Sami Hedberg laihdutti puolessa vuodessa 10 kiloa – ”Oluttakin nautin vain silloin tällöin” - Viihde - Ilta-Sanomat

Sami Hedberg laihdutti puolessa vuodessa 10 kiloa – ”Oluttakin nautin vain silloin tällöin”

Näyttelijä Sami Hedbergin tavoite on tiputtaa vielä 10 kiloa lisää.

–Jos minua olisi pyydetty Konttorin pääosaan viisi vuotta sitten, en olisi lähtenyt. Viimeisten vuosien aikana olen saanut melkoisesti stand upin ja leffojen kautta kokemusta, että päätin ottaa pääroolin vastaan, Sami Hedberg kertoi.­

3.3.2017 9:03

Konttori-sarjan kutsuvierasnäytökseen torstai-iltana saapunut stand up -koomikko ja näyttelijä Sami Hedberg on silminnähden hoikistunut. Hän itsekin kertoi olevansa tyytyväinen laihdutuksestaan. Vielä hän ei ole kuitenkaan saavuttanut tavoitettaan.

– Luokkakokous 2:n kuvausten päätyttyä aloin laihduttaa. Olen jättänyt pois vilja- ja maitotuotteet ja oluttakin nautin vain silloin tällöin. Tavoite on tiputtaa 20 kiloa, jo 10 kiloa elopainostaan pudottanut Konttori-sarjan suomalaisversion pääosaa esittävä Hedberg huomautti.

Sen verran Hedberg raotti ruokavaliotaan, että paljasti syövänsä melkoisesti gluteenitonta näkkileipää.

Monessa produktiossa vaikuttava Hedberg sanoi uskovansa, ettei hänen kova työtahtinsa ole ongelma.

– Minulla on kivaa kaikessa, mitä teen. Ei ole burn out käynyt lähelläkään. On mahtavaa, kun jengi nauraa stand up -esityksissä. Ihmisten nauru on omanlaisensa piristysruisku, hän selitti.

Luokkakokous 2:n ensi-illan aikoihin syksyllä Sami Hedberg painoi vielä 10 kiloa enemmän.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?