Viihde

Muistatko Pikkuveli-hitillä säväyttäneen Noitalinna Huraa! – yhtyeen? Tältä he näyttävät nyt

Julkaistu:

Pikkuveli-hitistä tuttu bändi Noitalinna Huraa! palaa – mutta ei keikoille.
Noitalinna Huraalta! on luvassa maaliskuun puolivälissä yhtyeen koko tuotannon sekä livemateriaalia sisältävä cd-boksi Kaikki noidat linnassa. Lisäksi bändin albumit julkaistaan yksittäisinä vinyyleinä.

Uuttakin musiikkia Noitalinna ehti jo julkaista. Mini-lp Roskaprinssi ilmestyi helmikuussa ja myi loppuun saman tien. Nimibiisistä bändi teki videon, jonka kuvausten yhteydessä IS pääsi jututtamaan noitalinnalaisia Hannu Sepposen kotona Sastamalassa.


Sepposen kotistudiossa istuu nelikko, joka uhkuu intoa, mutta ei löysää käsijarrua. Keikoilla bändiä ei nimittäin nähdä. Ei vaikka kyselyjä tulee jatkuvasti.

– Minä olen ainoa, joka olisi valmis Noitalinnan kanssa keikalle, Antti Tammela sanoo.


Muut vahvistavat, että näin on.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Mulla on kaunis muisto bändin vanhoista ajoista. Pelkäsin jo, että meistä tulee uusien laulujenkin myötä pesänlikaajia, mutta en enää ajattele niin, Sepponen sanoo.

– Bändit saavat tehdä comebackejä. Me teimme aikanaan oman juttumme. Se oli hieno asia. En keksi syytä, miksi sitä pitäisi ruveta lämmittämään haalealle lämmölle, laulaja Sari Peltoniemi pohtii.

Uusia lauluja bändillä on varastossa ainakin levyllinen. Yhdessä soittaminenkin tuntuu hyvältä. Silti, ei keikkoja.


Yhtye pisti homman poikki vuonna 1993, kun elämässä alkoi olla paljon muutakin kuin soittaminen.

– Pojillahan se ei niin haitannut, mutta kun tuli lapsia, minulla se vähän rajoitti. Oli luonteva hetki. Keikkailukin oli raskaampaa kuin silloin kun aloitimme. Esiintyminen saattoi alkaa yhdeltä yöllä, Peltoniemi kertoo.

– Hehkeimpinä aikoina elävän musiikin klubeja oli joka puolella ja ne olivat hyvin aktiivisia, Sepponen muistelee aikoja, jolloin keikat käynnistyivät iltakymmeneltä.

Noitalinna Huraa! ei koskaan ollut suuren yleisön bändi, mutta sillä oli oma innokas ja uskollinen fanikuntansa.

Päätoimeksi bändi ei jäsenilleen koskaan muuttunut. Keikkailu päivätöiden ohella kävi voimille. Esiintymisiä oli seitsemisenkymmentä vuodessa.

Musiikkiin sinänsä bändi ei kyllästynyt.

– Meillä oli hauskaa soittaa yhdessä, vaikka paikalla ei olisi ollut montaakaan ihmistä, Sepponen sanoo.

– Omalta kohdalta jopa niin, että ajattelin mikä helpotus, ei paljon väkeä, ei tarvitse niin paljon jännittää, Peltoniemi paljastaa.

Uusi musiikillinen tuleminen alkoi, kun Tammela neuvotteli Svart Recordsin kanssa vanhojen levyjen uudelleen julkaisemisesta. Hän istui Sepposen kanssa aiheen tiimoilta alas ja syntyi ajatus uusista lauluista.

– Oli yllätys, että ihmiset halusivat kuunnella uusiakin kappaleita, Tammela viittaa loppuunmyytyyn Roskaprinssi-levyyn.

On epävarmaa, julkaistaanko uutta materiaalia lisää. Reijo Kärhä heittää ajatuksen, että laulut nauhoitetaan c-kasetille ja bändi kuuntelee niitä itse. Se ei tarkoita itserakkautta vaan jonkinlaista outoa ristiriitaa kovassa innossa tehdä musiikkia suhteessa sen julkituontiin ja kaikkeen siihen, mitä julkaiseminen tuo tullessaan.

Jopa Sepponen suhtautuu asiaan varovaisesti, vaikka on muuten kiertänyt maata kaikki menneet vuodet. Sepposen vetämä lastenmusiikkiorkesteri Orffit tekee vuodessa lähes parisataa keikkaa. Aprillipäivänä bändiltä ilmestyy yhdestoista pitkäsoitto Pääjalkaiset.

Tammelalla on oma bändi Musta Köksä. Päivätöinään hän tutkii VTT:llä palvelurobottien käyttöä. Kärhä on it-alan yrittäjä, mutta hänelläkin soittaminen on koko ajan kulkenut mukana työn rinnalla.

Peltoniemi on kiitetty kirjailija, joka on kahdesti yltänyt Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Kaikkiaan hän on kirjoittanut parikymmentä teosta.

Uusin Allmaan vaskitsa ilmestyy maaliskuun alussa.

”Ei tästä hittiä tule”

Noitalinna Huraa!:n ykköshitti on Pikkuveli. Laulu nousi suosiossa vielä kokonaan uudelle tasolle, kun PMMP teki siitä oman versionsa.

– Kun kuulimme sen ensi kertaa radiosta totesimme, että ei tästä ainakaan hittiä tule, Reijo Kärhä muistelee.


Koko bändi nauraa, että hittivainu ei heillä ole ihan kohdillaan. Ei biisi aikoinaan omassakaan ohjelmistossa saanut erikoiskohtelua.

– Pikkuveli ei meidän mielestä erityisemmin poikennut bändin muista lauluista. Settilistalla se oli joskus, joskus ei. Olimme niin uppiniskaisia taiteilijoita, että jos se ei ollut, ei sitä tietenkään soitettu, vaikka yleisö kuinka toivoi, Sepponen kertoo.

Pikkuveli kelpaa edelleen kuulijoille. YouTubessa on siitä bändiltä parikin videoversiota. Yhteensä niitä on katsottu yli puoli miljoonaa kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt