Pakkomielteinen fani vainosi Taylor Switfiä kammottavalla tavalla – lymysi katolla ja kyttäsi kotioven ulkopuolella - Viihde - Ilta-Sanomat

Pakkomielteinen fani vainosi Taylor Switfiä kammottavalla tavalla – lymysi katolla ja kyttäsi kotioven ulkopuolella

Taylor Swiftiä piinannut fani on pidätetty jatkuvan ahdistelun vuoksi.

10.3.2017 10:17

Pakkomielteinen miesfani on piinannut laulajatähti Taylor Swiftiä, 27, viime kuukausina.

Page Six:n mukaan Swiftia ihaileva 29-vuotias mies on vieraillut toistuvasti laulajan kodin luona ja pyrkinyt tapaamaan tämän kasvotusten. Laulajan stalkkeri on tällä hetkellä pidätettynä.

Fanin ponnistelut Swiftin tapaamiseksi alkoivat joulukuussa, kun tämä hakeutui laulajan kodin luo eikä suostunut poistumaan paikalta, vaan vaati päästä tapaamaan tähteä.

Lopulta mies poistui paikalta, mutta palasi myöhemmin väijymään yhdysvaltalaistähden kodin luo. Fanin kerrotaan kiivenneen katolle ja vahtineen rakennuksen ulkopuolella nähdäkseen edes vilauksen idolistaan.

Innokas fani vahti Taylor Swiftin asunnon ulkopuolella päästäkseen tapaamaan idoliaan.­

Helmikuussa pakkomielteinen fani tunkeutui sisään asuinrakennukseen. Hänet nähtiin turvakameroiden nauhalla odottelemassa Swiftin asunnon ulkopuolella käytävässä sekä rakennuksen katolla ilta kymmenen ja yö kahden välillä.

Seuraavalla keralla fani soitti Swiftin ovikelloa päästäkseen tekemisiin tämän kanssa. Miesfani palasi paikalle myös seuraavana päivänä ja soitti ovikelloa 45 minuuttia tauotta.

Henkilökohtaisten tapaamisyritysten lisäksi fani on tavoitteli Swiftiä puhelimitse parin viikon sisällä tämän edustajien kautta 59 kertaa.

Piinaava fani joutuu oikeuden eteen ja tätä syytetään väijymisestä ja murrosta. Hänen lakimiehensä ei kommentoinut tapausta Page Six:lle.

Swift asuu New Yorkissa noin 19 miljoonan euron arvoisessa kattohuoneistossa. Switf oli vuoden 2016 kovapalkkaisin alle 30-vuotias noin 160 miljoonan euron tienesteillään.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?