoja ja vaikeita aiheita. Alizad pureutuu muun muassa mielenterveysongelmiin, lestadiolaisten ja Suomen romanien elämään, alkoholikulttuuriin ja sotaveteraanien ajatuksiin.

– Käsittelen asioita, jotka on tosi harmaalla alueella, jotka on tosi kasvottomia ja jotka on osa sellaista rinnakkaistodellisuutta, jonka ohi me kaikki kävellään päivittäin, mutta joita me ei pysähdytä katsomaan, Alizad selittää.

– Oon tosi innostunut, kun teen tätä ohjelmaa, koska mä koen, että ne on mulle sellaisia henkilökohtaisia asioita, mistä mä itse opin. Valikoin aiheet sen mukaan, mistä mä tiedän vähän tai en ollenkaan, mistä mulla on ennakkoluuloja ja joista mä voisin oppia jotain.

Sarjan toisen kauden avausjaksossa Arman Alizad tutustuu Suomen romanien vaiettuun kulttuuriin, jossa kunnia- ja häpeäkäsitteet määrittelevät ison osan asioista, mitä saa tehdä ja mitä ei ja mistä puolestaan saa puhua ja mistä ei.­

Kahdessa tulevassa jaksossa puhuttavat erityisesti lasten kohtalot. Toisessa, viikon päästä tiistaina nähtävässä jaksossa pureudutaan lastensuojeluun.

– Se on ehkä yksi rankimmista aiheista, mitä mä oon ikinä käsitellyt. Ellei jopa vaikein. Puhtaasti sen takia, että siinä ei ole yhden yhtä yksiselitteistä asiaa. Vain lapsen sen hetkinen ympäristö, hyvinvointi ja tulevaisuus on kaiken a ja o. Mutta miten se saavutetaan, näkökulmasta riippuen, voi olla ihan helvetin kipeä asia, Alizad kertoo lastensuojeluun keskittyvästä jaksosta.

– Siinä on niin paljon muuttujia ja niin paljon eri näkökulmia, ja sitten kun kaiken keskellä on se kaikelle viaton lapsi, jonka tulevaisuus saattaa olla vaarassa. Se tekee siitä ihan järkyttävän vaikean ymmärtää, mikä on oikea ratkaisu missäkin tilanteessa.

Alizad haastatteli jaksoa varten sekä lastenkodin entisiä että nykyisiä asukkaita, sosiaalityöntekijöitä ja vanhempia, joiden lapsi on kiireellisesti sijoitettu muualle, sekä väliaikaisessa kriisisijoitusmajoituksessa olevia nuoria.

– Jotkut kokee, että ne on joutuneet sinne, jotkut taas, että pääsivät sinne.

– Se tilanne on lapsen näkökulmasta ihan painajainen, koska kaikesta huolimatta vanhemmat on aina kuitenkin sen äiti ja isä.

Alizad on itsekin isä, joten tällaiset tapaukset ovat hänelle todella rankkoja.

– Kyllähän sen peilaa, kun on itse vanhempi, jatkuvasti omaan elämään. On se kyllä tosi vaikeata, Alizad huokaisee.

Arman perehtyy myös poliisivoimien työskentelyyn ja ammatin haasteisiin.­

Toisessa lasten karua kohtaloa läheltä liippaavassa jaksossa perehdytään poliisivoimien työskentelyyn ja siihen, millaista poliisin on palata takaisin perheensä pariin, kun on päivän tutkinut väkivalta- ja seksuaalirikoksia.

– Multa kysytään aina, että miten mun pää kestää tätä kaikkea, moniin rankkoihin aiheisiin eri puolilla maailmaa viime vuosina perehtynyt Alizad kertoo.

– Mä en todellakaan koe, että olisin mikään maailmanparantaja, enkä mä kanna maailman murheita harteillani.

– Mutta kyllä mäkin mietin muita tyyppejä, et miten hitossa, miten toi tehdään! Sä kaivat jonkun pään ja raajat tästä roskiksesta ja loput kropasta ympäri kaupunkia ja sun duunipäivä on tätä. Sitten sä menet illalla viettämään ihan normaalia arkea. Miten se on mahdollista?

Jakson ideana on Alizadin mukaan näyttää, että myös virkamerkin takaa löytyy ihminen.

– Jaksossa on poliisi, jolle oli just syntynyt vauva. Sitten kun hän menee töihin, niin hänelle oli laitettu seuraavaksi jutuksi tapaus isästä, joka oli katkonut vastasyntyneen vauvansa sääriluita. Ja sitten sun pitää tutkia tuollainen tapaus ja pyrkiä ymmärtämään, että mitkä asiat on johtaneet siihen tekoon. Ja sitten sä menet työpäivän jälkeen kotiin ja otat sun oman vauvan syliin.

– Todella vaikeita asioita...

Ohjelman aiempi tuotantokausi keräsi paljon huomiota ja Alizad uskoo, että niin käy myös toisen kauden kohdalla. Alizad haluaakin ohjelmansa välityksellä saada ihmiset puhumaan asioista, tuntemaan kiitollisuutta ja onnellisuutta ja näkemään, mitä maailmassa tapahtuu.

– Mä oon tosi kiinnostunut maailman monimuotoisuudesta ja maailman kontrasteista, mä haluan oppia ja kysyä, haluan kasvaa ja haluan jakaa tämän asian muiden kanssa. Että hekin voisivat kokea niitä asioita, mitä mä oon kokenut, oman henkisen kasvun suhteen.

– Ihmiset ei osaa olla kiitollisia siitä, mitä niillä on ja ne ei pysähdy miettimään sitä, mitä elämä on, vaikka olisi millaisia vaikeuksia. Se on sellainen asia, mitä mä toivon, että näiden ohjelmien kautta tapahtuisi enemmän. Se viesti on, että sä opit näkemään, mitä muuta tuolla on, ja voit peilata sitä omaan elämään, voit kokea kiitollisuutta niistä asioista, mitä sulla on.

Arman Pohjantähden alla tiistaisin klo 22 Nelosella. Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat molemmat Sanoma-konserniin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?