Näihin kaunottariin tv-kamera pysähtyi – blondi Annika varasti huomion Tapparan matsissa: ”Esiintymisestä täytyy nauttia” - Viihde - Ilta-Sanomat

Näihin kaunottariin tv-kamera pysähtyi – blondi Annika varasti huomion Tapparan matsissa: ”Esiintymisestä täytyy nauttia”

Yleisö on kiekon lisäksi saanut nauttia Tapparan ja HIFK:n tanssijakaunottarista.

6.4.2017 15:30

Helsingin IFK ja Tampereen Tappara iskevät yhteen tänään toista kertaa jääkiekon Liigan välierissä.

Joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa tiistaina Tampereella itse peli ei vielä silmää hivellyt, mutta esteettisiä arvoja paikalla olijoille ja ruutukarkkia tv-katsojille tarjosivat Tapparan tanssiryhmän kaunottaret.

Erityisen ahkerasti jääkiekkokatsojia on ilahduttanut viime aikoina Tapparaa kannustavan Sparkling Starsin kapteenina toimiva Annika Palmu. Edellisessä ottelusarjassa Ilvestä vastaan vaikutti siltä, että tv-ohjaajan ja kameramiesten huomio kiinnittyi jokaisella pelikatkolla eturivissä tanssineeseen Annikaan.

Annika kertoo jo tottuneensa saamaansa huomioon.

– Tulee niitä kommentteja, että näyt telkkarissa. Suhtaudun siihen positiivisesti.

@tapparafansofficial NYT katseet ylös ja täysillä eteenpäin! 👊🏻Me ei olla valmiita kesälomalle 🙅🏼👙🌴 A post shared by Sparkling Stars 💙🔶 (@sparklingpromotions) on Mar 31, 2017 at 4:50am PDT

Tanssijat saavat lähes pelkkää hyvää palautetta. Asiattomiin kommentteihin puututaan nopeasti.

– Kaikki ymmärtävät itsekin olla huutelematta. Hallissa me tanssijat olemme osa pelitapahtumaa, Annika sanoo.

Tappara voitti Suomen mestaruuden vuonna 2016. Kokemus oli ikimuistoinen myös tanssijoille.

Sparkling Starsin ikimuistoisin hetki oli Tapparan viime vuoden mestaruus.­

– Hienoin hetki on ollut ehdottomasti viime vuoden mestaruusjuhlat. Niitä kokemuksia halutaan lisää, Annika sanoo.

Myös HIFK:n tanssiryhmä Big Red Catsin kapteeni Kitte Varala kertoo, että adrenaliinit ovat olleet viime aikoina korkealla.

– Ollaan saatu itkeä, nauraa ja jännittää, Kitte kertaa kauden tunnelmia.

Kiekkopeleissä tanssijakaunottaret saavat palautetta kummaltakin sukupuolelta.

– Mitään sellaista palautetta en ole saanut, mistä ei huumorilla selviäisi, Kitte sanoo.

Fanit ovat Kiten mukaan mahtavia. He ovat halunneet esimerkiksi ottaa tanssijoiden kanssa yhteiskuvia ja kokeilla heidän tanssihuiskujaan.

– Kun tällaista hommaa tekee, niin kyllä siitä esiintymisestä täytyy nauttia.

Myös Big Red Cats uskoo tulevien pelien olevan täynnä mahtavaa meininkiä.

– Toivotaan, että HIFK vie voiton tällä kaudella, Kitte sanoo.

Всем доброе утро! До старта #ЧМ2016 всего 8 дней! А сегодня на арене в @park_legend состоится матч в рамках Евротура Россия - Финляндия. Начало игры в 19:30 мск. Прямая трансляция - в эфире #КХЛТВ.A post shared by КХЛ (@khl) on Apr 27, 2016 at 11:01pm PDT

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?