Viihde

Kirjailija Pekka Matilaisen karu alkoholismitausta – sai juoppohulluuskohtauksia, joutui vankilaan ja sairastui syöpään: ”Heräsin milloin mistäkin katuojasta”

Julkaistu:

Elämä
Kirjailija Pekka Matilainen joi itsensä nuorena juoppohulluuden partaalle ja liikkui alamaailman liepeillä. Kuiville päästyään hän sairastui suusyöpään ja opiskeli yliopistossa renessanssitutkijaksi.
”Minun käy niin sääliksi nuoruuttani. Tahtoisin antaa sille hellästi anteeksi.”

Repliikki on kirjailija Pekka Matilaisen, 71, uudesta kirjasta Takaisin nollapisteeseen (Atena). Repliikin lausuu yksi kirjan hahmoista, mutta sen voisi sanoa kirjailija itse.

– Olen antanut anteeksi aikoja sitten.

Helsingin Kalliossa kasvanut Matilainen sanoo suoraan olleensa deekiksellä, heränneensä omaan huutoonsa jalat ja kädet sidottuina sairaalan sänkyyn, tippaletku vieressä ja diagnoosina: delirium ja haimatulehdus.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kova juominen kesti 18 vuoden ikäisestä 33-vuotiaaksi asti, jolloin Matilainen lopetti.

– Rankimmillaan se oli sitä, ettei ollut asuntoa, ei työpaikkaa, ei harrastuksia eikä naisystävää. Olin pohjalla, heräsin milloin mistäkin katuojasta. Sain juoppohulluuskohtauksia. Mietin jo itsemurhaa, mutta siirsin tekopäivää. Kaikki on koettu.

– Alkoholistin elämässä ei ole mitään hauskaa. Se on painajaista. Moni kavereistani on juonut itsensä hengiltä, kuollut tapaturmaisesti tai väkivaltaisesti, Matilainen sanoo kirjastohuoneessaan Espoossa.



Kevätaurinko siivilöityy sisään. Menneisyys on kaukana eikä mikään charmantin miehen olemuksessa kieli siitä, että on ollut myös aika, jolloin hänelle ei suostuttu myymään edes kahvia, vaikka hän oli selvin päin, ja aika, jolloin hän heitti lestiä, myi pimeää viinaa, joskus vedelläkin lantrattua.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ja silti se menneisyys on lähellä, sillä kirjailija matkasi takaisin nollapisteeseen, Kallion, Sörkan ja Rööperin kaduille, kaupungin laidoille ja alamaailman liepeille. Romaani on vahvasti Matilaisen omasta menneisyydestä kumpuava teos, jossa jokaiselle kirjan henkilöllekin löytyy esikuva todellisuudesta.

– Elin kartsalla. Tunsin kaikki konnat. En ollut taparikollinen, mutta jos olet doku, se on kallis harrastus. Tunnen tuhat ja yksi tapaa, millä saa kehitettyä fyrkkaa, eikä ne kaikki keinot ihan laillisia olleet. Olen tehnyt monenlaista jekkua, muutama siistimpi on kirjassa. Putkareissuja on lukemattomia.

 

Kun Takaisin nollapisteeseen tuli painosta, pidin vielä elossa oleville vanhoille dokukavereilleni oman julkistamistilaisuuden. Olen aina pitänyt yhteyttä heihin.”

Oman nuoruuden läpikäyminen oli terapeuttista.

– Ei sitä ihan noin vaan pyyhkäistä pois, että on dokannut elämästään parhaat vuodet. Haikeaksi vetää, olisihan sitä parikymppisenä ja vähän ylikin voinut tehdä muutakin kuin sekoilla.

Pekka Matilainen oli perheensä esikoinen. Pikkuveli syntyi 2,5 vuotta myöhemmin. Perhe asui 20 neliön asunnossa Agricolankadulla ilman mukavuuksia.

– Saunassa kävimme Aleksis Kiven kadulla yli kilometrin päässä. Tukka jäätyi talvella, kun tulimme takaisin. Faija laski kerran ikkunasta, montako lasta oli pihalla. Niitä oli 92.



Vanhemmat olivat menneet sodan aikana naimisiin. Isä oli joutunut talvisotaan 20-vuotiaana. Sodan jälkeen isä hitsasi muun muassa sotakorvauslaivoja.

– Isä hävisi kuvioista, kun olin 10-vuotias. Hän oli matkatöissä ja kävi himassa vain kääntymässä. Vanhemmat pitivät etäisyyttä, faija varsinkin, niin kuin kaikki sodan käyneet juniorit. Faija ei puhunut sodasta koskaan, ei edes kännissä. Huusi vaan öisin unissaan. Myöhempinä vuosina faijasta tuli doku. Se siirtyi isältä pojalle.

Poika sai potkut pyhäkoulusta potkut ja oppikoulusta.

– Olen saanut fudut joka paikasta. Rehtori sanoi, että alennan koulumoraalia ja käyttäydyn sillä lailla kuin koulukuri ei koskisi minua. Olin luokan priimus monta vuotta kansakoulussa. Sitten keskiarvo oli yhtäkkiä vähän yli 5. En ollut oikeastaan kovis, vaan vähän vilkas.

– Siihen aikaan ei tarvinnut niin paljon tehdä. Koulukuri oli toisenlainen kuin nykyään. Kieltämättä tietynlainen suhtautuminen auktoriteetteihin on jatkunut näihin päiviin asti. Ei se kunnioitus ihan sata prosenttia ole ollut, Matilaisen lämpimänruskeat silmät tuikkivat ilkikurisesti ja hymy kareilee suupielessä.

Juomista Matilainen alkoi harjoitella 14-vuotiaana. 16-vuotiaana hän kirjoitteli urheilujuttuja Kansan Uutisiin ja 19-vuotiaana liftasi Pariisiin tullakseen kirjailijaksi.

– Se matka ei päättynyt hyvin. Jouduin vankilaan ja minut karkotettiin maasta. Virallisesti syynä oli irtolaisuus.


Kun Pekka Matilainen pääsi kuiville, hän sairastui suusyöpään. Kahden syöpäleikkauksen jälkeen hän asui pari vuotta Ranskassa. Hän palasi Suomeen, kun kuuli, että hänestä tulee isä.

Koulusta pois potkittu Matikainen anoi erivapautta opiskella yliopistossa. Oppiaineeksi valikoitui latina ja kreikka. 1989 hän suoritti peruskoulun ja kirjoitti kuuden laudaturin ylioppilaaksi. Maisteriksi hän valmistui 1992.

Toimiessaan Yliopisto-lehden päätoimittajana Matilainen ei suostunut poistamaan toimittajansa tekemästä jutusta viittausta Nokian silloisen pääjohtajan Jorma Ollilan ”kapoisista” hartioista. Tilanne johti kirjalliseen varoitukseen.

– Siitä alkoi lähtölaskentani. Minut savustettiin ulos. Mutta itse tapaus elää edelleen, joten tavallaan olen tehnyt jotain kuolematonta, Matilainen virnistää.

Aika Yliopisto-lehden päätoimittajana johti kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä yhdessä toisen henkilön kanssa. Kyse oli palveluiden ostamisesta yritykseltä, jonka miehet itse omistivat.


Kirjoja Matilainen alkoi kirjoittaa 2000-luvulla muun muassa renessanssista ja äidistään. Kupolista Matilainen sai Suomen dekkariseuralta Vuoden esikoisdekkari -kunniakirjan vuonna 2014. Elokuussa Kupoli saa jatkoa.

– Kun Takaisin nollapisteeseen tuli painosta, pidin vielä elossa oleville vanhoille dokukavereilleni oman julkistamistilaisuuden. Olen aina pitänyt yhteyttä heihin. Nyt se juova minä tuntuu kamalan etäiseltä, mutta eihän ihminen juodessaan kokonaan muutu. Se on toinen personallisuuteni, tuommoinen hampparimaisuus ja hällä väliä -tyyli. Toinen on äärimmäisen hillitty ja säntillinen, joka on kiinnostunut älyllisistä jutuista. Suurimpia alennustilojani oli se, että kaksi kertaa dokasin kirjastoni.

Nyt työhuonekin on täynnä kirjoja, myös latinaksi ja ranskaksi.

– Lähden toukokuussa jättämään jäähyväiset Pariisille, menneisyydelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt