Jannika B:n haave balettiurasta tyssäsi tylysti ulkonäköseikkaan – ”Minulle ilmoitettiin, että...” - Viihde - Ilta-Sanomat

Jannika B:n haave balettiurasta tyssäsi tylysti ulkonäköseikkaan – ”Minulle ilmoitettiin, että...”

Laulajatar avautuu nuoruuden harrastuksistaan Haapasalo ja kaverit -tv-ohjelmassa.

Kaksikielinen Jannika B vietti osan lapsuudestaan Hollannissa.­

27.2.2017 17:49

Ville Haapasalo tutustuu Haapasalo ja kaverit -ohjelman uudessa jaksossa muusikko Jannika B:n sielunelämään Alankomaiden Haagissa, jossa laulajatar on viettänyt osan nuoruudestaan.

Ohjelmassa nähdään julkisuudesta tuttuja henkilöitä, jotka vievät Haapasalon heille tärkeisiin paikkoihin. Sarjaa voi seurata Neloselta maanantaisin.

Aamiaisen lomassa uudet tuttavat ajautuvat keskustelemaan lapsuuden harrastuksista.

Sirorakenteinen Jannika B, eli Jannika Wirtanen, 31, kertoo tanssineensa klassista balettia todella pitkään ja haaveilleensa jopa urasta ammattitanssijana.

Jannika Elle Style Awardseissa lokakuussa 2016.­

Haave kuitenkin tyssäsi tympeällä tavalla.

– Minulle ilmoitettiin, että minulla on liian lihaksikkaat reidet ammattitanssijaksi. Ilmeisesti isältä perityt tynnyrireidet eivät sopineet Joutsenlampeen, nainen nauraa.

Haapasalo kummastelee asiaa ja pohtii, että eikö baletti juuri vaadi voimaa alaraajoihin.

– Julma maailma, Haapasalo huokaa.

Jannika kuitenkin kiittää jälkikäteen, että asia tehtiin hänelle kertalaakista selväksi. Balettitossut lensivät nurkkaan heti samana iltana, ja seuraavana päivänä tarmokas nuori nainen lähti potkunyrkkeilytunnille.

Jannika B palasi keikkalavoille viime kesänä oltuaan 1,5 vuotta tauolla esikoisensa syntymän takia.­

Haapasalon kanssa käydystä keskustelusta ei jää epäselväksi, etteikö Jannikalta löytyisi tahdonvoimaa ja näyttämisenhalua.

Balettiura unohtui, mutta nainen uskoo yhä pystyvänsä ylittämään itsensä tarvittaessa.

– En halua olla kävelevä keskisormi maailmalle, mutta kun joku sanoo minulle, että sinä et pysty johonkin, niin haluan näyttää, että pystynpäs.

Myös Haapasalo kertoo tanssineensa balettia kouluaikoinaan. Kaksikko purskahtaa paljastuksen jälkeen nauruun.

– Yli satakiloisilla on baletissa kuulemma hirveän hankalaa, mies veistelee Jannikan kikattaessa vastapäätä.

Jannika on naimisissa Apulannan keulahahmo Toni Wirtasen kanssa. Parilla on yksi lapsi.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?