Ronn ”Ridge” Moss paljastaa IS:lle, miksi jätti yllättäen Kauniit ja rohkeat – välit poikki tuotantoon, ei kutsuttu edes 30-vuotisjuhliin

Kauniista ja rohkeista tuttu Ronn Moss harmittelee IS:n erikoishaastattelussa, ettei häntä kutsuttu sarjan 30-vuotisjuhliin.

Torstaina on saippuasarjojen suuri juhlapäivä, sillä Kauniit ja rohkea -suosikkisarjan ensimmäisen jakson esityksestä tulee silloin kuluneeksi tasan 30 vuotta.

Sarjassa on nähty vuosien saatossa lukuisia näyttelijöitä, jotka ovat nousseet koko kansan tietoisuuteen nimenomaa Kaunarit-tähtinä.

Yksi tunnetuimmista ja ikonisimmista näyttelijöistä sarjassa on ollut Ridge Forresteria esittänyt Ronn Moss.

Moss ehti näytellä Ridgeä 25 vuoden ajan ennen kuin hän poistui saippuasarjasta äkillisesti.

Mossin äkkilähtö tapahtui dramaattisesti lähes viisi vuotta sitten.

– Vaimoni ja minä jouduimme auto-onnettomuuteen. Loukkasin pääni ja olkapääni. Vasemmasta käsivarrestani meni tunto. Päävamma vaikeutti vuorosanojen muistamista, näyttelijä kertoo.

Samaan aikaan Mossin sopimus Kaunareiden kanssa oli päättymässä ja uudesta neuvoteltiin.

– Ajattelin, että pieni tauko töistä olisi paikallaan. Pyysin, ettei rooliani annettaisi toiselle näyttelijälle. En puhunut tuottajille kivuistani tai muistivaikeuksistani. He tekivät tarjouksen ja sanoivat, että ota tai jätä. Päätin olla ottamatta, Ronn kuittaa.

Moss ei ole ollut sen jälkeen sarjan tuottajiin missään yhteydessä.

– Minua ei edes kutsuttu 30-vuotisjuhliin, tähti harmittelee.

Läheisiin näyttelijätovereihin hän pitää yhteyttä. Monet fanit ovat toivoneet Mossin palaavan Kaunareihin.

– En tiedä, mitä tehdä, koska minulle ei annettu mahdollisuutta palata takaisin. Roolihahmoni annettiin toiselle näyttelijälle. Se parkkiruutu on täytetty. Fanit ovat kertoneet, ettei seuraajallani ole mennyt kovin hyvin. Ja itse olen siirtynyt muihin projekteihin, näyttelijä toteaa.

  • Alla olevalla videolla Kauniiden ja rohkeiden hulluimmat juonenkäänteet:

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?