Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä - Viihde - Ilta-Sanomat

Hollywood-tähti Shia LaBeouf viettää kuukauden Suomessa – kuka vain voi ottaa häneen yhteyttä

Shia LaBeouf on osallistunut viime vuosina lukuisiin taideprojekteihin. Tällä kertaa sellainen vie hänet Suomen Lappiin kuukaudeksi.

Julkaistu: 30.3.2017 23:16

Nykytaiteen museossa perjantaina avautuvassa ARS17-näyttelyssä voi päästä muun muassa kommunikoimaan Hollywood-tähden kanssa.

Perjantaina 31. maaliskuuta ovensa Helsingissä sijaitsevassa nykytaiteen museossa Kiasmassa avaava ARS17 on nykytaiteen suurnäyttely.

Tällä kertaa yhtenä osana ARS-näyttelyä on Hollywoodissa merkittäviä rooleja tehneen näyttelijän Shia LaBeoufin, 30, taiteilijakollektiivin performanssi.

Los Angelesissa asuva LaBeouf on näytellyt muun muassa elokuvissa Transformers, Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta sekä Paranoia. Hän on myös jo vuosia tehnyt yhteistyötä suomalaisen taiteilijan Nastja Säde Rönkön sekä brittiläisen Luke Turnerin kanssa.

Shia LaBeouf viihtyy niin punaisilla matoilla kuin erilaisissa protesteissa ja taidetempauksissakin.

Tällä kertaa taideperformanssi vie Rönkön, LaBeoufin ja Turnerin Suomen Lappiin. Kiasman verkkosivuilla kerrotaan 12. huhtikuuta alkavan #ALONETOGETHER-performanssin luovan yhteyden Kiasman yleisön ja taiteilijakolmikon välille.

Performanssia, installaatiota ja livestreamia yhdistelevä teos syntyy, kun LaBeouf, Rönkkö ja Turner matkustavat kuukaudeksi Lappiin, jossa he asuvat kolmessa erillisessä mökissä täysin eristyksissä muista ihmisistä.

Nastja Säde Rönkkö eristäytyy taiteilijaystäviensä kanssa Lappiin kahden viikon kuluttua. Rönkkö esitteli Kiasmassa tiistaina siellä sijaitsevaa mökkiä, josta saadaan yhteys kolmikkoon.

Taiteilijoiden ainoa keino kommunikoida ulkomaailman tai toistensa kanssa on olla yhteydessä Kiasmassa olevaan mökkiin.

Kommunikointia Kiasmassa olevan mökin kautta

Nykytaidemuseossa sijaitsevan mökin kautta kuka tahansa näyttelyvieras voi myös puhua taiteilijoille videoyhteyden kautta. LaBeouf, Rönkkö ja Turner vastaavat kirjoittamalla, eivätkä näe toistensa kirjoittamia viestejä.

Neljän viikon eristyksissä vietetystä ajasta kootaan myös performanssin jälkeen dokumentti.

Suuria kansainvälisen nykytaiteen katsauksia on järjestetty Suomessa 1960-luvulta lähtien. ARS17 – Hello World! on tutkimusmatka digiaikaan nykytaiteessa.

Näyttelyssä keskitytään globaaliin digitaaliseen murrokseen ja sen vaikutuksiin. Mukana on yhteensä 35 taiteilijaa 13 maasta.

Vuosien yhteistyö suomalaistaiteilijan kanssa

LaBeoufin, Rönkön ja Turnerin muodostama taiteilijakollektiivi sai viimeisimpänä paljon huomiota Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpia kritisoivalla #HeWillNotDivideUs-projektilla. Projektin on määrä jatkua jossakin muodossa koko Trumpin presidenttikauden ajan New Yorkissa.

#HeWillNotDivideUs-performanssi toteutetaan New Yorkin Queensissa Museum of the Moving Imagesin edustalla.

Joulukuussa 2015 #TouchMySoul-taideperformanssissa kolmikko pystytti kolmen hengen puhelinkeskuksen Liverpoolissa sijaitsevaan taidegalleriaan. Tämän jälkeen julkistettiin puhelinnumero, johon luvattiin vastata kello 11–18 välillä.

Vuonna 2014 kolmikko puolestaan toteutti #IAMSORRY-nimisen taideprojektin, jossa LaBeouf istui Los Angelesissa sijaitsevassa taidegalleriassa päiviä puhumatta mitään. Näyttelijän päässä oli paperipussi, jossa luki ”en ole enää kuuluisa”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?