Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

Ensihoitajaksi kouluttautunut Outi Alanen kertoo, että hänet on syrjäytetty täysin näyttelijän ammatista.

Ensihoitajaksi kouluttautunut näyttelijä ei perusta syntymäpäivistä, mutta juhlat hän silti järjestää, ja niiden teemana on myötätunto ja rakkaus.

Näyttelijä Outi Alanen täyttää tänään 50 vuotta.

Nykyisin hän toimii ensihoitajana.

– Kouluttauduin vuonna 2008 lähihoitajaksi ja jatkoin vielä sen jälkeen ruotsinkielisessä Arcada-korkeakoulussa ambulanssin ensihoitajakoulutuksessa. Teen hoitoalan keikkaa laidasta laitaan, Alanen kertoi IS:lle vuosi sitten.

Tänään Alanen täyttää pyöreitä. Merkkipäiväänsä hän juhlii olemalla töissä.

– En ole ollut koskaan synttärijuhlija, ne eivät ole tärkeitä, Alanen toteaa työmaaltaan.

Häräntappoase (1989) oli Anna-Leena Härkösen romaaniin perustuva tv-sarja. Kaupunkilaispoika Allua näytteli Santeri Kinnunen ja Hurmeen tempperamenttista Kerttua Outi Alanen.

Vaikka synttärijuhlat eivät ole Alaselle tärkeitä, ensi kesänä juhlitaan silti. Tosin juhlien teema ei ole vanheneminen vaan rakkaus.

– Niissä juhlissa juhlitaan myötätuntoa ja rakkautta. Se on tärkeä teema varsinkin tässä maailmassa. Ihmisten itsekkyys, narsismi ja ahneus ovat lisääntyneet ja yritän taistella niitä vastaan.

Kellariteatterin Kahelianainen -esityksessä syksyllä 1995.

Alasella on omakohtaista kokemusta ihmisten itsekkyydestä, sillä hän toimii Narsistien uhrien tuki ry:n hallituksessa.

– Narsismiepidemia jyllää maailmassa ja minua ottaa päähän, että niinkin vakavasta asiasta kuin narsismi puhutaan ikään kuin narsismi sanana olisi muoti-ilmiö. Narsismi ja narsistinen käytös on lisääntynyt ja uskonkin tulevaisuuden tutkijoiden ennustukseen, että maailma tuhoutuu mielisairauteen. Masennus-sanaan oli aikoinaan sama asenne, kunnes muun muassa Tellervo Koivisto ja Hilkka Ahde kertoivat omasta vakavasta masennuksestaan ja antoivat kasvot masennukselle. Vakava masennus on erittäin vakava sairaus ja voi johtaa masentuneen ihmisen oman hengen riistämiseen. Mielisairaudet ovat muuttaneet myös vuosikymmenten saatossa muotoaan ja narsismi on vakava mielisairaus.

Jarmo Koski, Outi Alanen ja Heikki Määttänen studiosessioissa vuonna 1997.

Alanen on perehtynyt myös työpaikka- ja koulukiusaamiseen.

– Suomi johtaa tilastoja kummassakin. Me ollaan hyviä kiusaamaan ja se on suuri häpeä.

Outi vuonna 1999.

Näyttelijän töitä Alanen ei ole tehnyt hetkeen. Hän kertoo, että hänet on syrjäytetty täysin.

– Olen koettanut myydä käsikirjoituksiani ja työllistää esimerkiksi ystäviäni, jotka on myös syrjäytetty, mutta kun en kuulu hyvä veli -verkostoon, en saa töitä.

Outi Alanen, Marco Bjurström ja Arja Korisevan juontamassa Suuri luokkakokous -ohjelmassa vuonna 2000.

Alanen kertoo, että Suomessa näyttelijä työllistyy persoonansa, ei ammattitaitonsa kautta.

– Jos persoona siviilissä ärsyttää, ei saa töitä. Näin se menee, enkä ole ainoa, joka on tätä mieltä. Se on kammottava ilmiö. Mulla on asiasta aika paljon dataa.

Kiss FM:n juhlissa vuonna 2005.

Vaikka Alasta ei ole hetkeen nähty tv:ssä tai valkokankaalla, hänet tunnistetaan jatkuvasti kadulla.

– Se on erittäin outoa. Ihmiset tunnistavat mut lapsesta vaariin. Varsinkin kun olen ihan tavallinen maallikko. Kai se on niin, että kansa on mun puolella ja ammattikollegat ovat vastaan, Alanen nauraa.

–Hoitoala oli lapsuuden haaveeni 5–6-vuotiaasta lähtien, Alanen kertoi vuosi sitten IS:lle.

Keväällä Alanen tekee vielä uuden aluevaltauksen, hän lähtee kunnallisvaaliehdokkaaksi Helsingin vasemmiston listoilla.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?