Tenho, Max

Viihde

Sami Saari: En ole käynyt Alkossa viiteen vuoteen

Julkaistu:

Tainola Show
Suomen soulkuninkaaksi kruunattu Sami Saari on parhaillaan Soulmiehet-kiertueella Suomea yhdessä Niko Ahvosen ja Jussu Pöyhösen kanssa.
Istuessaan ISTV:n Tainola Show’n nahkatuolissa Sami Saari, 54, sanoo pitkään uraan mahtuneen paljon.. Kiertuekitaristina 1984 aloittanut Saari muistelee, kuinka hän nuorena poikana tajusi musiikin olevan elämän tärkein juttu.

Suosio on ollut tasaisen vankka ja konserttisalit ovat olleet nyt kiertueella täynnä. Samin kyvyt huomioi 2006 myös lahtelainen Jare Tiihonen.

– Suomi hip hop oli aallon pohjalla. Lahdesta soitti minulle joku Jare Tiihonen. En tuntenut häntä ja puhuttiin aallon pohjasta ja siitä, ettei hip hopille ollut oikein hypeä, Saari kertoo.

– Menin mukaan laulamaan Jaren Sun täytyy -biisille ja se nousikin sitten kärkipaikoille. Sain itsekin siitä siipien alle ilmaa, Saari kiittelee yhteityötä.

Vuosikymmenet ovat ottaneet joskus koville ja suhteet ovat kariutuneet, eikä aina ole ollut tarpeeksi keikkojakaan.

– Musiikki on ollut aina mun pelastus. Jos en olisi soittanut tai laulanut, en tiedä, missä nyt olisin, hän myöntää.

– Olen levoton kaveri ja ilman musaa olisin varmasti hairahtunut vääriin paikkoihin. Musiikki on pitänyt minut kaidalla tiellä, hän sanoo.

Hän paljastaa, ettei pysty vain olemaan. Kova työinto ja keikkailu ovat kariuttaneet kaksi pitkää liittoa, joista on 19- ja 12-vuotiaat lapset.

Radikaalin elämänmuutoksen Saari teki, kun hän huomasi, ettei alkoholi, lapset ja laulajan ammatti sovi yhteen.

– Alkossa en ole käynyt viiteen vuoteen. Jos tekee 200 keikkaa vuodessa, valvoo ja juo siihen päälle alkoholia, se ei ole hyvä yhtälö. Tajusin jo aikaa sitten, ettei Saari kestä sellaista. En ole koskaan pitänyt edes kankkusesta, hän kertoo.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  2. 2

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  3. 3

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  4. 4

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  5. 5

    Säätilassa käänne kylmempään – räntää tiedossa eteläisintä Suomea myöten

  6. 6

    Dementia runteli AC/DC-kitaristi Malcolm Youngin – vaikeat viimeiset vuodet: ei muistanut omia kappaleitaan

  7. 7

    Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

  8. 8

    Autoilija kaahasi suojatietä ylittäneen naisen päälle Rauman keskustassa

  9. 9

    Norjalainen miljardööri Katharina, 22, kärähti ratista – tupakkaperijättären saamat ”pikkusakot” kuohuttavat maailmalla

  10. 10

    Nyt puhuu peräkontissa matkustanut valtiosihteeri – IS paljastaa salaiset viestit ennen perussuomalaisten hajoamista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  4. 4

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  7. 7

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  8. 8

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  9. 9

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  10. 10

    New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  2. 2

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  3. 3

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  4. 4

    Jenni Ahola erosi ja heittäytyi häkellyttävään hankkeeseen – rakennutti yksin unelmiensa talon: ”Onhan niitä epätoivon hetkiä ollut”

  5. 5

    Säätilassa käänne kylmempään – räntää tiedossa eteläisintä Suomea myöten

  6. Näytä lisää