Minkälaista on näytellä sokeaa? Salkkareiden Mikko Parikka kertoo – ja muistelee yhteistyötä pitkäaikaisimman ”Severin” kanssa - Viihde - Ilta-Sanomat

Minkälaista on näytellä sokeaa? Salkkareiden Mikko Parikka kertoo – ja muistelee yhteistyötä pitkäaikaisimman ”Severin” kanssa

Salattujen elämien Mikko Parikka kertoo, millaista on näytellä sokeaa. Parikan hahmon Jirin velipuoli Severi poistuu sarjasta keskiviikkoillan jaksossa.

Mikko Parikka näyttelee Salatuissa elämissä Jiri Viitamäkeä.­

22.3.2017 19:56

MTV3:n saippuasarjan Salattujen elämien hahmo Severi Sievinen poistuu keskiviikkoillan jaksossa Pihlajakadulta, kun hänen velipuolensa Jiri lähettää Severin Vaasaan.

Severiä vauvana esitti Sisu Koukkula (2009–10). Pisimpään roolissa oli Rufus Rusanen (2011–16) ennen Roope Puhakkaa, joka korvasi Rusasen viime vuonna.

Taitava Rusanen oli poikkeuksellisen pitkäaikainen lapsinäyttelijä Salkkareissa.

Vanhemmat päivittelevät perinteisesti nuorempien ihmisten ja lapsien kasvua. Samanlaisia tunnelmia koki Jiriä näyttelevä Mikko Parikka.

– No tuli tosiaan. ”Ruffe” oli toisella luokalla aloittaessaan ja ehti tässä kasvamaan yläasteikäiseksi asti. Hän oli alusta asti tosi hyvä näyttelijä ja kehittyi tosi paljon. Superammattilainen. Ystävystyimmekin siinä sivussa: kävimme katsomassa Suomen futismatseja ja pelaamassa futista. Oli surullista kuulla hänen lähdöstään, Parikka sanoo.

Rufus Rusanen näytteli Severi Sievistä Salkkareissa 2011–16.­

– Roope tuli paikkaamaan ja on ollut tosi hyvä. Oli ikävää, ettei ”Ruffe” voinut enää jatkaa, mutta pääsimme siitä hyvin ja Roope otti paikkansa.

Millaista on näytellä sokeaa?

Parikan hahmo Jiri Viitamäki sokeutui hiljattain auto-onnettomuuden seurauksena.

Näyttelijä sai tietää juonenkäänteestä noin puoli vuotta ennen kohtausten kuvaamista, joten hänellä oli hyvin aikaa valmistautua sokean esittämiseen.

– Olihan se tosi mielenkiintoinen haaste. Kun kuulin sitä, otin paljon selvää siitä, mitä pitäisi tehdä. Katselin aika paljon YouTubesta videoita elokuvista, joissa ihmiset ovat ratkoneet niitä ongelmia, joita olen nyt toteuttanut. Olen laittanut siihen aika paljon aikaa, mutta se on ollut myös antoisaa, Parikka kertoo Ilta-Sanomille.

Pystytkö sanomaan vaikuttavinta YouTubessa vastaan tullutta roolisuoritusta?

– Kyllä vaikuttavin oli Al Pacino Naisen tuoksussa. Hän sai Oscarinkin siitä. Ihan hyvin teki, Parikka sanoo Pacinon esityksestä ja nauraa makeasti.

Lähdit siis tietysti tavoittelemaan samaa kuin Al Pacino?

– Hah hah. No vähän erilaisella tekniikalla tehdään tätä. Mutta joo, sieltä otin tiettyjä maneereja. Tietysti myös tein kaikki minulle kirjoitetut kohtaukset himassa ja setissä silmät kiinni. Päästäkseni kiinni siihen, miltä se tuntuu, kun esimerkiksi avaa oven. Siinä on aika monta vaihetta, että saa avaimen sinne reikään.

Sokeana oloa voi tosiaan harjoitella silmät kiinni – mutta samaa temppua näyttelijä ei voi tehdä itse suorituksen aikana.

– Onhan se vaikeaa. Kun jotain osuu näkökenttään, siihen ei voi reagoida mitenkään. Se oli aluksi haastavaa, mutta aika nopeasti siihen tottui.

Oliko se kaikkein haastavinta?

– No joo. Ja kaikki hahmon pussauskohtaukset. Ei voi käytännössä oikein reagoida mitenkään, ennen kuin on fyysinen kosketus. Ne olivat haastavimpia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?