Muistatko Kokkisodan julkkiskokki Markus Maulavirran? Katosi julkisuudesta ja muutti elämänsä suunnan täysin: ”Tv on taakse jäänyttä” - Viihde - Ilta-Sanomat

Muistatko Kokkisodan julkkiskokki Markus Maulavirran? Katosi julkisuudesta ja muutti elämänsä suunnan täysin: ”Tv on taakse jäänyttä”

Markus Maulavirta valmistaa ruokaa nykyisin muun muassa villisiiasta.

Julkaistu: 19.3.2017 16:10

Kokkisodasta tuttu Markus Maulavirta halusi palata perusasioiden äärelle. Hän asuu nyt 4 000 asukkaan Taivalkoskella.

Kokkisota-ohjelman myötä koko kansan tuntemaksi tullut tv-kokki Markus Maulavirta on työskennellyt vuoden alusta lähtien metsän keskellä.

Maulavirta päätti ottaa vastaan haasteen, jossa hän saa työskennellä perusasioiden äärellä: hän tekee lähinnä ulkomaalaisille turisteille niin kutsuttua villiruokaa.

Helsingin humu sai jäädä taakse, ja Maulavirta otti vastaan kolmen kuukauden pestin Taivalkoskella sijaitsevasta Saijan Lomakartanosta

– Teen ruokaa ulkomaalaisille sananmukaisesti paikallisesta ruoasta. Tarjoamme kalat lähivesistöistä ja naudanlihat tulevat kymmenen kilometrin päässä laiduntavista metsäsonneista, jotka elävät kesät talvet taivasalla.

Maulavirta kertoo, että hän kuorii juuri tällä hetkellä kermat päältä.

– Saan tehdä nyt sitä, mitä olen aina halunnut. Valmistaa ruokaa villiruoasta sanan todellisessa merkityksessä. Voi sanoa, että olen onnellisessa asemassa, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen.

Julkkiskokki kiittää perhettään mahdollisuudesta tutustua uuteen.

– He ovat hyväksyneet sen, että olen paljon poissa kotoa. Mutta on tällaisessa ratkaisussa on kyse myös asenteesta ja rohkeudesta. Itse jätin 50 vuotta täytettyäni hyväpalkkaisen työn ravintolassa ja ryhdyin pätkätyöläiseksi.

Taivalkoski on reilun 4 000 asukkaan kunta. Maulavirta työskentelee sivukylällä, jonne ulkomaalaiset turistit tulevat hakemaan juuri rauhaa.

– Ruoan tekeminen on periaatteessa samanlaista kaikkialla, mutta näistä tuotteista aterioiden valmistaminen tuo hyvän omantunnon. Täällä tietää aina, mistä elintarvike on tullut keittiöön. Ruoilla on täällä aina alkuperä ja osoite.

Televisiosta tuttu Markus Maulavirta vaihtoi Helsingin keittiöt taivalkoskelaiseen Saijan Lomakartanoon, jossa vieraat ovat pääsääntöisesti ulkomaalaisia.

Saijan Lomakartanon ulkomaalaisvierailla ei ole aavistustakaan, että heidän ruokansa valmistaa yksi Suomen kuuluisimmista kokeista.

– Eikä heidän kuulukaan tietää. Haluan tehdä vain oman työni mahdollisimman hyvin. Palautetta tulee silloin, kun asiakkaat haluavat sitä antaa, on ruokailija sitten ulkomaalainen tai suomalainen.

Televisiosta tuttu Maulavirta ei juurikaan kokkiohjelmia enää seuraa.

– Kokkisota on ainoa, jota seuraan tarkemmin. Televisioon on tullut paljon uusia kasvoja. Omalta osaltani voisi todeta näin, että television tekeminen on taakse jäänyttä elämää – aikansa kutakin.

Kokkiuran kohokohtiin hän nostaa Yhdysvaltojen entisen presidentin Barack Obaman kohtaamisen.

Presidentti sai viime vuosikymmenen loppupuolella suomalaiskokilta tuliaisina poroa, ruisleipää ja Maulavirran englanninkielisen keittokirjan.

– Meidän piti tavata hänen vaimonsa Michelle, mutta juttelimme ruoasta myös presidentin kanssa. Sain myöhemmin palautetta presidentin kokilta. Kokin mielestä hän ei ollut koskaan maistanut niin hyvää lihaa.

Maulavirran pätkätyöt jatkuvat kesällä. Hän sai ”kesätöitä” Puumalasta, jossa kokki aikoo viettää seuraavan työrupeamansa.