Silja, Selja

Viihde

Kurvikkaalta laulajakaunottarelta Maria Lundilta uusi yllättävä aluevaltaus: baaritiskin takana perheravintolassa

Julkaistu:

kuvat vuosien varrelta
Maria Lund nähdään musikaalissa Viulunsoittaja katolla. Hän on yksi maitokauppias Tevjen tyttäristä.
Maria Lund, 33, asuu puolisonsa Valtteri Tynkkysen ja kahden lapsensa kanssa Keski-Suomessa Hankasalmella.

Ensi perjantaina perhe toteuttaa Hankasalmella pienen aluevaltauksen. Muusikko Valtteri Tynkkynen avaa ravintolan. Sen nimi on Hankala.

– Mieheni kaipasi uutta ja päätyi tällaiseen ratkaisuun. Kannustan häntä. Ihan loistava ajatus, ja sitä mieltä ovat kaikki hankasalmelaisetkin, Maria sanoo.

Oman baarin tiskin takana nähdään joskus myös Maria Lund.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Aion hommata jossain vaiheessa alkoholipassin ja voin mennä tuuraamaan sinne, Maria kertoo.

Aiotko käydä siellä esiintymässä?

– Ravintolassa on lava, mutta ensisijaisesti sinne otetaan varmaan muita esiintyjiä. Mutta jos tarvitaan paikkaajaa, voin tulla kun asun siinä lähellä.

Maria Lund nähdään Viulunsoittaja katolla -musikaalissa yhtenä maitokauppias Tevjen tyttäristä. Viulunsoittajan sanoma on ajankohtainen. Siinä venäläiset karkottavat juutalaiset asuinsijoiltaan. Pakolaisongelma on nykyään polttava.

Poliittista puolta Maria ei halua kommentoida. Eräs toinen Viulunsoittajan teema mietityttää jonain päivänä häntäkin. Nimittäin vanhempien toiveet lastensa parisuhteista.

– Kyllähän se haulikko hommataan viimeistään siinä vaiheessa, kun tyttö on naimaiässä ja mopopojat tulee pyytämään treffeille, Maria Lund sanoo.

Perheessä on 6-vuotias tytär ja 2-vuotias poika. Lapset ovat mukana, kun teatterityöt vievät Mariaa milloin minnekin.

– Minulla on aktiivinen anoppi ja sitten on matkustushaluinen äitipuoli; hän asuu Romaniassa, mutta nytkin tuli tänne hoitamaan lapsia. Mummit hoitaa ja lapset on kaksikielisiä, se on vielä parempaa, Maria Lund sanoo.

Perheeseen on pian tulossa koira.

– Seroka-rotuinen pentu on jo valittu, Maria kertoo.

Seroka? Kuulostaa hienolta.

– Sekarotuinen kaunotar, Maria valistaa.

Katso alta kuvat Mariasta vuosien varrelta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Tulipallokiire: 4 hengen suksiryhmä yrittää löytää meteoriitin 60 km² alueelta, ennen kuin Lappiin alkaa taas tulla lunta

    6. 6

      Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

    7. 7

      Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

    8. 8

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    9. 9

      Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

    10. 10

      Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    2. 2

      Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

    3. 3

      Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

    4. 4

      Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

    5. 5

      6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

    6. 6

      Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

    7. 7

      2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

    8. 8

      Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

    9. 9

      Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

    10. 10

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sininen massa vyöryy yli koko Suomen – katso animaatiovideo syksyn ensimmäisen lumimyrskyn saapumisesta

    2. 2

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    3. 3

      Äidin ja teinityttären bikinikuva hämmentää – 46-vuotiasta kaunotarta luullaan tyttärensä siskoksi: arvaatko kumpi on kumpi?

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Tulipallokiire: 4 hengen suksiryhmä yrittää löytää meteoriitin 60 km² alueelta, ennen kuin Lappiin alkaa taas tulla lunta

    6. Näytä lisää