Au pair -Mona, 19, luuli Kanadan sijaitsevan Saksassa – totuus valkeni lopulta: ”Olin järkyttynyt”

Julkaistu:

au pairit kanadassa
Au pairit Kanadassa -sarjassa tavataan tubettaja Mona, joka ei ensin tiennyt missä Kanada edes sijaitsee.
Huippusuosittu Au pairit -sarja palaa ensi viikolla tv-ruutuihin. Sarjan neljännellä kaudella au pairit lähtevät Kanadaan, jossa luvassa on jälleen suuria tunteita ja dramaattisia käänteitä.

Mukana ovat 19-vuotias Sanna Jalonen Helsingistä, 20-vuotias Roni Ruotsalainen Turusta, 19-vuotias Mona Karttunen Lempäälästä ja 21-vuotias Vanessa Pauloff Porvoosta.

Sarjaan myöhemmissä jaksoissa tulee mukaan myös 20-vuotias Salosta kotoisin oleva Johanna Korhonen.


Hiukan blondiksi itseään kuvaileva Mona,19, tunnetaan paremmin tubettaja Mona Ilonana, ja hänellä on YouTubessa 70 000 seuraajaa. Sarjan avausjaksoissa seurataan kuinka Mona lähtee Kanadaan, josta ei tiedä juurikaan mitään. Maan sijaintikin on nuorella naisella hieman hakusessa.

– Mona luuli, että Kanada on Viron alapuolella! Se luuli Kanadaa Latviaksi! Monan ystävä nauraa sarjan avausjaksoissa.

– Luin netistä, että kanadalaiset eivät osaa pitää hauskaa, Mona pohtii ohjelmassa kanadalaisten ja suomalaisten eroavaisuuksia.

Au pairit ja media pääsivät näkemään sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa jo ennakkoon, ja monet au paireista kauhistuivat nähdessään itsensä tv-ruudusta.

– Jaksojen katsominen oli ihan sikaoutoa! Olin kyllä ihan oma itseni. Tuntui oudolta nähdä isolta ruudulta oma naama. Mulla on kyllä ihan tosi huono suomen kieli. Se on sellaista sössötystä. Toivotan kaikille onnea, jotka yrittävät ymmärtää! Mona nauraa Ilta-Sanomille.

– Mun kaveri sanoo jaksoissa vähän väärin. Oikeasti luulin, että Kanada sijaitsee Saksan alueella. Että se on pienvaltio. Mun kaveri oli joskus vaihdossa Kanadassa, ja minä sanoin, että onneksi se ei ole kovin kaukana, että voit aina matkustaa kotiin tapaamaan kavereita. Sitten se näytti mulle kartasta, missä Kanada on. Sehän on Euroopan kokoinen melkein! Olin tosi järkyttynyt, Mona kertoo.


Kanadassa Monaa majoittuu yksinhuoltajaäiti Charlotten ja tämän 7-vuotiaan tomeran Emily-tyttären luo. Charlotte kaipaa kipeästi apua kiireiseen arkeensa, sillä hän työskentelee sairaanhoitajana ja tekee vuorotyötä. Monalla on asunnossa oma huone, mutta siinä ei ole ovea. Yksityisyyttä kanadalaisperheen suomalaisvahvistuksella ei siis juurikaan ole.

– Emily on johtajaluonne, sikajärkevä. Se opetti mulle englantia. Emily oli helposti lähestyttävä. Sai välillä pieniä kiukkupuuskia, mutta ne on ihan normaaleja tuossa iässä. Charlotte oli tosi hyväsydäminen, Mona kehuu au pair -perhettään.

”Onko Suomi Tanskan pääkaupunki?”

Mona sanoo monien asioiden yllättäneen hänet Vancouverissa täysin. Oman haasteensa au pair -kokemukseen toivat isäntäperheen omat tavat, joita suomalaisen oli vaikea sisäistää.

– Kulttuurisokki tuli vasta kuukausi saapumisen jälkeen. Se oli aika paha ja kesti monta päivää. Perhe oli Singaporesta kotoisin, ja heillä oli hygieniasta ja muusta erilaiset näkemykset. Mulle tuli tavallaan kaksi kulttuurisokkia, vaikka muuten he olivat hyvin kanadalainen perhe.



– Kanadassa parhainta olivat ihmiset. En halua dissata Suomea, mutta kun Kanadassa menee juttelemaan jollekin ihmiselle, niin he ovat tosi avoimia. Mulle tuli tosi hyvä olo myös maantiedosta, sillä joku kysyi multa, että onko Suomi Tanskan pääkaupunki. Sanotaanko näin, että mulla ei ole mitään hätää tässä elämässä, jos en tiedä missä Kanada sijaitsee, Mona virnistää.


Kanadassa Mona sanoo heittäytyneensä deittailun maailmaan. Romantiikkaa on siis tälläkin au pairien kaudella luvassa runsaasti.

– En Suomessa koskaan deittaile. Täällä ei ole niin paljon treffikulttuuria. Halusin testata sitä Kanadassa. Ihan hullaannuin niihin kanadalaisiin miehiin! Siellä kukaan ei tunne sua ja on kiva aloittaa puhtaalta pöydältä.

Sarjaa esitetään Yle TV2-kanavalla tiistaisin 21.3. alkaen klo 20.30, mutta sarjan kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenasta ensi viikon perjantaina 17.3.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt